Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ

15.7.2017

Ruisrock 2017 (1)

Mä en tiedä varmaksi, koska en ole ikinä psykiatrilla käynyt, että onko mulla ahdistuneisuushäiriö, mutta koko elämäni olen kantanut mukanani sen oireita.

Kuten varmaan on jo käynyt selväksi niin olen kotoisin Lapista, Kemijärveltä. Tuosta pienestä 8 000 asukkaan kaupungista, josta myöhemmin ollessani seitsemän muutettiin Ouluun. Olin tottunut Kemijärvellä viettämään aikani suurimmaksi osaksi neljän sisaruksen kanssa, joten oli iso muutos pienelle Jannelle muuttaa suureen kaupunkiin, käsitellä vanhempien ero ja aloittaa samaan aikaan koulu. Suurin osa luokallani tunsi jo toisensa ja heillä oli yhteiset harrastukset ja omat vitsit, mutta myös oma murre, jota mulla oli aluksi todella vaikea ymmärtää. Jäin jo silloin ulkopuolelle ja tuon jälkeen olen lähes aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi oli porukka mikä tahansa.

Uskon, että noilla lapsuuden tapahtumilla on ollut iso vaikutus siihen, miksi kärsin yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä ja sosiaalisentilanteiden pelosta, sekä olen käynyt läpi myös paniikkikohtauksen. Toki onhan tutkittu, että tällaiset ovat periintyviä seikkoja ja sen huoma jo kun katsoo omaa perhettäni. Yksi sisarukseni kärsii paniikkikohtauksista, toinen on introvertti ja muu perhe on muuten vain esiintymiskammoisia. Mua sanotaankin meidän perheen mustaksi lampaaksi, koska olen aina tehnyt omat polkuni, peloista huolimatta. Mennyt kuvaamataitoluokalle, käynyt amiksen kun muut meni lukioon, harrastanut viisi vuotta teatteria ja kirjottanut tätä blogia jo vuodesta 2009.

Teatteria harrastaessa esitysten aikana niinä aikoina kun en ollut lavalla istuin vessan lattialla ja mietin miten päin olisin, koska mulla jännitys, ahdistus ja pelko ilmenee muunmuassa todella voimakkaana vatsakipuna. Mun sydän tykytti ja rinnassa tuntui voimakas paine, itse asiassa niin kova, että mulla on pysyvä verenpurkauma jälki rinnassa, koska monesti hinkkaan tätä kohtaa, kun siihen sattuu. Voin pahoin, mulla on kylmähiki ja tuntuu että happi loppuu. Aina lavalla ollessani nuo kaikki oireet kuitenkin katosi ja nautin näyttelemisestä 110% ja ne hetket lavalla oli noiden kaikkien oireiden arvoisia.

Vaikka jo pitkän tovin oon tehnyt tätä meikäläisen juttua niin nuo oireet ovat yhä läsnä mun elämässä. Ne tulee vastaan meet & greeteissä, yritystapaamisissa ja viimeisimpänä Ruisrockissa. Bongasin Jodelista keskustelun siitä, että näytin Ruississa siltä, että mulla ei olisi ollut siellä ollenkaan hauskaa, kun en hyppinyt ja nauranut, kuten muut meidän porukassa. Se ei vain ole mulle luontaista ja helppoa. Mä ylipäätän isommassa ystäväporukassa olessani mietin pitkään ennen kuin sanon mitään, joskus niin kauan että tilanne kerkeää mennä ohi kokonaan. Etenkin jos porukassa on joitain uusia tuttavuuksia niin joskus jopa katsekontaktin ottaminen on mulle vaikeaa. Tämän vuoksi moni ystäväni on esimerkiksi luullut, että ensi tapaamisella olen vihannut häntä, vaikka todellisuudessa saatan olla vain ahdistunut. Ruississa varmasti tätä samaa mietti moni muu somettajakin, kun saavuin yksin Influencer alueelle, kävelin moikkaamatte ketään tilan perimmäiseen nurkkaan ja istuin sinne yksin, koska mua ahdisti ja mulla oli siellä yksin ollessa todella turvaton olo.

Ennen mä kadehdin ja toivoin, että olisin samanlainen ”esteetön” tyyppi, kuten moni mun lähipiirissä. Nykyään osaan hyväksyä sen, että mä en ole, enkä voi olla vaikka kuinka tahtoisin. Mä voin kuitenkin olla antamatta ahdistuneisuushäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon rajoitttaa mun elämää ja nauttia konserteista, meet & greeteistä tai ihan vain kaupungilla hengaamisesta omalla tavallani. Valtteria mä saan toki myös kiittää siitä, että välillä kun mua pelottaa niin hän kannustaa mua lähtemään esimerkiksi blogigaaloihin, mitkä monesti olen meinannut jättää välistä.

Mutta tähän loppuun haluan vielä sanoa, että jos sä koet että sulla on jotain rajoitteita, mitkä estää sua saavuttamasta sun unelmaa niin älä anna niiden olla sun unelmien edessä.

Ruisrock 2017 (2) Ruisrock 2017 (3) Ruisrock 2017 (4) Ruisrock 2017 (5) Ruisrock 2017 (6) Ruisrock 2017 (7) Ruisrock 2017 (8) Ruisrock 2017 (9) Ruisrock 2017 (10) Ruisrock 2017 (11) Ruisrock 2017 (12) Ruisrock 2017 (13) Ruisrock 2017 (14) Ruisrock 2017 (16) Ruisrock 2017 (17) Ruisrock 2017 (18)

Suositellut artikkelit

42 Kommentit

  1. Selina Kenttämaa

    Joo, oon huomannut sulla kyllä tämäntapaisia ”oireita” esim sun videoilla, joissa olette jossain suuremmassa tapahtumassa, siellä Oulun Meet & Greetissä, aika lailla kaikkialla missä on paljon porukkaa. Olit siellä superparkissakin aika hiljainen. Katoin vaan koko ajan sua ja ootin et oisit kattonu takas. Haha, tuo nyt ei mitenkään tähän liittynyt, mutta verrattuna esim Jaakko Parkkaliin olit siellä super hiljanen etkä oikein sanonut mikrofooniinkaan mitään. Videoista saa aivan erilaisen käsityksen susta, kuin livenä. Mua se ei kuitenkaan haitannut, mietin vain että onko sulla kaikki ihan OK. Onneks selitys tuli tässä, koska mäkin luulin et sulla oli ihan hirveen tylsää siellä. En vaan kehdannut kysyy, kun en halunnut olla ilkee. Mulla on tietyissä tilanteissa myös semmoisia juttuja että mietin just jotai 5 min sitä mitä sanon, ja sit en sanokkaa sitä. Nää on aik vaikeita asioita, koska justiinsa kaikki luulee et sulla on tylsää vaikkei oikeasti ole. No mut jaksamisia tän asian kanssa. (: Oot paras

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Sen varmasti huomaa, että videoilla ja livenä mun ulosanti ei ehkä ole yhtä hyvää tai no en mä nyt tiiä onko se kummassakaan mitenkään hyvää. Joka tapauksessa siitä huolimatta olen sama ihminen kasvotusten ja ruudun toisella puolella, vaikka ruudun takana olen ehkä esteettömämpi. 🙂

  2. u

    Hieno kirjoitus Janne! Mulla on noita ihan samanlaisia tuntemuksia mutta minäkin yritän silti aina tehdä niitä asioita mitkä ahdistaa, ei saa paeta vaikka pelottaa ja jännittää. Kiva kun kirjoitit tästä, sitä aina luulee olevansa ainut joka kamppailee tällaisten asioiden kanssa. Hienoa että Valtteri ymmärtää ja auttaa, niin minunkin kumppanini tekee. Nautitaan ja iloitaan siitä että tehdään silti näitä ahdistavia juttuja ja voitetaan ne turhat pelot ja jännitykset! 🙂

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Sinä sen sanoit! Ei anneta palkojen estää elämästä. 🙂

    • U

      <3

  3. Marketta

    Todella hyvä postaus❤❤

    Vastaa
    • Janne Naakka

      <3

  4. Ronja

    Oot kyllä sairaan rohkee ku noista oireista huolimatta osallistut gaaloihin, ja ylipäätään tapahtumiin ja tilanteisiin missä on paljon ihimisä. Ite en varmaan tossa tilanteessa pystyis. Itekki oon muute harrastanu teatteria about 5vuotta ja tiiän niin hyvin sen jännityksen ennen lavalle menemistä! Kivaa kesää sulle!❤

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Kiitos paljon kommentistasi ja samoin ihanaa ja toivottavasti myös aurinkoista kesää sille puolelle ruutua! 🙂

  5. Sara Hyvärinen

    ❤️Itselläni ei ole ahdistuneisuushäiriöö, mutta jokin muu mua ahdistaa aika monet asiat ja kaikki juhlat ja tälläisiet jutut jossa joutuu mennä ison yleisön eteen on ihan hirveitä mua rupee aina ahdistavan enkä nuku paria yötö. Mä aloitan varmaan blogin 1-2 vuoden päästä. En oikein puhu mun henkilökohtaisista asioista oikein kellekään en edes perheelle. Vuosi sitten kun mulla oli ystävä jonka olin tuntenut 4 vuotta nii hänelle pystyin kertomaan kaiken mut se ystävyys loppu, eikä mulla ole oikein ketään kelle voin puhua nii blogin kirjoittaminen saattaisi helpottaa ❤️

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Suosittelen kyllä alottamaan blogin kirjoittamisen. Ainakin itsellä se on aina toiminut hyvänä tapana jäsennellä asioita, kun päässä monesti kaikki tuntuu sekavalta ja on vaikea saada ajatuksia järjestykseen. Ja on ihanaa kun ruudun toisella puolella on tukiverkosto joka auttaa tarpeen tullen ja elää mukana niissä ilon hetkissä. 🙂

  6. jannevaltsuu

    Minulla on todella kova ahtaanpaikan kammo. Ja on mulla ahdistuneisuushäiriön oiretakin ollut 🙁 Todella kurjaa, että sullakin on tämmöinen ”häiriö”. Psykiatrille ei ole pakko mennä, jos tuntuu siltä että et tarvitse sitä:) Itse kävin vuoden psykologilla puhumassa ahtaanpaikan kammosta ja jännityksestä ! Muakin jännittää tosi paljon nähdä sut, jos tulet tubeconiin 😀

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Todella hienoa, että olet saanut apua. Ja juurikin näin, että siinä kohtaa jos kokee tarvitsevansa ulkopuolista apua niin silloin kannatta aina hakeutua hoitoon. Itselläni ei kuitenkaan onneksi enää ole tarvetta sille tai näin itse koen. 🙂

  7. Marika

    Ite kanssa kärsin ahdistuneisuushäiriöstä sekä paniikkihäiriöstä. Niin voisin sanoa, että työläintä on selittää uusi ystäville ja jopa niille vanhoille se minkä takia en aina pysty lähtemään johonkin tapahtumaan mukaan vaikka rahallisesti pystyisin. Varsinkin niille ihmisille jotka ei tunne sua ja tulevat kysymään esim festareilla ”hei miks sä et hypi/ tanssi mukana?” Ja kun heille kertoo sen niin eivät ota niiku sitä tosissaan. Samoten kun oon mukana seurakunnalla isostoiminassa niin multa on kysytty niin monta kertaa, että miks mä haluun vapaaehtoisesti pitää hartauden, vaikka oon ihan hermorauniona ennen sitä ja enkä pysty aina olemaan muiden pitämässä hartaudessa. Yksin kertasesti se on vaan siinä että mä rakastan puhua ihmisille jostain tärkeästä aiheesta tai aiheesta joka on tabu. Kuten tällä hetkellä oon tekemässä mun kaverin kanssa leirille hartautta jossa aiheena on unelmat. Mulla on siihen niin paljon annettavaa sekä jos jotain asiaa rakastaa niin se on paljon helpompaa kuin olla ihmisten keskellä ja kuunnella kun joku toinen puhuu jostain johon ei välttämättä pysty itse samaistumaan. Mutta oot Janne rohkee kun pystyit tuomaan tän asian sun lukioille. Paljon voimia ja rakkautta <3

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Olen itsekkin törmännyt noihin tilanteisiin, kun on suorastaan joutunut keksimään tekosyitä sille miksi ei voi osallistua joihinkin tilaisuuksiin, kun se on tuntunut helpommalta kuin alkaa selittämään totuutta. Vaikka varmasti suurin osa ystävistäni sen ymmärtäisi.

  8. Jenna

    Hei! Täytyy heti alkuun sanoa, että pahimpia ahdistuneisuushäiriön oireita lukuunottamatta tuntui, kuin tämä teksti olisi ollut täysin itseni kirjoittama. Tuo kuvailemasi tilanne isosta ryhmätapahtumasta ja siitä, miten ihmiset kokevat aluksi sinun ”inhoavan” heitä. Se ahdistus uusien kasvojen tapaamisesta, mistä puhuit, ja se hankaluus. Aivan kuin oma elämäni.

    Itsekin olen Lapista, Pellosta tarkemmin. Pienestä kylästä, jossa kaikki tuntevat minut ja tietävät asioita elämästäni. Muutin sieltä aikanaan Rovaniemelle opintojen perässä ja kuulin kokoajan olevani ujo tai miksi istun aina yksin nurkassa. Pidän omasta rauhasta ja nautin ihmisten seurasta, mutta uudet kasvot ja isot joukot ahdistavat. Ja se sosiaalinen paine osallistua keskusteluun. Itse harkitsen myös sanomiseni tarkkaan, sillä haluan jostain syystä antaa itsestäni hyvän kuvat. Mutta usein tilanne tosiaan on jo ohi. Nyt olen muuttamassa Oulusta Helsinkiin, ja tunnen jo valmiiksi pientä ahdistusta sopeutumisen ja uusien ihmisten ja mahdollisten tulevien ystävien tapaamisesta. Olen innoissani, mutta samalla hieman kammoksun tulevaa.

    Mutta pointtini tässä viestissä on juuri se, että on todella ”ihanaa” huomata, että jollai n muullakin, ja vieläpä sinulla, on samanlaisia tuntemuksia kuin mitä itse koen vastaavissa tilanteissa. Ja on todella rohkaisevaa, että olet päässyt näin pitkälle! Se tuo itselleni helpostusta! Ja tsemppiä sulle! Tästä oli itselleni todella paljon apua tähän muuttostressiin ja uudenkohtaamisenpelkoon Nämä päänsisäiset kamppailut, jotka peilaavat kehoon ja sen toimintoihin, ovat aina hankalia. Vaikka itselläni ei ole ahdistuneisuushäiriötä, vaan pientä ahdistusta välillä, niin voin samaistua täysin tähän sinun tekstiisi. Olet rohkea! Tästä pitää ottaa mallia myös omaan elämääni ☺️

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Jenna ihana kuulla, että sait postauksestani tsemppiä. Kiitos kommentistasi. Yritä olla liikaa stressaamatta tulevaa, tulet varmasti viihtymään Helsingissä! 🙂

  9. Lissu

    Voi ihana Janne, I feel you! <3

    Vastaa
    • Janne Naakka

      <3

  10. Minä

    Lohduttava postaus 😀 Ite kärsin samoista jutuista, ja tajusin et oon antanut pelon liikaa estää mua tekemästä kaikkea. Tosi kummallista ajatella että silti oot saavuttanut noin paljon ja et oo antanut sen estää sua tekemästä asioita. 🙂

    Vastaa
    • Janne Naakka

      <3

  11. Helena

    Ihana Janne ❤️ Olen seurannut sinua tässä parisen kuukautta. Lähes päivittäin tulee YouTubesta katsottua sun tai Valtterin videoita. Tänään instagramin kautta eksyin ensimmäistä kertaa blogisi pariin ja tuntuu kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Oikeassa seurassa olen hyvinkin sosiaalinen ja puhelias, mutta vähänkin isommassa porukassa jään kuuntelijan rooliin. Jään ihmiseksi, jota ei ikinä muisteta. Ihmiseksi, jonka voi tavata kymmeniä kertoja silti muistamatta minua kuitenkaan. Parhaimmillani olen lähinnä kahdenkesken. Silloinkin mieltäni painaa ( varsinkin uuden ihmisen kanssa), että olen varmasti mahdottoman tylsää seuraa. En ole hauska enkä sanavalmis. En pysty antamaan itsestäni juuri mitään. Olen 25- vuotias ja tältä ajalta ystäviä on tarttunut matkaan kihlatun ja ihanien sisarusten lisäksi yksi. Kavereita ja moituttuja jonkinverran. Töissä tai koulussa en ikinä tutustu kenenkään, sillä tavalla että viettäisimme aikaa myös vapaa-ajalla. Kaikkea hyvää sivulle Janne! Olet rohkea.

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Toisaalta ei saa ottaa liikaa painetta muihin tutustumisesta. Pääasia on se että lähellä on kuitenkin ne pari tärkeää mahtavaa tyypi, joiden kanssa voi jakaa hyvät ja huonot kokemukset! <3

  12. Aino

    itse kannan mukanani tuota suloista paniikkihäiriöksikin kutsuttua ystävää jota en kyllä koskaan elämääni toivonut. koska se on yksi ahdistuneisuushäiriön monista haaroista, niin kuuluu samaan kategoriaan. tiedän siis kuinka vaikeeta niiden oireiden kanssa on olla. niin ihmisten kuin ihan vaan oman pään ympäröimänä. siitä huolimatta oon myöskin aina rakastanut esiintymistä, vaikka se ennen niitä tilanteita tuntuu typerimmältä combolta mitä voi olla.
    on siis aivan ihana kuulla, kuinka et oo antanu noiden oireiden estää sua sun unelmien tavoittelusta, niin ei pidäkään tehdä. näin julkinen työ, kun mitä sä teet, on varmasti ajoittain tosi hankalaa just ton ahdistuksen takia. arvostan tosi paljon sitä, kuinka siitä huolimatta käyt tubeconissa ym. meet and greet tyyppisissä tapahtumissa. (täytyy myöntää että mulla on useat niistä jääny juuri tämän takia välistä) se merkkaa meille todella paljon, enemmän kuin arvaatkaan! toivottavasti myös ajatus siitä on tsempannu sua menemään niihin tapahtumiin.
    kiitos myös kun otit asian puheeks täällä blogin puolella ja kerroit avoimesti sun kokemuksista, arvostan sitä todella paljon! haluun näin sun sielunsisarena ja seuraajana, joka arvostaa ja ihailee sua ihan hirveesti, niin lähettää paljon tsemppiä ja haleja! <3

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Se on Aino arvostettavaa, että siitä huolimatta teet sitä mistä nautit eli esiinnyt. Oot todella rohkea! 🙂

  13. marsu

    suuri sydän ❤️

    Vastaa
    • Janne Naakka

      <3

  14. anonyymi

    Kiitos tuhannesti, että teit tästä aiheesta postauksen.
    Mulla on ollut oikeestaan ihan pikkuisesta iloisesta ja onnellisesta lapsosesta asti matkassa mukana muutama mielenterveyshäiriö. Oon aina tuntenut oloni tosi ulkopuoliseksi ja epäonnistuneeksi näiden takia. Nyt oon oppinut hyväksymään nää ominaisuudet, joista saatan olla jo kiitollinenkin. Ilman niitä en olis mä enkä yhtä vahva mitä nykypäivänä oon. Sillon kun olin yläasteella mielenterveyshäiriöistä ei puhuttu juuri ollenkaan, nykyään koen tosi tärkeeks, että on kaikkia kampanjoita ja esimerkiksi tän, että sosiaalisessa mediassa uskalletaan tuoda näitä piirteitä rohkeasti esiin. Mielenterveyshäiriöt on niin yleinen asia nykypäivänä, että miksei niistä voisi puhua. Loppujen lopuksi tutkimusten mukaan suomalaisistakin todella moni kärsii niistä, ainakin jossain vaiheessa elämää. Olis siistiä jos joskus mielenterveys asioihin suhtauduttaisiin täysin neutraalisti. Kiitos, että jaat avoimesti sun elämää ja fiiliksiä täällä blogissa ja näin ollen kehität ihmisten suhtautumista tärkeisiin asioihin. Kiitos. Olet upea ❤️

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Se on tosiaan hienoa, että nykyään mielenterveysongelmista puhutaan enemmän. Koska ne on ihan totta ja se on ihan normaalia, että toisinaan ihmisillä tulee vastaan hankalampia tilanteita ja aikoja. Sitä ei tarvitse salata ja hävetä vaan niistä on hyvä puhua. 🙂

  15. Christian

    Itselläni on saman tyypiset oireet juuri tuo katsekontakti juttu, minulla diaknisoitiin lapsena ADD johon kuuluu keskittymis vaikeus ja ahistuneisuus ongelmat pärjään kuitenkin koulussa hyvin

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Hienoa kuulla, että et ole antanut sen häiritä koulumenestystäsi! 🙂

  16. Viivi

    Tosi rohkeeta kirjottaa näin henkilökohtasest aiheest. Oon seurannu sua lähinnä youtuben puolella, enkä oo koskaan tykänny lukee kenenkään blogeja, mut tää teksti käännytti mut blogiseuraajaks.

    Tollaset tilanteet, missä on iso määrä porukkaa, on mulleki vaikeita. Ite oon sillon tosi poissaolevan näkönen ja bitch face on vahva ja se käsitetään väärin.

    Toi on ihailtavaa, ettet anna kuitenkaan ahdistuneen olon estää sua pitämästä hauskaa <3

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Tuo on mullekkin niin tuttua, että bitch face käsitetään väärin. 🙂

  17. Rose

    Hyvä postaus, Janne! ❤️ Ahdistushäiriöstä ei puhuta kovin paljoa ja joillekin tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että niinkin tunnettu somettaja kuin sinä voisi olla ahdistunut, kun ”hehän tekevät meet & greet juttuja ja jakavat elämäänsä netissä”. Kärsin itsekin samasta. Olen kotoisin todella pienestä kylästä, missä kävin ala-asteen alle 40 oppilaan koulussa. Kuudennella luokalla olin ahdistunut ja stressaantunut melkein 24/7, kun tiesin, että yläasteella on yli 220 muuta oppilasta. Luvut näyttävät naurettavan pieniltä, mutta mulle se oli pelottavaa. Niihin aikoihin en pystynyt käydä edes kaupassa. En ollut se kaikista ”normaalein” tyyppi, joten pelkäsin joutuvani silmätikuksi ja kohteeksi. Niin ei onneksi käynyt ja kolmen vuoden aikana sain muutaman todella hyvän kaverin ja ahdistuskin laantui hieman, mutta se roikkuu mukana tänäkin päivänä.

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Todella mahtava kuulla, että ahdistus on laantunut. Tuollaisista positiivisista kokemuksista on kyllä todella suuri apu.

  18. Sagacac

    Tämä niin kuin oikeesti potenssiin sata tiiän mitä tarkoitat❤❤

    Vastaa
    • Janne Naakka

      <3

  19. Mia Taskinen

    <3

    Vastaa
    • Janne Naakka

      <3

  20. Tinde

    <3 kiitos kun kerroit tästä. Itselläni on todella hankala tutustua uusiin ihmisiin varsinkin livenä. Netin kautta se käy helpommin, mutta on se silti harmi ettei koulussa ole kavereita kun pitää kaksi vuotta vielä tuota koulua käydä…

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Sitä vain pitää haastaa itseään, vaikka pelottais ja ahdistais. Paljon tsemppiä sulle! <3

  21. Jere

    Voin samaistua noihin oireisiin aivan satakymmenen prosenttisesti. Olen itse muuttanut Rovaniemeltä Helsinkiin ollessani kolmannella luokalla. Helsingissä uusien ystävien saanti on ollut aika hankalaa sillä olen ollut aina pienikokoinen nytkin vain 155cm pitkä ja yhdeksännelle luokalle menossa, ja tästä minua on kiusattu ja pilkattu jo Rovaniemeltä ensimmäiseltä luokalta asti. Olen aina ollut sitä mieltä että kun joskus on pilkattu niin tulevaisuudessa jännittää tosi paljon ihmisten tapaaminen ja näin on käynyt myös omalla kohdalla. Joten toivotan sinulle vain kaikkea hyvää ja kiitän että kirjoitit tästä aiheesta.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *