Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

SOMETTAJIEN TUPARIT

31.7.2017

Tuparit (1)

Snäpin puolella näytin eilettäin joitain “upeita” otoksia, mitä kameraani oli kertynyt viime lauantaina meidän tupareista ja mietin saankohan kuvista postausta aikaseksi. Onneksi sieltä kuitenkin löytyi nämä muutamat suht onnistuneet kuvat meidän hullusta porukasta.

Vietettiin tosiaan mun ja Valtterin ensimmäisen yhteisen kodin tupereita viime lauantaina ja olihan se jo aikakin, sillä ollaan asuttu tässä yli yksi ja puoli vuotta…  Vaikka aika myöhään laitettiin Facebook -kutsut liikkeelle ja vieläpä heinäkuussa niin lähes kaikki ystävämme pääsi paikalle. Osa jopa kauempaakin kuten ihana mingomaloni-inuiittini! 😀 Oltiin alkuilta luonnollisesti täällä meillä, missä tarjolla oli meikäläisen leipomuksia, sekä karkkibuffet, mikä oli nappi veto. Juomana tarjoiltiin Licor 43 -likööristä valmistettuja drinkkejä, mihin tuli itse liköörin lisäksi sitruunaa, korkea hiilihappoista kivennäisvettä, sekä jääpaloja. Vaikka drinkki itsessään on helppo ja nopea valmistaan niin päästiin vielä helpommalla, kun tehtiin tuota kerralla iso määrä lasipurkkiin, jossa on hana (nää lasipurkit on muuten super käteviä juhlissa, suosittelen!). Juomasta saatiin paljon kehuja ja sitä menikin kaksi tuollaista isoa lasipurkkia illan aikana. Liköörien lisäksi saatiin ilmaiseksi tupareihimme Jägermaister mini-pulloja ja ne olivat hitti etenkin ennen baariin lähtöä! 🙂

Tosiaan meiltä siirryttiin viettämään iltaa VIP Roomiin, minne meille oli järkätty kaksi pöytää. Ja hyvä niin sillä välillä jo mietittiin Valtterin kanssa, että onkohan nää tuparit myös meidän läksärit tästä kämpästä, sillä kuten varmasti olette huomanneet niin ystävämme ovat hieman taipuvaisia kirkumiseen… VIP Roomissa ilta meni hyvässä porukassa istuskellen, sillä itse kun olen ehkä niitä rauhallisimpia tyyppejä baarissa. Kaiken kaikkiaan ilta oli super ihana, mutta mitä muuta voi olettaa kun saman katon alla on ne kaikista ihanimmat tyypit!

Ja asiasta kukkapurkkiin, olettekos huomanneet, että Tubeconiin on enää kaksi viikkoa!?!? Sain Canonilta 10 kahden päivä lippua Tubeconiin, joten nyt on viimeistään aika laittaa ne jakoon. Päätin siispä, että jaan ne tällä viikolla täällä mun blogissa ja homma menee niin, että tällä viikolla ma-pe julkaistujen postauksien yhteydessä arvotaan aina kahden lipun lippupaketti yhdelle onnekkaalle. Nyt on siispä aika laittaa ensimmäinen paketti arvontaan!

|OSALLISTUMISOHJEET|

Tällä viikolla ma-pe julkaistujen postauksien yhteydessä arvotaan aina kahden Tubecon -lipun lippupaketti yhdelle onnekkaalle. Yhteensä siispä viisi lippupakettia.

Kommentoimalla tähän postaukseen mitä tahansa osallistut arvontaan. Voit siis viisin kertaistaa mahdollisuutesi voittaa kommentoimalla jokaiseen ma-pe julkaistuun postaukseeni.

 Muista täyttää sähköpostikenttä, jotta saan voittajaan yhteyden. Sähköpostia ei julkaista.

Osallistumisaika on 31.7.-.4.8.2017.

Mun Tubecon meet&greet ajat löydät klikkaamalla tästä!

Tuparit (2) Tuparit (3) Tuparit (4) Tuparit (5) Tuparit (6) Tuparit (7) Tuparit (8) Tuparit (9) Tuparit (10) Tuparit (11) Tuparit (12) Tuparit (13) Tuparit (14) Tuparit (15) Tuparit (16)

Suositellut artikkelit

195 Comments

  1. inca

    Namm mitä herkkuja tuli hirvee makeen nälkä.

    Reply
  2. Helmi

    Mukana

    Reply
    • Viivi välimaa

      Voiko minäkin tulla mukaan jos sopii mihin aikaan t Viivi v ig

  3. Sanni

    Todella upeita kuvia Janne xd love u❤

    Reply
  4. Meri Isoniemi

    Ois kyllä kiva voittaa noi liput!! 🙂

    Reply
  5. Vivia

    Parempi myöhään kuin ei milloinkaan❣️

    Reply
  6. Emmi Nieminen

    Näyttää kivalta ja snäpistäkin huomas et teil oli hauskaa

    Reply
  7. Laura

    Olisi tosi mahtava ylläri mun 10v lapselle joka katselee päivät YouTube videoita. Kysyin mitä hän tahtoo tehdä kesälomalla ja vastaus oli että YouTube ja Chill joten tässä meille olis viimeisille kesälomapäiville edes vähän muuta aktiviteettiä

    Reply
  8. Kiia Korhonen

    Kiva postaus❣

    Reply
  9. Julia

    On hyvä postaus ja oot vaan niin asiallinen

    Reply
  10. Sani

    Hyvä teksti!

    Reply
  11. Narin Cheritti

    Ois kiva voittaa tubeconiin lipput ku en oo siis ite koskaan ollu siellä ja kaverit on sanonu et siel on ihan super kivaa nii haluaisin ite kokee sen

    Reply
  12. Sinna

    oii varmasti oli hauskaa tupareissa

    Reply
  13. Jenna

    Reply
  14. Meeri Korhonen

    Reply
  15. Henna

    Tosi kivan näköiset tuparit ja kaikki oli ihania kuvissa ja pidä hauska loppu loma:)

    Reply
  16. Jasu

    Haluan❤️

    Reply
  17. Selma Salminen

    oon aina halunnu päästä niin kovaa tubeconiin, mutta en ole ikinä vielä päässyt sillä asun Vaasassa, mutta lipun voittaminen olisi aivan unelma ja maailman parhain kesän lopetus tälle kesälle. ja sun tapaaminen livenä olisi aivan mahtavaa ja muidenkin tubettajien näkeminen!! ❤❤

    Reply
  18. Selina Kenttämaa

    Siis… et olisi parempaa ajoitusta voinut valita tälle arvonnalle. Ollaan tässä vanhempien kanssa mietitty tubeconia, että pääsisinkö sinne. Huomasin nämä snäppisi ja kysyin isältäettä että jos voittaisin nuo liput, pääsisinkö tubeconiin. Iskä sanoi : joo. Eli jos voitan nämä liput, pitkäaikainen haaveeni toteutuu. Se olis super mahtavaa! Oot paras! (:

    Reply
  19. Ella

    Ihana kiva hyvä tekee videoita

    Reply
  20. Siiri

    Ompas kivoja kuvia ja etenkin ihanan näköiset tarjoilut! Mekin järkättiin synttärijuhlia tossa viikonloppuna ja vitsi miten tykkään illanistujaisista, joihin on oikeesti panostettu. Se laittaminen ja suunnittelu on melkeen paras osa.. 😀

    Reply
  21. Carita

    Tyttäreni bongasi snäpin kautta arvonnan joten tutustuttiin ekaa kertaa blogiisi! Tubecon tapahtuma olisi meille mahtava tilaisuus päästä tapaamaan eri tubettajia, mm. sinua 🙂

    Reply
  22. Ada.Roos

    Ihania kuvia❤ olis upea saada veljeleni ja minulle lippu tubeconiin niinkun siistii koska emme ole ikinä olleet veljeni kanssa siellä koska äidin mielestä se on lian kallista ja turhaa mutta nyt olis mahdollisuus päästä sinne ekaa kertaa ❤❤kiitos että järjestät tälläisiä arpomis hommia se on kiva. Hyvää loppu kesää sinulle luckyille,valtterille❤ T.minä ja veljeni☺

    Reply
  23. Rosa

    Oli pakko kommentoida kun nuo tubecon liput houkuttavat!

    Reply
  24. Rosa

    Reply
  25. Nimetön

    Mukana

    Reply
  26. Maria

    Ihania kuvia

    Reply
  27. Kiara Koskenoja

    Rakastan sun sisustus tyyliä yli kaiken❤️

    Reply
  28. Laura

    Olipa kivoja nää kuvat!

    Reply
  29. Susanna

    Hienoja kuvia Janne , ootte Paras pari Valtterin kaa

    Reply
  30. Hanna

    Ihanalta näytti teidän meno näin kuvien ja snäpin kautta 🙂

    Reply
  31. Sara Haanpää

    Moi Janne! Olisi tosi kiva voittaa nämä kaksi ippua. Olisi tosi kiva yllättää veljeni antamalla toisen tubecon lipun hänelle syntymäpäivä lahjaksi. Toivoisin että pystyisin ilahduttamaan rakkaan veljeni koska hän on halunnut joka vuosi sinne.

    Reply
  32. Alisa

    Ne herkut näyttu ihan super hyviltä!pakko testata joskus

    Reply
  33. Laura

    Vau, teillä näyttää olleen kivaa tupareissa (kumpa olisin itsekkin ollut paikalla)! Liput tubeconiin tulisivat todella tarpeeseen, koska olen monena vuonna harkinnut tulemista, mutta jotenkin se on vaan aina jäänyt toteuttamatta…

    Reply
  34. V

    En kestä tota teidän kotia <3 ihana värimaailma ja upee sisustus 🙂

    Reply
  35. Salla

    Reply
  36. Jemina

    Moi

    Reply
  37. Aino

    Ihana postaus ja just tosi kiva avonta:D❤❤

    Reply
  38. wilm

    Haluisin voittaa noi koska sä❤️

    Reply
  39. wilma

    Haluisin voittaa noi koska sä❤️

    Reply
  40. Esteriina Vilppula

    Mukana! 🙂

    Reply
  41. Jonna

    Osallistun

    Reply
  42. Jonna

    Osallistun arvontaa ja oli muuten kiva postaus

    Reply
  43. Ronja

    Reply
    • Ronja

  44. Tia

    Kävin moikkaa teit pikasee (okei liinaa :D) vip room:ssa. 🙂

    Reply
  45. Nea

    Tää oli hyvä postaus ja sopivan pituinen! En itse jaksa lukea pitkiä postauksia, ja tämä oli sopivan pituinen. En ala kirjoittamaan tähän mitään romaania, että voittaisin liput, mutta hyvä postsus kaikin puolin!

    Reply
  46. Vilma

    Osallistun tohon Tubecon-lippu arvontaan 😀

    Reply
  47. Myy

    Onnea vaan minunkin puolesta:) teillä oli ilmeisesti kiva ilta, ja se on mahtavaa!!kiva Että tubettajilla on mahdollisuus järjestää tälläistä arvontaa!

    Reply
  48. Taavi

    Reply
  49. Rauha

    Olis ihan superkiva voittaa lippu kun ne liput on niin kalliit eikä itellä oo varaa❣️❣️❣️

    Reply
  50. Ellen Silvius

    Olet janne ihana! Ja olen aina toivonut että pääsisin tubeconiin❤️

    Reply
  51. Camilla

    Ihana

    Reply
  52. Tytti Ruippo

    Hienoja kuvia

    Reply
  53. Veera Bohjanen

    Oli kyl tosi mielenkiintosta kans seurata noiden vieraiden my storya…

    Reply
  54. Emmi sallinen

    Oi! Teillä oli varmaan ihanat tuparit! Ihan btw tykkään tosta sun keskijakauksesta ihan sikana!!

    Reply
  55. Anni Rautiainen

    Osallistun ja hyvä postaus

    Reply
  56. Pihla simpanen

    En ole koskaan ollut tubeconissa. Niin haluaisin voittaa liput sinne. Meinasin kerran pyytää lippuja sinne mutta en kuitenkaan pyytänyt.

    Reply
  57. Eetu Pohjalainen

    Olis ihan super siistii päästä tubeconiin kun en oo,koskaan tavannu ketään YouTubettajaa.

    Reply
  58. Aino Suhonen

    Oon sun snäp katsoja jonka kautta löysin kilpailun ja mietin että mun tks kaveri saattais tykätä tästä ja päätin osallistua.

    Reply
  59. Cecilia Österholm

    Ois niin kiva jos pääsis ekaa kertaa tubeconii

    Reply
  60. Cecilia Österholm

    Ois niin kiva päästä tubeconii ekaa kertaa.

    Reply
  61. Vilja

    Aivan ihania kuvia ja muutenkin ihana postaus

    Reply
  62. sofia

    ois iha sika kiva voittaa,koska mä oon aina halunnu päästä tubeconii ja muuten mun kaveri ei mee sinne,jos mä en mee ja se on tilannu lipun jo. Oisin mun kavereista ainut,joka ei pääse ja ei oo sellat rahaakaa ny nii en voi ostaa lippuu :/ Sun videot on parhai ja ois siistii nähä mun lemppa tubaaja! Tietenki myös muita! Oot iha huippu,kun viittit aina kannustaa kaikkia ja osaat olla oma ittes♥️ Sä oot just paras aina tollasena ja me kaikki rakastetaan suo!♥️ Me ei tultu tähän vaa sen takii,että voitais voittaa lippu vaan myös sen takii,että sun blogi on paras!♥️ Onnea kaikille muillekkin♥️ Pidetään peukut pystyssä!♥️ Janne jatka samaan malliin!♥️

    Reply
  63. Fanni

    Haluun voittaa!

    Reply
  64. Venla

    Kivoja kuvia tupareista ja mukana lippujen arvonnassa

    Reply
  65. Senjöö

    Ihania kuvia!

    Reply
  66. Liisa

    Kuulostaa ihan super mukavalta illalta!

    Reply
  67. Sofia

    Ihanan tunnelmallisia kuvia! ♥ Teillä oli varmasti tosi kivat tuparit! Sun uudet hiukset näyttää muuten superkivoilta ja sopii sulle tosi hyvin 🙂
    Toivottavasti arpaonni suosis mua tällä kertaa, koska yleensä mulla on arvonnoissa aika huono tuuri 😀

    Reply
  68. Amanda

    Ihania kuvia
    Ootte Valtterin kaa super söpö pari

    Reply
  69. Riku Uusitalo

    Ihanan näköistä teillä :))

    Reply
  70. lotta koskinen

    olis kiva voittaa ne liput:)

    Reply
  71. Jere

    Jee

    Reply
  72. Ina

    Oli kyllä mielettömän mukavat tuparit ja ihania kuvia saitte taltioitua ❤ noi herkut tekee mut heikoksi..

    Reply
  73. Wilma Burtsov

    Ihana postaus! kivat tuparit näytti olevan❤

    Reply
  74. Wilma Burtsov

    Ihana postaus! kivat tuparit näytti olevan❤

    Reply
  75. Wilma Burtsov

    Ihana postaus! kivat tuparit näytti olevan❤

    Reply
  76. Johanna Miettinen

    aivan ihana sisustus jo snäpissä ihailin! saimpas tästä inspiraatiota omaan kämppään

    Reply
  77. Iida.katariina

    Ihania kuvia sun postauksia on aina kiva kattoo

    Reply
  78. Mei

    ❤️❤️!!!

    Reply
  79. Sampo Litola

    Oisi tosi kiva voittaa ne liput, et pääsisin mun isoveljen kanssa sinne ilman et tarvisi ostaa niitä lippuja.

    Reply
  80. Emma välimäki

    Jokaisen osallistujan snäppejä oli super hauskaa katsoa teidän tupareista

    Reply
  81. Jenna

    Ihania kuvia

    Reply
  82. Ennijuulia

    Mukana

    Reply
  83. Tinja

    Oot paras ja iha sika hyvä meikkaa

    Reply
  84. Sara

    Hyvä postaus ja ihanat kuvat

    Reply
  85. Niina

    Moi

    Reply
  86. Neea

    Kaikki sun ottamat kuvat on ihania❣

    Reply
  87. Miina Holappa

    ❤️

    Reply
  88. Sara

    Jess taas hyvä teksti
    Olisi niin kiva päästä tubeconiin ja ehkä näkee suaki siellä Oot mahtava❤

    Reply
  89. anni pihlström

    oot ihana ja sun videot piristää mun päivää vaikka olis huono päivä oikeesti

    Reply
  90. Eevi

    Reply
  91. antti

    Jee super kivan kuuloset noi teijän tuparit ja siltä näyttiki snäpin puolelta! Ja siis ollaan täs nyt Ainon kans tosi ajoissa(:D) pohdittu et tullaanko sinne tubeconii ja liput pitäis hankkii ni ois aik kiva jos saiski ehkäpä voitettuu ne täst arvonnasta?

    Reply
  92. Emmi

    olis ihanaa päästä mun parhaan kaverin kanssa tubeconiin,
    ollaaan aina haaveiltu siit yhdessä 🙂

    Reply
  93. Katriin

    Ois kiva voittaa!!

    Reply
  94. Saara

    osallistun arvontaan!

    Reply
  95. Saara

    osallistun arvontaan!

    Reply
  96. Elsa Leppäkorpi

    Kivoja kuvia sait kyl

    Reply
  97. Nimetön

    Reply
  98. Tara Backlund

    Siiis nii kivoi kuviii❤️

    Reply
  99. Sebastian

    Toivottavasti teillä oli kivaa ainakin siltä näytti olevan

    Reply
  100. Jenna

    Olis tosi kiva päästä kerrankin johonki isoon tapahtumaan kaverin kanssa:)

    Reply
  101. Roosa luttinen

    Ihania kuvia Ihanaa et teil oli kivat tuparit eikä mitään kauheet.. Ootte Valtterin kans ihan tosi tosi ihana pari

    Reply
  102. Jenna

    Teidän kämppä on älykiva ja saan siitä usein inspiraatiota ja ideoita omaan sisustukseen!

    Reply
  103. Matilda Laitinen

    kiva postaus

    Reply
  104. Oona

    Ihana postaus! 🙂 Teillä oli varmaan todella hauskaa! Ainakin kuvien perusteella näyttäisi olleen. Tosiaan seuraan sua snäpissä, ja ne otokset mitä näytit siellä oli kyllä aika “hyvin” onnistuneita. Ei muuta kuin että jatka samaan malliin niin videoiden kuin bloginkin parissa. 🙂

    Reply
  105. Vappu Saarinen

    Kivoja kuvia ja kiva oli lukea taas

    Reply
  106. Nanna Liljasto

    Mukana

    Reply
  107. Fanny

    Reply
  108. Neea

    Seuraan monia tubettajia ja en
    ole koskaan nähnyt lovenä
    yhtäkään tubettajaa joten
    haluaisin ne liput todella paljon
    +Janne sä oot niist mun
    seuraamista tubettajosta paras

    ❤I LOVE YOU❤

    Reply
  109. Aida Valllittu

    Kommentoinkin jo tuohon edelliseen postaukseen, mutta pakko vielä tulla tännekin kehumaan Taas hyvä kirjoitustapa!

    Reply
  110. Aida Valllittu

    Kommentoinkin jo tuohon edelliseen postaukseen, mutta pakko vielä tulla tännekin kehumaan. Taas hyvä kirjoitustapa!

    Reply
  111. Alyssa Smith

    Tuparit näytti kyl tosi mukavilta! Kiitos inspiraatiosta!!

    Reply
  112. Emma

    Oot Ainooo youtubetaja jota katon innolla ja oot aina niin positiivinen kaikislla

    Reply
    • Emma

      Hyväksyn

  113. Veera

    tosi hienoja nuo kuvat❤

    Reply
  114. Emma

    Oot paras youtubrtaja ja katon innolla sun videoita aina koska oot positiivinen joka paikassa ja koka tilanteessa

    Reply
  115. iida

    kiva postaus taas ! ja oisi kiva voittaa ❤️

    Reply
  116. Vappu

    Jee kiva postaus❤!

    Reply
  117. Ellen

    Jee kiva postaus❤!

    Reply
  118. Miika Toikkanen

    Mahtava postaus

    Reply
  119. Julius

    Toivottavasti oli mukavat tuparit!

    Reply
  120. Jannigunnarsen

    Ihanat, haluisin voittaa❤

    Reply
  121. Nella

    ❤❤❤

    Reply
  122. Aada

    Hyviä kuvia
    Ja tubeconiin ois kiva päästä
    P.S Janne oot paras

    Reply
  123. veera

    moi

    Reply
  124. ananas

    moi! miten menee

    Reply
  125. Nette

    Ihanat

    Reply
  126. Cindy

    Super söpöjä mini Jägerit Sun tukkalook aika nappi

    Reply
  127. Sofia

    Kiva kuulla että teillä oli kivaa

    Reply
  128. Sofia

    Kiva kuulla että teillä oli kivaaps.oot paras

    Reply
  129. Sofia

    Reply
  130. Mirelle Myyryläinen

    Ihana postaus

    Reply
  131. Anonymous

    Reply
  132. Saana Savela

    Loistavia kuviahan nuo ovat! 😀 Hyvä että laitoit. Ja noista lasipurnukoista, ostin ystävälle ystävänpäivälahjaksi tuontapaisen ja paljon kehuja on tullut. Harkiten itsekin ostoa. Voisi tosiaan olla kätevää kamaa. Ja voisin osallistua tuohon Tubecon-lippuarvontaan, kun kaveri kävi viime vuonna ja kehuja tuli sieltäkin. 🙂

    Reply
  133. Tubefani04

    Ois niiiin kivaa voittaaa Mä en oo IKINÄ ollu tubeconissa ja oon aina halunnu sinne❤️❤️. Mutta kaikkea ei saa aina mitä toivoo niin ois kiva sit voittaa tän arvonnan kautta

    Reply
  134. Elina

    Reply
  135. Salla Aaltonen

    Olipas ihania kuvia ja ihana teksti rakastan sun bostauksia Sä ja Valtteri Ootte maailman söpöin pari haluaisin voittaa sen tubecon lipun koska piristäisin sillä mun ystävää joka menetti just sen tärkeimmän ihmisen ja oon itte halunnut sinne aina jos Sä lopettaisit YouTubessa mä lopettaisin hymyilemisen oot ihana paras sun koira on just best i love you

    Reply
  136. Jemina

    Mukana ja hyviä kuvia 🙂

    Reply
  137. Siri

    Ois tosi kiva voittaa koska yllättäisin mun kaverin joka asuu eri paikkakunnalla kun mä ja ei olla nähty taas hetkeen niin ois kiva keksii meille jotain spessuu tekemistä ja me molemmat katotaan paljon suomitubee niin tää ois just täydellinen yllätys sille❤️

    Reply
  138. merzi

    Niin on teillä kaunis koti 🙂 ja kiva että oli onnistunut ilta!

    Reply
  139. Aleksi

    Kivoja kuvia tupareista!

    Reply
  140. Kukkaisneito

    Janne ja Valtteri on ihania

    Reply
  141. Maija

    Olis tosi kiva päästä tubeconiin ja nähdä sut ja valtteri

    Reply
  142. EETU

    Mukana! Rakastan sun kuvia ja videoita! Käytät niihin aina todi paljon vaivaa ja sen huomaa!
    Love ya!

    Reply
  143. Alisa

    Mukana ❤ ois kyllä mahtavaa päästä frendin kaa Tubeconiin

    Reply
  144. Anni Rautiainen

    EN löytänyt kommentianiJoten laiatav rarmuuden vuoks uudelleen ja tosi mukava postaus.Näytti tosi mukavalta juhlissa

    Reply
  145. Sofia

    ois kiva voittaa❤️

    Reply
  146. Lilli

    Ihanaa

    Reply
  147. Ramla

    Ois tosi siisti voittaa. Antaisin toisen lipun mun parhaalle kaverille.

    Reply
  148. Lara

    Ois kiva päästä tubeconiin koska oon aina halunnu päästä sun m&g

    Reply
  149. Emma

    Mahtavaa Janne oot paras yt jonka tiiän oot positiivinen ihminen maailmasta

    Reply
  150. Liza

    Mä niin haluaisin voittaa ne liput koska en muutenkaan oo käyny missään keikoilla tai missään kivoissa paikoissa ylipäätään ku meillä ei oo vaan varaa

    Reply
  151. Anna

    Hyvä postaus ja oot ottanut tosi hienoja kuvia

    Reply
  152. Helmi

    Olisi super super super super kiva voittaa ne liput❤

    Reply
  153. Viivi

    Hyvä postaus, ja ois kivaa päästä tubeconiin! <3

    Reply
  154. Kiira

    Ihan kiva selaa noi kaikki kommentit läpi et pääsee tänne kommentoimaan, mut juu snäpeistä huomas et teil oli kyllä hauskaa siel<3

    Reply
  155. Taru

    Ihania kuvia 🙂

    Reply
  156. Ada

    Millon nää arvotaan ja mukana oon 🙂

    Reply
  157. Iisa

    Meniks lujaa siel??

    Reply
  158. Meri

    Vähänkö siistii, ois niin mahtavaa voittaa liput ku en oo ikinä käyny tubeconissa 🙂

    Reply
  159. Oskari

    Moi

    Reply
  160. Salla

    Hyvä postaus

    Reply
  161. Umppa

    Messis

    Reply
  162. Amanda

    Siis tosi ihana koti teillä, rakastan tota mustavalko teemaa

    Reply
  163. Aino

    Upeen näköset juhlat!

    Reply
  164. Tubettajat :)

    Ois ihana päästä tubeconiin❤ ja sun videot on ihania

    Reply
  165. Mili

    Mukana arvonnassa<3
    Toi kakku näyttää niin herkulta!

    Reply
  166. Mimoza

    Teillä on kyllä ihana asunto <3 Mahtava juhlafiilis ainakin välittyy kuvista, niin ei ihme että vähän on tullu kiljuttua 😉

    Reply
  167. netta

    kivaa näytti olevan sun valtterin tupareissa 🙂 mitä snapist näin 🙂 kivaa pitää tuparit ysätävien kans 🙂 herkut näytti ihananilta
    ois siistii voittaa tubecon liput <3 niin pääsis tubeconiin 12.8

    Reply
  168. Sini Siipola

    Nimenomaan hoe sweet hoe…eiku teijä tupareis näytti oleva oikee meininki. Hyvä et sentää järkkäsitte tuparit

    Reply
  169. Aurora

    Mukana arvonnassa ollaan❤❤!!

    Reply
  170. Anni Strömberg

    Ois tosi kivaa voittaa ne liput näkisin sut vihdoin!

    Reply
  171. Safira Tanninen

    Kokeilen onneani:)

    Reply
  172. Vilma

    Nuo tuparit näytti kuvienkin läpi ihan mahtavilta! Parempi myöhemmin kuin ei koskaan 🙂

    Reply
  173. Jenna

    Tykkään teidän asuntonne sisustuksesta

    Reply
  174. Emma

    Aloin pari päivää sitten seuraa sun blogia ja voin nyt sanoo et on saanu sun blogin kautta paljon inspiraatiota esim. huoneen sisustukseen. Vielä en oo niitä kerenny niitä toteuttaa mutta kyllä mä ne joskus toteutan. Tästä postauksesta tuli mieleen mun isän tuparit. Siellä ei tietenkään ollut minkäänsortin alkoholipitoista juomaa sillä siellä oli pieniä mukaan lukien minä. Siitä on noin 6 vuotta aikaa ja nyt olen 13. Itse olen joskus myös ajatellut tehdä blogin mutta sitten kun taas en ole hyvä kirjoittamaan. Ehkä sitten kun olen vähän vanhempi. Niin ja vielä jos on outoja sanoja tekstin joukossa niin mulla on ennakoiva puhelimen näppäimistö. Oisinhan mä läppärilläkin voinut kirjotta mutta nyt en jaksa alkaa enää sillä kirjoittaa. Ois muuten kiva jos ees joku jakso lukee tän kokonaan…

    Reply
  175. Tuulimari

    Parempi myöhään kuin ei milloinkaan pitää tupareita!

    Reply
  176. Anna-Sofia

    <333

    Reply
  177. Topi

    Teijän snäpit oli niin hauskoja et oisin halunnu olla teillä.

    Reply
  178. Sara

    Varmasti oli hauskaa

    Reply
  179. Sini

    Ihana postaus jälleen❤

    Reply
  180. Janica

    Mukana ollaan ois kiva päästä tubeconiin ku en oo ikinä ollu

    Reply
  181. SR

    Tuli hirveä nälkä

    Reply
  182. Iiris Sikkilä

    Arvonnassa mukana

    Reply
  183. Noora

    Oispa kiva viedä pikkusisko tuonne!

    Reply
  184. Jenna

    Mukana

    Reply
  185. Aada

    Mukana

    Reply
  186. Aada

    Mukana :))

    Reply
  187. Jenna

    Mukanaaa

    Reply
  188. Helmi

    Ihanat tuparit teillä❤
    Ja ois upeeta voittaa ne liput❤

    Reply
  189. banaani

    moooooro

    Reply
  190. Rasmus Kärkkäinen

    Näytti tosi kivalta ! Teillä on ihana koti, oot tosi taitava sisustaja.

    Reply
  191. Rasmus Kärkkäinen

    Ja mukana arvonnassa

    Reply
  192. Aino

    Miten kaunista ja herkullista nähtävää

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *