Hups, tää alkuviikko on menny jotenki ekstra nopeeta. Mulla ei oo edes ollut pahemmin mitään ohjelmaa, mutta mulla on ollu sellanen olo, että ihan ku mun paristot ois lopussa. Veikkaan, että aika moni Flowssa ollut voi samaistua tähän fiiliksen. 😀 Tosiaan Flow postauksienkin julkaiseminen on viivästynyt tästä syystä, mutta niitä on tulossa nyt sitten koko loppu viikko. Ehkä se on ihan kiva niin voidaan elää Flown ihana tunnelma uudestaan!
Meillä oli alunperin tarkoituksena mennä Flowhun kaikkina kolmena päivänä, mutta mentiin vain perjantaina ja sunnuntaina. Varmaan suurimpana syynä Tubecon, joka oli taas tänäkin vuonna samaan aikaan. Vaikka kyseisestä tapahtumasta saakin valtavasti inspistä ja energiaa niin sillä hetkellä se kaikki häslinki on aika kuluttavaa. Tänä vuonna erityisesti se kulutti mun meikkipohjaa, sillä Hartwall Areenan käytävillä oli niin kuuma, että meikäläisen pärstä suli kymmenessä minuutissa ja kun halailtiin meet&greeteissä niin mun naamasta tarttui aina osa toisten paitojen olkapäihin… 😀 Lauantaina päätin olla siis illan kotona peiton alla ja vetää burgeria naamaan, sekä katsella ikkunasta ulkona raivoavaa Klaaraa eli siis sitä myrskyä, en ketään ihmistä.
Jotta tehdään tästä postauksesta mahdollisimman sekava niin palataanpas vielä perjantaihin ja Flowhun. Vitsi, mikä päivä! Kaunis Suvilahti, hyvät ystävät, ruokaa, viiniä ja Lana. Täydellistä! ♥
PS. Aloin opettelemaan itselleni ihan uuden kuvankäsittelyohjelman Lightroomin käyttöä ja nää tän postauksen kuvat on nyt toiset kuvat, mitä oon sillä editoinut. Vielä oon aika peukalo keskeltä kämmentä sen kanssa, mutta mitäs tykkäätte lopputuloksesta?
Ihana postaus ❤️❤️ ihania kuvia!❤️ Olen Korkeasaaressa just sinä päivänä kun oli se Klaara myrsky, mut kerettiin mennä kotiin oisi ollut vaikee ajaa siinä myrskyssä Tampereelle astin.:)❤️KYSYMYS TÄHÄN LOPPUUN: Millon uutta videoo Valtterin kanssa? ❤️❤️
Apua! Onneksi kerkesitte turvaan ennen myrskyä 🙂
Videota Valtterin ja Isacin kanssa tulossa jo ensi keskiviikkona. 🙂
oon nähny satunnaisia kuvia flowsta instagramissa, enkä oo jotenkin tarkemmin kattonu niitäkään, joten mulle sopii oikein hyvin nähdä näitä kuvia tälleen myöhemminkin! oot saanu näihin kuviin tällasta niiiin flowhun sopivaa väriteemaa, rakastan! <3 ei uskois, että oot vasta äskettäin ottanu tän kuvankäsittelyohjelman käyttöön.
kiitokset muuten tubeconista! <3 en oo osannu tulla siitäkään kiittelemään aiemmin, kun oon ollu lähes koko ajan kiinni lukiohommissa. oli tosi ihanaa nähdä silloin lauantaina, vaikka olikin aika pikaisesti. sua on aina niin ihana nähdä ja halata ja nähdä sun ihanaa hymyä <3
kaiken mahtavuuden lisäks siel oli kyl järkyttävän kuuma ja painostava ilma. myrsky tais tehdä tehtävänsä sen, ja myös juna-aikataulujen suhteen. olin meinaan puoltoista tuntia myöhässä kotoonta illalla/yöllä XD täytyy viel kuuluttaa täälläkin sitä, kuinka ihanaa oli olla tubeconissa just antin kanssa! meil oli mielettömän mukavaa, ainakin jos multa kysytään. kiitos, sun kautta me tutustuttiin, ja oon ikuisesti kiitollinen sulle siitä! <3
Hei ihanaa, että mun editoinnit on onnistunut! Tällä ohjelmalla saa kyllä jotenkin todella paljon eläväisempiä kuvista kun mun edellisellä 🙂
Samoin ISO kiitos sinne suuntaan sulle ja myös Antille! <3 Oli ihana nähdä teitä ja super kiva, että vihdyitte Tubeconissa. Onneksi pääsit lopulta turvallisesti perille, se myrsky oli kyllä pelottava...
AINII unohdin tän tost edellisestä kommentista, mut siis mun täytyy alkaa pitää jotain kirjallisuusblogia kirjalle, jota luen äidinkielessä. oon vertaillu nyt useita blogialustoja useiden lähteiden avulla, mutten silti oo viel varma. aattelin, että oot just se oikee kenelt voisin tulla kysymään. eli mikä ois sellanen suht simppeli, ilmainen blogialusta? ei tarvi olla siis mitään super hienoja ominaisuuksia, kunhan saisin siitä jollain tavalla kivan näkösen 😀
oon oikeestaan kahen vaiheilla, joten tarvisin sun mielipidettä päätöksentekoon. kiitos super paljon jo etukäteen!!
Suosittelen ehdottomasti Bloggeria alustaksi, se on hyvä jos just harrastusmielessä tarkoitus laittaa blogi pystöön tai koulua varten 🙂 Sinne pääsee helposti Google -tunnuksilla ja esimerkiksi täältä saa ladattua ulkoasuja ilmaiseksi, mitkä voi lataa Bloggeriin: http://www.protemplateslab.com/blogger-templates/fashion/
Oli super kiva nähdä sut tubeconissa! Pakko myöntää kans että sielä Hartwall Areenalla oli kyllä aivan sairaan kuuma 😀 Se Klaara myrsky oli kyl aivan kauhee! Olin ite justiin sillon helsingissä ja näky vaan ku puita kaatu ja puista lenteli oksia. Ja on kyl tullu tosi kiva lopputulos tosta uudesta kuvankäsittelyohjelmasta! 🙂
Meikäläinen oli puolestaan just astumassa myrskyn pahimpina aikoina ulos Hartwall Areenalta ja menossa taksiin… Sitä tuli vaan ristittyä sormet takapenkillä, että selviää kotiin hengissä 😀 Ja oli hei tosiaankin ihana nähdä ja toivottavasti näämme taas pian! 🙂
Siiis toi flow kuulostaa kans niin kivalta! Ja noi kuvat näyttää super kivalta ainaki mun silmään 😀 <3
Oli kyllä huikeet festarit ja ens vuonna ehdottomasti uusiksi! 🙂
upeita kuvia:) <3 en löydä kauppaa sun blogista se kauppa mis on naag huppareita sitä en löydä enää Kiitos Meet &Greetista 🙂 kiva et tykkäsit mun lahjasta 🙂 se paperi mikä oli siinä kassin jonka annoin tubeconissa se oli suora mut se sit kassis meni vähäm ryttyyn :)siin kassis oli myös sulle kirje Ps: toivottavasti saat selvää mun käsialasta 🙂
Voi kiitos ja oli hirmu ihana nähdä Tubeconissa! Kauppa on tosiaan toistaiseksi kiinni, kun suunnitellaan uusia juttuja, jotka julkistetaan myöhemmin syksyllä 😉
Aivan järjettömän ihania kuvia! Siis niinkuin aivan mahtavia! Olin muuten tubeconissa ja oli aivan super extra mahtavaa nähdä sua. En tiedä tunnistitko mua, mutta mulla oli ne kissankorvat ja annoin sulle sen mustan vihkon, jossa oli aina joka aukeamalla joku suhun liittyvä kuva ja teksti siitä. Aloin itkemään kun näytit sitä vihkoa sun snapchat my storyssa. Kiitos! Voi kiitos! <3 tubeconissa takia, mun piti tietenkin matkustaa täältä Oulusta Helsinkiin. Me oltiin yhden sukulaisen luona siellä, ja sen meidän sukulaisen asunto on aivan Flow alueen lähellä. Ehkä joku semmoinen 300m. Eli fiilis flowsta kuului aivan selvästi. Kuulosti sika hyvältä. Oli varmasti hauskaa! Oot paras <3
Oli super ihanaa nähdä ja se vihko oli aivan ihana, en kestä! Kiitos sulle kun tulit moikkaamaan! <3