…ainakin minun osaltani.
Olen ollut joka vuosi mukana Tubecon tapahtumassa ensimmäisestä vuodesta 2014 lähtien. Jo toissa vuonna ajattelin jättää Tubeconin välistä ja tuoda julkisesti esiin näkemykseni kyseisestä tapahtumasta, mutta vuosi vuodelta olen antanut tapahtumalle uuden mahdollisuuden seuraajieni vuoksi. Tuomas (@VeeLogi) julkaisi onneksi eilen laajan ja kattavan kirjoituksen Tubeconista, mikä oli suoraan kuin omasta kynästäni, joten suosittelen että käytte lukemassa sen täältä ja jaatte sitä eteenpäin.
Pääpiirteittään homma on niin, että Tubecon on tapahtuma, jonka idea lähti vain ja ainoastaan meiltä tubettajilta. Koska tubettajilla ei ollut osaamista tuon kokoluokan tapahtuman järjestämiseen, pyydettiin avuksi eräs tuotantoyhtiö. Yhteistyö tubettajien ja tuotantoyhtiön välillä sujui aluksi hyvin. Kommunikointia varten perustettiin tubettajien ja tuotantoyhtiön yhteinen Facebook -ryhmä, sekä ennen tapahtumaa järjestettiin useita tapaamisia, missä tubettajat ideoivat ja suunnittelivat yhdessä tapahtumaa.
Ensimmäisenä vuonna itsekin osallistuin joihinkin kokouksiin, jaoin omia ideoitani, sekä tuotantoyhtiön pyynnöstä otin yhteyttä omiin yhteistyökumppaneihin ja pyysin heitä tapahtumaan sponsoreiksi. Tein sen kaiken ilmaiseksi ja se oli minulle varsin ok, sillä siinä vaiheessa minulle oli kerrottu, että tarkoitus on rakentaa tapahtuma, mikä ei kerää voittoa ja minkä tarkoitus on tuoda laajemmin ihmisten tietoisuuteen tubetus -kulttuuria ja ennen kaikkea mahdollistaa kiva tapahtuma meille ja seuraajillemme. Etenki näistä jälkimmäinen seikka motivoi mua työskentelemään Tubeconin eteen, koska seuraajien tapaaminen on parhaimpia ellei paras asia tubettamisessa. Muutama kuukausi ensimmäisen Tubecon tapahtuman jälkeen saan kuitenkin kuulla (ihan toiselta taholta), että on perustettu Tubecon Oy. Osakeyhtiön toiminnan tarkoituksenahan on tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja mikä on käsittämätöntä, yksikään tubettaja ei kuulunut osakkeenomistajiin… Käytännössä siis meiltä tubettajilta varastettiin meidän ideoima, suunnittelema ja pitkälti myös toteuttama tapahtuma.
Tämä alkoi näkyä etenkin 2015 vuoden ja sitä seuraavien Tubeconien suunnittelussa. Meiltä tubettajilta edelleen haluttiin, jopa vaadittiin ideoita ja apua, mutta vain kaupallisesti tapahtumaa hyödyttävät ideat otettiin vastaan. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden jälkeen valtaosa tubettajista totesi, että Hartwall-areena ei sovi tämän tyyliselle tapahtumalle. Joka vuosi olemme yrittäneet ehdottaa, että tapahtuma siirrettäisiin esimerkiksi Messukeskukseen, jotta seuraajiemme ei tarvisi liikkua ahtailla ja kuumilla Hartwall-areenan käytävillä. Itseänikin alkoi heikottaa jo 45 minuutin jälkeen, kun olin käytävällä meet&greettissäni. Voin vain kuvitella, kuinka epämiellyttävää heillä on ollut, jotka ovat jonottaneet meet&greettiini jopa useamman tunnin. Osa kommentoikin tilan kuumuutta minulle. 2014 ja 2015 vuosina ymmärsin miksi tilaa ei muutettu, sillä Messukeskuksen tilat ovat huomattavasti hintavammat, eikä siihen välttämättä olisi ollut varaa, mutta viime ja tänä vuonna asiaan ei ole tehty muutosta puhtaasti osakkaiden rahallisen hyödyn vuoksi.
Viime vuonna yksi osakkaista luovutti osakkeensa ilmaiseksi tubettajille ja niiden hallinnointia varten perustettiin puolestaan Tubecon Ry, minkä toimintaan voi kuka tahansa tubettajan kriteerit täyttävä osallistua. Tubettajat ovat isoin yksittäinen Tubeconin omistaja, kuten osakkaat sanovat, mutta minun ja monen muun silmissä tämä on vain markkinointikikka tapahtuman sponsoreille ja meille tubettajille. Viime vuonna nimittäin lisääntyi tubettajien keskuudessa keskustelu Tubeconin tarkoitusperästä ja pyysinkin tällöin muutaman tubettajan kanssa Tubecon Oy:n kirjanpitoa tarkasteltavaksi, jotta näkisimme minne kaikki tuotto menee. Meille sitä ei kuitenkaan annettu nähtäväksi, vaikka meille tubettajille on koko ajan on toistettu, kuinka Tubecon on tubettajien ja osakkaiden yhdessä tekemä tapahtuma ja toiminta on läpinäkyvää. Tällä Tubecon Ry:n isolla lanseerauksella saatiin kuitenkin savu hälvennettyä ja osallistuin tänä vuonna tapahtumaan sormet ristissä toivoen, että tapahtuman toteutuksessa olisi vihdoin kuunneltu tubettajia.
Ei oltu. Edelleen tänäkin vuonna Tubeconissa järjestettiin Awardsit, mikä jo ensimmäisenä vuonna nousi päälimmäiseksi ongelmaksi. Awardsit sopii blogimaailmaan, mutta ei tubemaailmaan, eikä etenkään Tubeconiin, missä tarkoitus on tuoda tubettajia yhteen. Useiden mielestä Awardsit puolestaan laittaa tubettajia kilpailuasetelmaan. Tapahtumapaikka oli edelleen Hartwall-areena ja ensimmäisenä päivänä käytävien ilmastoinnit oli kuulemani mukaan unohdettu laittaa päälle, joten käytävillä oli aiempiakin vuosia kuumempi. Aiempina vuosina tubettajilla on ollut yhteinen pukuhuone, mutta tänä vuonna ei ollut sitäkään. Minulla oli kaksi meet&greettiä peräkkäin ja toisessa minulla täytyi olla eri vaatteet. Onneksi mulle oli varattu väliin juomatauko, sillä seisoin sen ajan odottaen yleiseen vessaan, jotta pääsen vaihtamaan vaatteet ja kerkeän ajoissa seuraavaan miittiin. Juomaan en siis kerennyt.
Avatakseni Tubeconin osakkaiden ja järjestäjien toimintatapoja ja arvostusta tubettajia kohtaan täytyy kertoa yksi monista kyseenalaisista tilanteista ja palata viime vuoteen. Viime vuonna saavuimme Valtterin kanssa yhdessä Tubeconiin ja huomasimme siellä ovella passit saadessa, että Valtterilla oli erilainen passi kuin minulla. Kun astumme sisään ja olemme matkalla pukuhuoneeseen pysäyttää vartia Valtterin ja sanoo, että hän ei pääse samalle aluelle, sillä hänellä on erilainen passi, jolla ei saa kulkea vapaasti. Outoa tästä teki sen, että Valtteri oli tismalleen samoissa ohjelmissa mukana kuin minä eli hänellä oli meet&greet. Vastaan käytävällä tuli onneksi eräs Tubecon Oy:n merkittävässä asemassa oleva henkilö ja kysyimme häneltä, että miksi Valtterilla on erilainen passi ja mihin hän nyt sitten jättäisi tavarat. Vastaukseksi tuli välinpitämättömään äänensävyyn “Ei toi sun reppus kauheen painavalta näytä, kanna mukana”. Tässä kohtaa lähdin henkilön perään ja kerroin, että me ollaan tultu tänne Valtterin kanssa yhdessä ja me ollaan täällä ilmaseksi esiintymässä, joten jonkinlainen narikka on vähintä mitä te voitte antaa vastapalveluksena. Törkeää, että vasta tässä kohtaa alkoi tapahtua, kun minä, jolla on isommat seuraajamäärät huomautin asiasta ja Valtteria ei kuunneltu ollenkaan.
Vaikka Tubeconissa seuraajien näkeminen on aina joka vuosi super ihanaa ja olen super kiitollinen kaikista ihanista yhteistä muistoista, mitä ollaan Tubeconissa saatu niin tämän vuoden Tubecon jäi osaltani viimeiseksi. Kaikki tuo mitä verhon takana tapahtuu syö mua niin paljon, että koen että en ole kyseisessä tapahtuassa parhaimmillani enää ja se ei ole oikein teitä kohtaan. En halua tukea tapahtumaa, mitä ei tehdä enää teille seuraajille ja meille tubettajille vaan aivan muille tahoille.
En halua, että te joudutte maksamaan siitä, että pääsette tapaamaan mua etenkään, kun Tubeconissa mulla ei ole edes mahdollista tavata kaikkia, jotka lipun ovat mua varten ostaneet. Olen itse viiden lapsen yksinhuoltaja perheestä, joten meidän perheelle liput olisivat noilla järjettömän kalliilla hinnoilla maksanut 264e. Meillä olisi siis varmasti lapsina jäänyt kyseinen tapahtuma välistä ja on surullista, että näin on monen perheen kohdalla. Tapahtuma kun olisi nykyään mahdollista toteuttaa sponsorien ansiosta ilman lipputuloja. Tosin ymmärtäisin jollain tasolla mikäli näillä lipputuloilla tuettaisiin oikeasti tubettajia niin, että moni voisi hankkia laadukkaampia kameroita ja näin tehdä parempaa sisältöä seuraajilleen. Vaikka sanotaan, että osa tuloista menee tubettajille Tubecon Ry:n kautta niin en ole kuullut keltään tubettajalta, että he olisi saaneet mitään korvausta. Nämä lipputulot menevät siis jonnekin muualle ja kaiken lisäksi mä ja kaikki muut tubettajat ollaan niitä, jotka saa snäpissä kyselyitä miksi peritään lipuista niin isoa hintaa, vaikka se on meille yhtä iso kysymysmerkki kuin kaikille seuraajillekin. Me olemme myös niitä, jotka saavat kaiken negatiivisen palautteen niskaamme myös kaikista muista Tubeconin epäkohdista, kuten kuumista ja ahtaista käytävistä ja pitkistä jonoista.
En näe miksi menisin enää Tubeconiin, sillä voin yhtä hyvin sopivan yhteistyökumppanin kanssa järjestää meet&greetin esimerkiksi kauppakeskuksessa niin, että kyseinen sponsori maksaa tilan vuokran ja järjestelyt. Se on kaikille ilmainen ja pääsen juttelemaan kaikkien paikalle tulleiden kanssa. Mun ei tarvitse kantaa stressiä Tubeconista vaan voin keskittyä täysin teidän näkemiseen. Mahdollinen sponsori puolestaan näkyy paljon positiivisemmassa valossa kuin Tubeconissa. Se on siis kaikille parempi. Näin mä olen myös aiemmin tehnyt ja varmasti teen myös jatkossa. Tosin isoissa YouTube -tapahtumissa on puolensa, sillä sinne tulee monet seuraajat ympäri Suomea, kun voi nähdä useaa tubettajaa kerralla. Tällaisen tapahtuman rakentamiseen mulla ei yksin riitä rahkeet, mutta mä toivon, että me saadaan joskus uusi parempi tapahtuma kuin Tubecon, sillä kyseinen tapahtuma ei ole enää pelastettavissa. Mä otan siis nyt ensimmäisen askeleen parempaan suuntaan päätökselläni jättää Tubeconin väliin tulevina vuosina. Hienoa, että myös osa Tubeconin sponsoreista, esiintyjistä, tubettajista ja myös teistä on kertonut ottavansa tuon askeleen.
Kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet osana mun Tubecon muistoja ja kerätään paljon yhteisiä ihania muistoja jatkossa jossain muualla! <3 Tubecon 2019
Moi Janne!
Pari oikaisua: Awardsien järjestäminen oli täysin tubettajien tekemä päätös: Ry:n kevätkokouksessa asiasta äänestettiin, ja äänestyksen tulos oli yksimielinen. Samoin tapahtumapaikan tälle vuodelle päätti nimenomaan ry:n ensimmäinen hallitus yksimielisesti. Aiempina vuosina tosiaan MCNien jäsenillä (Splay, United Screens ja Töttöröö) on ollut omat pukuhuoneensa, tänä vuonna siitä luovuttiin, sillä haluttiin tarjota parempaa palvelua, ja loimme tubettajia varten erillisen Lounge-alueen. Varsinaiset pukuhuoneet olivat varattu artist-passilla (päälavalla esiintyvät) oleville, ja tarkoitettu siten, että päälavalle menevät artistit pääsisivät levähtämään rauhassa ennen omaa ohjelmanumeroaan. Tubettajanarikka takatiloihin oli järjestetty. Harmi jos tämä ei ollut toimiva keino, kehitetään asiaa!
Akkreditointijärjestelmäämme on merkitty sinulle ja Valtterille samanlaiset passit saatavaksi, tässä on ilmeisesti jostain syystä käynyt jokin virhe mikäli olitte erilaiset saaneet, pahoittelut tästä ja kokemastasi kohtelusta. Meet&Greetiejäsi ei järjestetty meidän kauttamme, vaan yhteistyökumppaneidesi kautta, meille toimitettiiin vain tiedot niiden ajankohdista, ei muuta tietoa niihin liittyen.
Yhdistys on järjestämässä avointa keskustelutilaisuutta asioista pian, olet ehdottomasti tervetullut mukaan!
Heippa Jonna,
Kiersit täysin sen tässä ja muiden julkaisemissa postauksissa käsitellyn pääasiallisen ongelman ja puutuit sivuseikkoihin. Perimmäinen ongelma on se, että Tubecon järjestetään tubettajien ilmaisella työllä ja seuraajiemme ja heidän vanhempien rahoilla, mikä ei ole missään määrin ymmärrettävää. Sama asia kuin järjestettäisiin festarit, jonne pyydettäisiin artistit esiintymään ilmaiseksi ja perusteltaisiin sitä Suomen musakulttuurin kehittämisellä. Festareiden kohtuuttoman suuret lipputulot käärisi joku toinen taho ja käyttäisi omaksi hyväkseen.
Tuo yllä mainitsemani suurin ongelma on kytköksissä myös muihin epäkohtiin, kuten Awardseihin. Kukaan suurimmista tubettajista, jotka ovat eniten mukana Tubeconin ohjelmassa ja ehdolla juurikin kyseisissä Awardseissa ei kuulu tai ole pahemmin osallisena Tubecon Ry:hyn toiminnassa. Ja syy siihen on yksinkertainen. Tubettajilla jotka tekevät tätä työkseen ei ole kiinnostusta käyttää omaa aikaansa tapahtuman suunniteluun, millä rahastetaan omia seuraajia. Esimerkiski itse käyn korvausta vastaan puhumassa ja neuvomassa yrityksiä YouTube markkinoinnin suhteen ja ideoimassa kampanjoita, joten miksi minä tai kukaan muukaan tubettaja tekisi töitä teille ilmaiseksi. Ensimmäisinä vuosina vielä me, jotka olemme ehdollakin Awardseissa kävimme kokouksissa, kun luulimme tekevämme yhteistä hyvää ja silloin olimme lähes yksimelisiä Awardsien poistamisesta. Niitä kuitenkin perusteltiin, sillä että Awarseilla saadaan näyvyyttä tapahtumalle ja Tube -kulttuurille, vaikka perimmäinen syy taitaa olla raha.
Tosiaan viime vuoden pukuhuoneiden sijaan tätä vuonna oli järjestty kaikille avoin Lounge tila, joka oli tyhjä kahvio, missä oli tarjolla vettä. En sanoisi, että se oli varsinainen edistysaskel vaan vaikutti pikaratkaisulta, sille että pukuhuoneet saatiin päälavalla esiintyviä artisteja varten. Tässä kohtaa päästäänkin toiseen outoon aiheeseen, että miksi meillä tubettajilla ei ollut paikkaa missä levähtää ja olla hetki rauhassa 45 minuutin meet&greetin jälkeen vaan ne paikat oli varattu päälavalla esiityville. Itse ainakin ja kuulemani mukaan aika moni muukin olisi sellaisen tilan mieluusti ottanut, etenkin ahdistuneisuushäiriöisenä hetki omassa rauhassa olisi tehnyt hyvää. Kun kyseessä on Tubecon niin eikä tubettajien pitäisi tällöin olla niitä artisteja, eikä pääavan laulajien?
Oletko aivan varma, että et nyt puhu tämän vuoden passeista tai juksaisi, sillä puhuin itse viime vuoden passeista. En tuohon postaukseen viitsinyt koko passiepisodia kirjoittaa, mutta tätä asiaa tutkittiin ja väännettiin vielä melko pitkään paikanpäällä ja lopulta vasta suostuttiin antamaan Valtterille sama passi, josta jäi selvä kuva, että meille on alun alkaenkin merkattu eri passit. Lisäksi tuon esimerkin oli myös tarkoitus näyttää se, että miten pienemmän tubettajan sana ei paina teille saman verran kuin isomman.
Yhteistyökumppaneideni puolesta kaikki sujui erinomaisesti meet&greet pisteillä enkä ole muuta väittänytkään. En teinä yrittäisi edes sysätä ongelmia heidän harteille, sillä he mahdollistavat Tubeconin. Meet&greet ajat tulivat kuitenkin teidän puoleltanne ja ongelma minkä postauksessani mainitsin oli tosiaan se, että minulla ei ollut tauolla tilaa missä vaihtaa vaatteet vaan jouduin jonottamaan yleiseen vessaan, minkä takia seuraajani joutuivat seisomaan vielä entistä pidempään kuumilla käytävillä jonottamassa.
Mä oon kuullu että vuoden 2014 tubecon oli hyvä ja mukava tapahtuma ja päätinki sit mennä tubeconiin vuonna 2015. Se oli ihan kiva tubecon, mutta ei ehkä vastannu ihan mun odotuksia ja kuulinki sit niiltä samoilta ihmisiltä jotka oli kehunu edellisen vuoden tapahtumaa, että se seuraavan vuoden tubecon ei sit ollutkaan enää niin hyvä. Mä kuitenkin päätin mennä taas seuraavana vuonna tubeconiin, koska halusin tietysti nähä kaikkia tubettajia kuten sua, Valtteria ja kaikkia muita. Se oli kuitenki taas vähän pettymys koska jonot oli edelleen pitkiä, oli aika kuuma ja esim se lavaohjelma oli aika tylsää eikä siin oo mun mielestä ollu koskaan mitään kauheen järkevää.. No tänä vuonna sit harkitsin jo vähän enemmän et haluunko oikeesti maksaa siitä pelkästään yhen päivän lipusta sen melkeen 30e sen takia et pääsen näkemään niitä muutamaa tubettajaa jotka halusin nähdä. Me sit kuitenki Ainon kans päätettiin tulla tubeconiin ja ostettiin liput, mutta vasta sen jälkeen ku oltiin ostettu liput niin huomattiin et esim. Liinan ja Britneyn sekä Henryn meet&greetteihin piti olla jotkut arvotut liput, eli niistä muutamasta lempparistakaan en nähnyt kun onneks sentään sut, Valtterin, Santerin ja vähän Britneytä nopeesti + ulkona oli kuuma, sisällä oli varmaan 3 kertaa kuumempi ja joka paikassa oli kauheesti jonoja (pelkkä jono sisään oli Pasilan asemalle asti) ja lavaohjelma oli aika samaa luokkaa kun edellisinä vuosina. Vaikka oli taas kiva nähdä edes ne muutamat lempparit jotka mainitsin aijemmin ja oli kivaa Ainon kanssa, niin tää oli myös mun viimenen tubecon. Toi on myös aika ikävää kuulla miten tubecon on oikeesti nykyään järjestetty enkä haluu tukee sitä tapahtumaa enää ostamalla lippuja sinne. :/ Onneks kuitenkin pääsin näkemään sua ja Valtteria, koska te olitte tänä vuonna (ja edellisinä vuosina) suurin syy miks tulin tubeconiin! <3
Hieno päätös. Tubecon on menny suoraa sanottuna ihan hulluksi. Nää kirjotukset vaan avaa silmiä siitä, miten paljon tavallisilta katsojilta jää näkemättä kulissien takaa.
Ihanan rehellinen kirjoitus. Arvostan todella että tuot asian näin suoraa ilmi. Kiitos Janne että sanot asiat suoraan ja rehellisesti <3
minkätakia olet sitä mieltä, ettei kyseinen tapahtuma ole enään pelastettavissa`?
Tubecon ei ole toiminut vielä montaakaan vuotta, joten mielestäni koko tapahtumaa voi vielä muuttaa jos suuri osa ihmisistä näin haluaa.
Hartwall Arenaa en itsekkään ole moneen vuoteen ymmärtänyt tapahtumapaikkana, mutta tähän ilmeisesti kokouksessa on lähes yksimielisesti päädytty. Hartwall Arena tulee halvemmaksi, kuin esimerkiksi messukeskus ja kuulemma esim päälavakeskeistä tapahtumaa olisi vaikea järjestää turvallisuussyistä messukeskukseen (tosin omasta mielestäni tässä voisi silloin saada tämän päälavapainon pois ja keskittyä pienempiin, erillisiin asioihin). Myöskin awardsit oli yksimielisesti kevätkokouksessa päätetty järjestää (minne kuulemma jokaisella oli avoin pääsy?)’
Olen nyt itse keskustellut facebookissa Tubecon RY:n ryhmässä asioista, ja siellä on tullut hyviä näkökulmia puolin ja toisin. ja jos oikeasti Tubettajat yrittäisivät ajaa omia ideoitaan luovuttamatta, voisi tästä saada aikaan jotain. Tämän vuoden hallitus (tietääkseni tämä muuttui viimevuodesta) on osallistunut jopa keskusteluun, tosin kuin viimevuonna esimerkiksi twitterissä.
Ehdotettiin myös sitä, että osa M&G olisi maksullisia, jolloin sinne pääsisi vain tietty määrä ihmisiä tapaamaan tubettajaa ja kaikki lipun sinne ostaneet saisivat kuvan/nimmarin ja kerkeisivät ehkä vaihtamaan pari sanaa tubettajan kanssa. Miltä tälläinen idea kuulostaa?
Tubeconissa on todella paljon parannettavaa ihan käytännönkin järjestelyissä.
Itse en ole kummankaan osapuolen puolella, vaikka erittäin pieni tubettaja olenkin. Haluan ymmärtää molempia näkökulmia ja siksi osallistunkin nyt aktiivisesti keskusteluun, kun se käy kuumana.
Kyseisessä tapahtumassa on paljon ongelmia niin sen itse tapahtuman järjestelyissä kuin taloudellisessa puolessa.
– Taloudellisessa puolessa mättää ensinäkin se, että jos halutaan tehdä tapahtuamaa vain edistääksemme tubekulttuuria (kuten tubettajille annataan ymmärtää) niin silloin kaiken täytyisi tapahtua talkoovoimin. Esimerkiksi monet tubettajat, tekee videoitaan työkseen ja on sen alan ammattilaisia. He osallistuvat tapaamisiin ja kokouksiin, sekä esiintyy tapahtumassa, mutta heille ei makseta palkkaa. Samaan aikaan Tubeconin varoista on palkattu toiminnanjohtaja/vastaava tuottaja sekä taiteellinen johtaja, joille maksetaan palkkaa. Miksi? Eikö tämän tapahtuman pitäisi olla juuri se, mikä tukee ja ajaa nimenomaan tubettajien asioita ja tubettamisen ammattimaistumista? Mitkä talkoot on sellaiset, joihin osallistuu kaikki muut paitsi järjestäjät?
– Hartwall-areenasta olisi taloudellisesti jo nykypäivänä mahdollista siirtyä Messukeskukseen, mutta näin ei haluta tehdä, sillä Messukeskus on hintavampi ja halutaan tavoitella voittoa osakkaille. Olemme tätä monta kertaa ehdottaneet nimenomaan siksi, että päälavan ohjelmasta voitaisiin luopua. Sitä kun joudutaan joka vuosi väkipakolla suunnittelemaan, jotta ohjelmaa keksittäisiin tarpeeksi. Sen takia ohjelma onkin usein väkipakolla tehtyä, eikä kovin onnistunutta.
– Tubecon Ry asiaa avasinkin jo tuossa yllä, kun vastasin Jonnalle. Sitä kautta anettaan tapa vaikuttaa Tubeconiin, mutta samalla se on ilmaista työtä ja apua Tubeconille. Siksi siihen onkin aikaa osallistua vain monilla nuoremmilla, jotka ei ole työelämässä tai ei ole omaa yritystä pyöritettävänä.
Tuo on totta, että taloudellisessa puolessa olisi petrattavaa. Omasta mielestäni olisi hyvä idea, että koska toiminnanjohtajat yms saavat palkkaa, niin myös tapahtumaan tulevat, ammatikseen tubettamista tekevät saisivat myös rahallisen korvauksen tapahtumasta. Ja tuo on totta, että jos tahdotaan järjestää tapahtuma kokonaan talkoovoimin tulisi myös kaikkien järjestäjien osallistua vaib talkootyönä. Ja jos sanotaan, että järjestäjät saavat syystä palkkaa niin eikö tubettajatkin ole tavallaan järjestäjiä.
Joo olen kuullut itse vastauksen messukeskukseen myös tälle vuoselle ettei olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Minkä myös ajattelen kriittisesti. Tapahtumaa kun on todella vaikea kehittää nykyisessä tapahtumapaikassa.
Päälavakeskeisyys saisi kyllä lähteä pois. Olen ollut mukana kaikissa, paitsi ensimmäisessä tubeconissa ja päälavaohjelma on ollut hyvin vähän mielenkiintoista.
Olen siis itse tehnyt taökootöitä tubeconille nyt kolme vuotta. Aloin myös vertaamaan tubeconia festareihin, sielläkin esiintyvät artistit saavat rahallisen korvauksen, verrattavissa tubeconin tubettajiin. Festareilla toki lipputulot on isommat, mutta uskoisin, että sponsoreita tubescenelle löytyy niin paljon, että lippujen hinnat voidaan pitää alhaisina.
Eli ymmärrän hyvin myös sinun ajatuksia asiassa.
Ps. Kirjoitin selkeämmin omia henkilökohtaisia ajatuksia blogiini.
Piti vielä lisätä, että olisko mielestäsi tähän kaikkeen ratkaisu uusi, samankaltainen tapahtuma joka palvelisi paremmin tubettajia?
Kyllä mielestäni uusi kilpaileva tapahtuma, joka tehtäisiin meidän seuraajille ja meille tubettajille olisi ratkaisu.
Taloudellisessa puolessa kaikki on vinossa. Tapahtuman pitäisi olla joko hyväntekeväisyystapahtuma, missä kaikki tehdään talkoovoimin, eikä kukaan siellä tai sen eteen työskentelevä nosta palkkaa ja tapahtuman voitto puolestaan lahjoitettaisiin hyväntekeväisyyten tai tapahtuma jossa jokaisen ammattitaidosta maksetaan. Ei tapahtuma, missä vain järjestäjätahoille maksetaan. Tubettajat nimenomaan on se syy, miksi ihmiset tapahtumaan tulee, joten he jos kuka on oikeutettuja sopivaan korvaukseen työstään.
Tietenkään Messukeskus ei ole taloudellisesti niin kannattava ratkaisu, sillä se on hintavampi. Mutta sen tilan kustannukset olisivat olleet pois vain tapahtuman tekemästä voitosta eli pois osakkaiden saamista tuloista. Ei keneltäkään muulta.
Sponsorit maksaa mukana olosta tapahtumalle jäätäviä summia, joten tapahtuma olisi mahdollista järjestää nykypäivänä ilman lipuilla rahastamista.
Ymmärrän ton sun päätöksen tosi hyvin! Oon kuullu paljon noista mitä on puhuttu tubeconista ja sain paljon enemmän tietoa tästä sun tekstistä mitä seuraajat ei välttämättä tajua. Mun mielestä aika moni asia tubeconis voitais tehä kyllä paremmin. Kun te tubettajat tuutte sinne ilman että teille maksetaan niin kyllä sitten ton tubeconin järjestäjien pitäis kuunnella paremmin tubettajien toiveita ja myös toteuttaa niitä. Toivottavasti nähtäis silti vielä jossain! Olis super kiva jos pystyisit järjestämään joskus seinäjoelle tai tänne päin meet&greetin! 🙂
Ja vielä haluan lisätä tohon edelliseen kommenttiin että se lippu on kyllä aika kallis. Ite tulin tänävuonna oikeestaan sun, Valtterin ja yhden toisen tubettajan takia vaan ja siitä piti maksaa aika paljon :/ No onneksi ehin nähä sut! <3 Osat ei ehdi nähdä edes sitä kenen takia on tullut sinne ja se ei oo mun mielestä hirveen kiva juttu koska kumminkin on maksanut aika paljon siitä että pääsisi näkemään sen :/
Ikävä kuulla, että sääkin oot jättämäs Tubeconin (mutta perustelujen kera!!) Esim. Hermanni, Lakko ja Herbalisti jätti myös välistä, Lakosta ja Herbasta ei mitää tietoo miksi, Hermannilla taas miittiä Kotkassa.
Oon ite seurannu tubeskeneä ehkä kolme vuotta, ja sain viime vuonna päästä kokemaa mun eka Tubecon. Hyvät fiilikset jäi kyllä siitä. Ainoo huono puoli oli tietysti jonotus, jonotettiin kaverin kaa sun meet’n greettii ennen sen alkamista melkein tunti, iha vaan sen vuoks ettei jouduta pettymää. Ja oli sen arvosta, koska jono oli PITKÄ. Ilma oli kans tosi kuuma, mutta pärjäsin sentää revityillä farkuilla sekä t-paidalla. Tosin lavaohjelma oli tolloin hieman mitä oli, mutta awardseja oltii tultu kattomaan ja ootettu.
Tänä vuonna ostin kahden päivän liput Tubeconiin, koulu kuitenki oli alkanu ja halusin vielä viettää viimesen viikonlopun täysillä enne kouluunpanostusta. Oltii kaveriporukalla suunniteltu, että mennään permannolle heti kun ohjelma alkaa, koska Tuuli ja Mikko Harju esiinty siellä. Kysyttiin siispä ohjeita permanto-ovelle ja meille sanottii että “menkää yks kerros alas jonnekkin 116 lähelle.” Ja me mentiin, ja jäätiin odottamaan siihen. Varmistettiin vielä sillä ovella olevalta järkkäriltä, ollaanko varmasti oikeessa paikassa. Hän vain mumisi jotain ja epäilin et ollaan väärässä paikassa. Porukkaa alko kertyä, kunnes ennen yhtä tuli toinen järjestyksenvalvoja sen toisen viereen ja alko kuiskia jotai. Hän sitten sanoi että ollaan väärällä ovella, menkää seuraavalle. Oltiin tultu yli tunnin päästä paikalle junalla, sitten jonotettu ulkona yli tunti, sen jälkeen 55 minuuttia TURHAAN väärällä ovella. Oikeella ovella olikin paljon väkeä jo ja meinasi kyllä lentää v’t ja p’t siinä vaiheessa. Sanoin täysillä ääneen että “Me ollaan jonotettu yli kaks tuntia että päästään ees sisään ja nää kakarat täs viis minuuttia.” Kaveri hokas oikasta jonnekkin jonon välikköö ja päästii tokaan riviin. Olin niin hermon partaalla ku olla ja voi, luulis että järjestyksenvalvojat tietäs noista järjestelyistä.
Ja tää ilmastointi. Mulla oli tällä kertaa shortsit ja toppi päällä, en olis muuten kyllä selvinny. Oli kyllä tosi hiostava ilma, dödöö sai kokoajan lisätä ennen meet’n greettejä, kosk hikoilen sika helposti etten haise. Hyvä kun löydettii ees ulos ottaa raitista ilmaa…
Ohjelma oli parempi kuin viime vuonna, niitä välillä käytiin vilasemassa, harmitti vaan että paneeleihin en tälläkää kertaa löytäny tietä. Oli menossa Daniel Okasin paneeli, ja kuulemma järjestettii 4. kerroksessa Pelihuoneen kautta menevistä portaista, mutta Tuurella oli menossa samaan aikaan Peliluolassa miitti, ja jonot oli yhtä hlvettiä. Ketää ei päästetty sisään enkä todellakaa ajatellutkaan jonottaa siinä jonossa että pääsisin edes sisään.
Pitkäst tekstistä huolimatta, mun käsitys Tubeconista muuttu aika paljon kun kerroit miten alunperin sitä oltiin suunniteltu. Fiksuna en ostaisi lippuja, kun tuollain järjestetää. Siinä on taas se, että tapahtuma on ainoa jossa päästään kamujen kanssa viettää yhessä aikaa ja näkee lempparitubettajia.
PS. Hauska nähä millanen tapahtuma on ens vuonna.. oon kyllä tod.näk menossa, sillä tapahtuma ideana on kiva.
Ja noista jonoista viä puheen ollen, olisin halunnu Roni ja Mike Backin tapaamiseen, mutta jonot oli kyllä niiiiiin pitkiä että jouduttii porukkaa ottaa poies jonoista kun ei aika riitä. Onneks muutama kaveri oli voittanu spesiaali meet’n greettejä, niin pääsi näkemäö sitten lemppareitaan, niitä en olis kyllä muuten näkeny.
Tosi kiva kun avasit tätä aihetta, harmi ettei varmaan koskaan nähä tulevaisuudessa. Tubecon oli tapahtuma jossa pääs näkemään suaki. ❤️
// pahottelut k-virheistä jos oli!!
Joo, itekki oisin halunnu sinne 4 kerrokseen mut ei ne päästänyt. Mun mielestä tyhmää et se ymmärtääkseni ainoo hissi mil sinne ois pääsy oli sielä peliluolassa jonne ei sitten päästetty ihmisiä jos jollakin oli joku miitti käynnissä. Ja sit se Ronin ja Miklun miitti, tai ne kaks sielä ulkona, täytty aivan sairaan nopeesti. Siin jälkimmäisel kun mulle ja mun kavereille oli neuvottu ette jono olis vasemmalla puolella, no siinä oltiin jo jonki aikaan seisty, ja meiän takanakin oli sitä väkee melko paljon, sitten siihe tulee toinen vartija ja puhuu sen ekan vartijan kaa jotain ja rääkäsee et “Ronin ja Miklun miittiin jono tulee tähän” ja se osotti siihen oikeelle missä oli kans paljon porukkaa, sit purukka valitti että ei ole reilua. Jos on 2 jonoa samaan miittiin ja ne pitäisi yhdistää, ei varmastikkaan porukka ole tyytyväisiä. Lopulta jono näytti vain kasalta ihmisiä jotka tungetsivat ja kitisivät että olivat ensin. Se oli kyllä aivan kaaos ja huonosti järjestetty. Ja ei nuo Ronin ja Miklun miitit olleet ainoat huonosti järjestetyt joihin sai pettyä.
Niin ja joo tohon äskeseen kommentiin jatkan. Siinä kun kavereinani oli kaksi pienenpää tyttöä,ja kun jonoa alettiin päästää ulos alkoi se järjetön tunkeminen, ja jos ohitit/tungit muiden ohi jouduit jonon vikaksi. No toinen tytöistä irtosi otteestani ja jäi porukan tönittäväksi ja meinasi joutua jonon hännille “kun muka oli törkeästi tuuppinut ja etuillut” sellainen noin 9 vuotias pikku tyttö siinä oli “paniikissa” yksin vartijoiden edessä, kunnes joku ihana nainen otti ystäväni mukaan ja sai tämän lopulta aitojen luona luoksemme, olisimme kyllä menneet saman tien hänen luokseen kun hän irtosi otteestani mutta tungoos oli liian kova 🙁 Onneksi tuo tuntematon nainen poikansa kanssa saivat jotenkin ystäväni mukaan. Ja jotenkin minulla oli semmoinen fiilis näin 16 vuitiaana että olin heistä vastuussa vaikka vasta aamulla heihin tutustuin.
Ootin niin paljon et näkisin sut ens vuonna tubeconissa.. Mutta ymmärrän kyllä että miks et aijo enää mennä tubeconii! Aluks säikähin että aijot lopettaa kokonaan tubettamisen, mutta et onneks sentää❤️ Ehkä mää vielä jossain sut nään toivottavasti
En ole itse ollut koskaan Tubeconissa, sillä en ole kokenut sitä minulle sopivaksi tapahtumaksi, koska enpidä suurista ihmismääristä ja tunggoksesta. Tänä vuonna olin kuitenki päättänyt, että tahdon nähdä teitä tubettajia ja ajattelin, että tubekon olisi hyvä mahdollisuus siihen. En kuitenkaan ostanut lippuja niiden kalliiden hintojen vuoksi. Toivon kovasti pääseväni joskus juttelemaan kanssasi jossain pienemmässä tapahtumassa <3. Olen kerran nähnyt sinut ja Valtterin käppäilemässä Helsingissä, mutta en uskaltautunt tulla moikkaamaan. : ( Todella hyvä että puhut avoimesti tästä Tubecon asiasta, sillä moni ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi mitä siellä verhojen takana oikeasti tapahtuu ja että myös tubettajien mielestä Tubeconissa kaikki ei ole kohdallaan.
Joku musta puhu tubessa tästä samasta asiasta joskus, oisko ollut eetu? Olin sitä ennen miettiny et haluisin tubeconiin, mut se mitä se kerto sai mut aattelee et joo ei. En haluu että tuhlaan mun päivän siihen, että yritän nähdä mun suosikkitubettajia ja sit en onnistukaan! Varsinkin kun tiiän mitä verhojen takana on, niin se on ihan perseestä. Se awards -juttukin.. eikö siinä oo aina ne samat ehdokkaat :/ toivottavasti tulee parempia meet&greettejä että pääsis näkemään sua ja muitakin tubettajia!
Hei Janne!
Ootko koskaan aatellut, että tekisit Veronican & Maijun kaltaista miittiä? Meinaan tätä K-18 mittiä. (Veronica & Maiju kertoivat snapchatissa, että järkkäävät miitin. Aikaa ilmoittautumiseen oli varattu tietty aika.) Toimi ilmeisesti hyvin, ja oli ilmeisesti ilmaista.
Olen käynyt 2014 lähtien tubeconissa. Tuneconit on aina parhaita jos olet mukana
Tarkoitin tubeconit
Olin pitkään halunnut päästä tubeconiin ja tänä vuonna se sitten viimein onnistui, ja käteen ei jäänyt sellaista ” Jes tää oli super kivaa, haluun toistekki”- fiilistä vaan ennemminkin “Olihan tää jees, mut ei enää toiste”-fiilis. En tajua asiaa että tapahtumassa on mukana paljon nuoria ja lapsia, mutta sitten kiellettiin omat vesipullot. Jos nuoren pitäisi valita 4e vesipullo tai lempi tubetajanssa m&g, valitettavan moni valitsee m&g:n. Ja se oli todella surullista nähdä kuinka nuoria alkoi heikottamaan/lähtemään taju nestehukan takia. Itsekkin olin ekana päivänä tuossa tilanteessa, sillä yhdestä myyntipisteestä oli loppunut pullot. Ensin jouduin jonottamaan vartin että pääsen kassalle ja sit vaan tylysti ilmotetaan et vesi on loppu. Ja tänä vuonna kun joihinkin meet&greeteihin piti voittaa liput, oli melkeinpä mahdotonta nähdä haluamaansa henkilöa, jos hänellä oli vain yksi m&g ja siihenkin olisi etukäteen pitäyt voittaa liput. Mut arvostan Janne sun päätöstä jättää tulevat tubeconit väliin.
Ihan mielettömän hienoa, että totuus tulee nyt kulisseista päivänvaloon. En ole ikinä käynyt Tubeconissa, juurikin kalliiden lippujen vuoksi ja varsinkin ulkopaikkakuntalaisena lippujen hinta lähtisi vielä reilusti nousemaan junalippujen ja majoituksen johdosta. Jollain tavalla helpottunut olo etten ole syytänyt rahaani ihmisille, joita en halua tukea. Mieluummin pistän sen rahan teihin, joiden videot piristää arkeani.
Loppuun vielä pakko sanoa, Kiitos! Kiitos että olet rohkea ja kerroit totuuden meille seuraajille. Tulee sellainen aidosti välittävä fiilis. Ettei meitä vedetä kuin sikaa narussa.
Toi oli uskomatonta, en olis ikinä ajatellut Tubeconista noin ennen kun tulit siitä tänne blogiin kirjoittamaan…pääsin tänä vuonna Tubeconiin ja olen ylpeä että että en ostanut sinne lippuja vaan voitin Miklun arvonnasta,ja olihan se nyt siistiä nähä minkälainen meno siellä on! Olen iloinen siitä että tänä vuonna kerkesin nähdä sut ja olen myös iloinen siitä että uskalsit, ja avauduit tästä meille seuraajillesi:) harmittaa silti kun vetäydyt pois Tubeconista mutta ymmärrän täysin sillä ei ole mukava olla ahtaissa, kuumissa ja epämukavissa olosuhteissa. Mutta uskon että joku päivä järjestyy vähän erilainen “Tubecon”!! Mutta kiitos tästä avautumisesta, moni seuraajasi hyötyy tästä paljon uskon niin. En tiedä nyt millainen tää teksti on sillä en osaa yhtään kirjottaaXD mutta kiitos tästä!!!
Oho! Itse en ole koskaan ollut tubeconissa juuri noiden kalliiden lippujen takia. Tämän tekstin perusteella en oikein usko, että tulen tulevaisuudessakaan menemään sinne. Olen aina kuvitellut, että Tubecon on tubettajille iloinen ja mukava kokemus, mutta näin ei näköjään aina ole. Eniten, ainakin minua itseäni, häiritsee se, että jos Tubeconin järjestäjille annetaan rakentavaa palautetta esim. juuri näistä ahtaista käytävistä ja kuumasta ilmasta ja he eivät tee asialle mitään. Toivon, että Tubeconin järjestäjät näkevät tämän sinun tekstisi ja ymmärtävät sen, että jos he eivät korjaa asioita, pian kukaan ei halua enää tulla Tubeconiin.
Ihana teksti Janne <333 Kyyneleet tuli silmiin kun luki tätä :(( <33 Mietin koko ajan jonottaessa meet&greettiisi, että toivottasti et pyörry sinne <3 Jotenkin se kuumuus oli huolestuttavaa! Onneksi kerkesin näkemään sut ja meillä oli super kivaa ja se hali oli niin ihana <3333 Kiitos ja oot rakas <33
Itse en oole vielä päässyt käymään tubeconissa mutta tuon sun kirjoituksen jälkeen mun silmät avautuivat ja tuon perusteella mitä kirjoitit niin tuntuu että raha mielessä järjestetään tapahtumia ja eikä oteta huomioon ihmisiä jotka siellä ovat. Kiitos tästä postauksesta on mahtavaa että joku kertoo mitä verhon takana tapahtuu ison hatun nosto sinulle
Hyvä kirjoitus. Olemme olleet kahtena vuonna Tubeconissa. Nuorten tubettajien hyväksikäyttöä, ideoiden varastamista, sijoittajien, yrityksen kannattavuuden ja kansainvälistymisen hyväksi en hyväksy. Jos tubettajat eivät ole tapahtumassa – ei ole Tubeconia. Jos järjestäjä on voittoa tavoitteleva yritys, niin tubettajille tulisi maksaa Tubeconista palkkio. Jopa 11v sanoi, että tämä ei ole oikein ja että hän ei halua enää Tubeconiin…lapset ovat fiksuja ❤
Ja ilman tubettajien tekemään markkinointia Tubecon ei olisi niin suosittu, kuin se nyt on. Mainonnasta tulisi maksaa tubettajille.
Juurikin tämä. Samalla tavalla tubettajien ammattitaidosta kuuluisi maksaa, kuin järjestäjätahon ammattitaidosta. Talkoot, joihin osallistuu vain osa (tubettajat) ilmaiseksi ja jossa rakennetaan vain toisen tahon taloudellistahyötyä ei ole tasa-arvoista ja millään tapaa hyväksyttävää. Joko kaikki osallistuu talkoisiin ja voitot laitetaan hyväntekeväisyyteen tai kaikille maksetaan työstä kohtuullinen korvaus.
Aivan oikein. Pitäkää puolenne. Te tubettajat ja teidän seuraajanne ovat Tubeconin kantava voima. Todellakin teille kuuluu ansaittu korvaus. Esim. oman tyttäreni kohdalla Tubecon -mainos tavoittaa vain ja ainoastaan tubettajan kanavan/videon kautta ja se, että tietyt tubettajat (jotka lapsi haluaa nähdä) ovat mukana tapahtumassa.
Moi tosiian Hartwall areena ei ole paras paikka järjestää isoa tapahtumaa itse pyörryin jonottaessa sinun meet&greettiin onneksi kaveri oli siinnä vieressä ettei pahemmin käynyt!
Toivottavasti nähdään joskus!
Ärsyttää kun melkein kaikki mun rahat eli 45€ menivät jonnekkin kankkulan kaivoon, eivätkä tukeneet tubettajien toimintaa ollenkaan. Tämä oli varmaankin ensimmäinen ja viimeinen tubecon minne menen, osaksi myös sen takia että sä et sinne mene. Toivottavasti nähdään silloin kun seuraavan kerran tulet Ouluun. Muistanko väärin vai olitko nyt syksyllä tulossa Ouluun? Kerran yhdessä livessä näin muistaakseni sanoit. Oot ihana <3
Itse ostin kahden päivän lipun Tubeconiin ja oli kyllä pettymys. Kaksi vuotta on nyt tullut käytyä tuolla ja joka kerta huonompi tapahtuma. Olin suurimman osan ajasta katsomassa lavashowta ja sen kerran kun yritin päästä neloskerrokseen, niin siellä oli karseet jonot peliluolassa ja sieltä välistä piti kiemurrella. Sitten kun vihdoin pääse portaitten ja hissin luo oli hissillä aivan karsea jono ja menin katsomaa pääsiskö portaita pitkin nopeammin. Portaille menevä ovi oli lukittu ja se oli kyllä aika kova moka. Miettikää, jos sinne olisi tullut tulipalo, niin kukaan ei olisi päässyt pois kuin pienellä hissillä.
Niin hyvä postaus, kerroit toosi kattavasti monista jutuista. Oon kuullut aikasemminkin tosta, et tubettajien mielipiteitä ei oo otettu kunnolla huomioon ja monet on jättäneet tulematta tapahtumaan. Olin tänä vuonna vapaaehtosena Tubeconissa ja tykkäsin sen vuoks enemmän tapahtumasta tänä vuonna kuin 2016. Oltiin siis serkun kaa 2016 kävijöinä ja oli vähän pettymys, kun jonot kaikkiin miitteihin oli super pitkät ja ei päästy sit yhteenkään, kun ei voitu jonottaa. Oltas jonotettu niin kauan, et ei oltas sit enää päästy päälavan eteen illalla Awardseja varten. Ois just mukavampaa nähä tubettajia kunnolla ja hengata yhessä kuin ottaa nopeesti yhtä kuvaa ja nimmarii ja nii, sit onki jo seuraavan vuoro. Mut seuraajia voi olla niin paljon, et voi olla vaikee toteuttaa tämmöst “hengailumiittiä” : o Ja Awards. Miks pitää laittaa paremmuusjärjestykseen, ku kaikilla on kuitenki oma mielipide?
Ihanan rehellinen ja silmiä avaava postaus sulta! Suuri arvostus siitä, että kerrot seuraajillesi avoimesti ja rehellisesti todellisen puolen tubeconista ja juuri tästäkin huomaa, kuinka aidosti välität seuraajistasi ❤️ Ja mun mielestä teit todella hyvän päätöksen, kun et aijo enään osallistua kyseiseen tapahtumaan, mikäli meininki on noin erikoista, mitä tässä postauksessa kerroit.. Itse en ole ikinä Tubeconissa ollut, mutta tämän postauksen lukemisen jälkeen en aijo kyllä sinne tulevinakaan vuosina mennä.. Vaikutat niin huipputyypiltä, toivottavasti tulee paljon parempia (ja halvempia) tapahtumia, johon sua voi tulla moikkaamaan!
Aivan uskomatonta touhua! Oon täysin sun puolella tässä asiassa. En oo koskaan tukenut enkä tule millään tavalla tukemaan Tubeconia, en varsinkaan tällaisten asioiden paljastuessa. Sanoinkuvaamattoman törkeää kohtelua, ihan oksettaa! Toivottavasti tulevaisuudessa olis mahdollista nähdä sut sellaisessa tapahtumassa/miitissä, josta saisit ansaitsemaasi kunnioitusta. Itse olisin valmis siitä maksamaan.
Viime vuonna kävin tubeconissa ja vannoin mun vanhemmille, etten enää ikinä tuu! Turhaa meni rahat tollasee paskaa! Tubeconi voi heittää hyvästit tuotollee pian, sillä tuskin kukaan enää jaksaa tällästä pitkään. Tubecon pitäs omasta mielestä lopettaa ei tässä oo enää järkee! käytöski on ihan järkyttävää kun viime vuonna kysyimme kaverin kaa missä oli pinkkupinskun meet and greet saatin vaa vastaus että ettikää itse pennut.. En nyt tiiä miks siellä ollaan noin törkeitä. Toivottavasti ens vuonna ees parnatuis
Hei!! Olimme tubeconissa vapaaehtoisina tänä vuonna. Voimme sanoa että tapahtuma oli erittäin huonosti toteutettu tubettajien kuin myös vapaaehtoisten kohdalta. Tubeconia ennen meille sanottiin että kaikki olemme samanarvoisia mutta tilaisuuteen saavuttaessa saimme kulkupassit, joissa oli eri kulkuluvat. Toinen meistä pääsi backstagelle ja toinen meistä pääsi juuri ja juuri ruokalaan. Ruokalan ruuat olivat samoja kaikki neljä päivää, kaikkialla oli kuuma ja ruuat kylmiä. Sääliksi käy faneja jotka tulivat meet&greetteihin, koska meet&greetit olivat tänä vuonna liukuhihnoja kuvien ottamiselle. Olimme Roni Backin ja Miklun meet&greetissä ja paikkoja oltiin varattu 120 ja numero nostettiin 140. Meet&greetin idea on ollut alunperin päästä näkemään ja ottamaan kontaktia lempitubettajiin, mutta yksi tubeconin leadereista tuli sanomaan että kuvia täytyy ottaa niinkuin liukuhihnalla, videoita ei saanut ottaa, keskustelu oltiin melkeinpä kielletty. Ronin ja Miklun m&g päästettiin jonottamaan kuitenkin yli 200 henkeä, ja jono jouduttiin ottamaan poikki. Miklulle ei oltu ilmoitettu että hänen tarvitsee olla lavalla jossain showssa mukana joten lähemmäs sata henkeä ei päässyt näkemään heitä. Yksi vartijoista tuli sanomaan miklulle että “josset nyt lähde mukaan niin sulla ei ole saattajaa”. Vapaaehtoisilla ei ollut töitä. Lauantaina meillä oli todella vähän tehtävää ja sunnuntaiksi otettiin jostain syystä lisää vapaaehtoisia. Minultakin tultiin kysymään että olisiko minulla antaa tekemistä. “äititubsu” sanoi meille että on tavoitettavissa milloin vain tilaisuuden aikana, mutta ei löytynyt silloin kun tarvittiin apua. Lauantaina Helsingissä myrskysi ja meitä ei päästetty ulos pariin tuntiin vuorojen päätyttyä. Työvuorojani vaihdettiin kolme kertaa, ilmoittamatta minulle. Emme saaneet alatiloissa ottaa minkäänlaista kontaktia tubettajiin. Jos otimme,tuli vartija tai leader puhuttelemaan.
Tubecon on ideana mahtava! Mutta toteutus oli erittäin huono ja harmitti jälkeenpäin. Vielä tänäkin päivänä odottelemme työtodistuksiamme joiden piti tulla viimeisen työvuoron päätyttyä.
Heippa. Onko siellä Hartwalilla aina samat tahot järjestämässä tapahtumia? Itse vapaaehtoisina koulun kautta Urheilugaalassa 2017 ollessamme (meitä oltiin pyydetty paikalle) saimme aivan järkyttävän huonoa kohtelua. Ei oltu tavaroille järkätty mitään tilaa, oletettiin että voidaan tehdä 12h päivää ilman mitään tilaa, missä huilata silloin kun ei ole tekemistä. Kukaan ei tiennyt mistään mitään, kunnon säätöä ja tiuskittiin vaan kun jotain uskalsi kysyä. Tämä siis tapahtumanjärjestelijöiltä/Hartwallin henkilökunnalta. Ymmärrän kun on iso tapahtuma ja tärkeitä vieraita tulossa, mutta ei se oikeuta eriarvoiseen kohteluun. Tuossa kertomassasi on kyllä moni asia pielessä, hyvän päätöksen teit.
Moi tää oli eka tubecon jossa olin 😉 oli kivaa 🙂 mutta ainoa asia mistä en tykänny oli sisällä oli liian kuuma sain pään kipeeski koska äänet oli kovalla 🙂 , kuumasta ilmasta saa päänkipeeksi!!
olisin halunnu mennä henryn Meet &Greettiin ,mut sinne oli arvonta!!uinon ja ananasraasteen meet &Greettiin oli myös arvonta!!! et piti osallistua arvontaan elisal oli arvonta et voit voittaa meet &greettiin lipun 🙂 ite meinasin osallistua mut siel ei ollu ketään hyvää tubettajaa 🙂 ja oli valittavana uino henry teemu muut oli ihan outoja tubettajia lipusta maksoin 28.50!! en ees päässy henryn meet Greettiin enkä uinon ärsyttävää et niihin meetteihin oli arvonta!!!!sitä en t
ymmärrä!!! harmi et tää oli sun vika tubecon 🙁 toivon et järkkäät joskus oman meet Greetin minne vois tulla 🙂 niin se ois ilmanen !!!Kiitos vielä kerran Meet &greetista super kivaa oli olla mukana tubeconis
Ymmärrän et miks tää oli sun vika tubecon : typerää on se että tubeconia ei tehä tubettajille eikä seuraajille se on väärin!!!! kivaa kuulla et oot tykänny tubecnista sit jäi muistoi sulle tubecon vuosista 2014-2017 🙂
Hups tais tulla pitkä kommentti innostuin kirjoittamaan 🙂 kirjoitin tubeconista postauksen omaan blogiin teamanttituisku.blogspot.fi siinä oma blogi mis kerron tubeconista 🙂
Tää vuos oli mun ensimmäinen tubecon missä oon siis ollu
Ja siis ite kuvittelin tubeconin ihan erinlaiseks.
Mä luulin et oisin nähny tubettajia enemmän
Mut näin loppujenlopuks sika vähän jos
Sitä sunnuntain vikaa awardsii lasketa.
Käytävillä oli tosi kuuma ja mulla ja mun kaverilla oli
Hankala löytää niitä m&g:tejä. Olin siellä vaan sunnuntaina
Ja pääsin vaan 3m&g koska ne jotkut oli vähä
Päällekkäin yms. Ja sekin oli pettymys etten
Ees päässy ronin ja miklut jonoon koska se oli liian
Täynnä. Ja tää mun vslitus oli turhaa mut
Oli pakko avautuu. Ps.ainaki pääsin sun m&greetteihin
Naurettavaa että kun TubeConiin menin sanottiin ovilla tylysti että ei omia juomapulloja. Sitten kysyin että mitä teen ja vartia sanoi että voin viedä sen pois tai heittää viereiseen roskiin (joka oli täynnä juomapulloja). Sitten tunsin kuinka oloni alkoi heikkenemään sillä käytävillä oli ahdasta ja erittäin kuuma. Jonotin n.20 min jonossa ennenkuin pääsin erään kioskin kassalle sitten ostin juomapullon naurettavalla hinnalla eli 4:llä eurolla. En enää koskaan halua tukea tubeconia!
(Vanha postaus, mutta menkööt.)
Suomen Tubettajat ry:n sivuilla Tubeconin talouspuolta valotetaan näin:
“Eikö tapahtumaa voitaisi järjestää ilman palkattuja henkilöitä?
Ei. 18 000 kävijän video-tapahtumaa ei järjestetä ilman henkilöitä, jotka ovat ammattimaisia tapahtumajärjestäjiä ja jotka tekevät sitä täysipäiväisesti. Tapahtuman järjestämiseen menee tuhansia työtunteja pelkästään sellaisiltakin tahoilta, jotka tehokkaasti osaavat sen hoitaa minimiajassa. Tämä sanottuna tapahtuma ei myöskään olisi mahdollinen, ellei sitä olisi tekemässä suurta joukkoa talkoolaisia kantamassa oman kortensa kekoon. Se on äärettömän tärkeää!”
“Maksetaanko tubettajille Tubecon-tapahtumaan osallistumisesta?
Lähtökohtaisesti ei. Suomen Tubettajat ry haluaa järjestää tapahtumaa yhteisölähtöisesti. Tubettajien yhteisöltä heille itselleen ja laajemmalle seuraajajoukolleen. Tapahtuman pääarvot ovat nyt yhteisöllisyyden ja luovuuden tukeminen. Tapahtuma etsii kuitenkin tapoja olla nimenomaan hyödyksi tubettajille itselleen niin näkyvyyden kuin luovuuden tukemisen kautta.
Joissain yksittäisissä merkittävissä työtehtävissä oleville henkilöille voidaan maksaa työstään rahallinen palkka.”
Vastaukset kuulostavat minun mielestäni todella tekopyhältä hymistelyltä. Kuten aiemmin sanottu, jos tapahtuma olisi tosiaankin niin “yhteisölähtöinen” kuin väitetään, teille tubettajille pitäisi maksaa rahallinen palkkio tai sitten kaikkien pitäisi hoitaa hommansa ilmaiseksi, olettehan kumminkin ammattimaisia esiintyjiä/sisällöntuottajia ja voisitte käyttää palkkiottoman Tubecon-viikonlopun vaikkapa yhteistyövideon tekemiseen.
Lippujen hinnat ovat sen lisäksi nousseet Hartwall-areenan vuosista. Nyt yhden päivän lippu maksaa 35e. Sitä on tosi vaikea käsittää, onhan (isojen) sponsoreiden kavalkadi kattava. 2018 vuoden tapahtumassa lähes joka ohjelmassa oli sponsori mukana. Liput voisivat olla ilmaisia (jos todella olisi niin yhteisölähtöinen kuin väittää) sponssausrahojen turvin, ilman että seuraavan vuoden tapahtuma tai “ammattimaisten tapahtumajärjestäjien” palkat vaarantuu.
Jotenkin tuntuu vieläkin Suomen Tubettajat ry:n olemassaolosta huolimatta siltä, että muiden tahojen sanat ja etu painavat vaakakupissa enemmän kuin tubettajien ja heidän seuraajien, joille tapahtumaa tehdään.