Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

KAKSI VIIKKOA VEGAANINA – 13 HUOMIOTA

28.8.2017

Kemijärvi (5)

Kaksi viikkoa vegaanina -haasteeni on tullut tänään päätökseen! Viime viikolla julkaisin mietteitä siitä, miksi ylipäätään päätin lähteä tällaiseen haasteeseen, missä elän kaksi viikkoa vegaaniruokavaliolla. Suurimpana syynä manitsin postauksessa, että haluan herätellä omia sekä muiden siellä ruudun toisella puolella olevien ajatuksia siitä millaisia vaikutuksia ruokavaliollamme on ympäristöön. Muita ajatuksiani vegaanisuudesta voit tosiaan lukea kyseisestä postauksesta ja pääset sinne klikkaamaan tästä.

Tässä postauksessa puolestaan ajattelin jakaa huomioita, mitä tein näiden kahden kuluneen viikon aikana. Ennen niihin hyppäämistä täytyy sanoa, että mulla ei ole ollut mitään vaikeuksia viimeisen kahden viikon aikana. En ole kohdannut edes pieniä epätoivon hetkiä, vaikka Valtteri on vetänyt naamani edessä juustohamppareita kaksin käsin (en edes liioittele, tämä on ihan oikeasti tapahtunut) ja kaapissamme on levytolkulla teiltä Tubeconissa saatuja suklaalevyjä. Näin tosin oletinkin, sillä käytin aiemmin loppujenlopuksi hyvin vähän eläinperäisiä tuotteita. Tästä syystä tulen jatkamaan nyt haasteen jälkeenkin vegaanisella ruokavaliolla määrittelemättömän ajan. Se voi olla tunti, päivä, viikko, kuukausi tai ehkä useampi vuosikin. Kuuntelen omaa mieltä ja kroppaani! 😀

Mutta nyt niihin kahden viimeisen viikon aikana tekemiini huomiohin!

Kemijärvi (2)

✿ Olen huomannut, että saan syödä TODELLA paljon, jotta saan kalorit täyteen ja itselleni kylläisen olon. Tämä ei haittaa mua ruoan ystävänä ollenkaan. Ruoka on paras asia maailmassa! 😀

✿ Syömisen jälkeen tulee kyllä kylläinen ja kun tarpeeksi ahmii niin myös “ähky” olo, mutta ei samanlaista huonoa “ähkyä” oloa kuin eläinperäisestä ruoasta.

✿ Koska ruoasta ei tule tukalaa huonoa oloa, ei myöskään tule sitä ruokakoomaa. Päinvastoin mulla tulee energisempi olo syömisen jälkeen ja ylipäätään päivänmittaan tuntuu energiataso pysyvän tasaisena ja saan päivän aikana paljon enemmän aikaiseksi, kuin ennen.

✿ Vegaaninen juusto ruoanlaitossa on jopa parempaa kuin oikea juusto. Niissä nimittäin on jopa vahvempi juuston maku ja tosin myös haju, mikä ei sitten välttämättä olekkaan niin mieluisa juttu, kun se avattu paketti on jääkaapissa… Maku kuitenkin toimii hyvin ruoassa, kuten pizzassa!

✿ Ja pizzasta puhuttuaessa täytyy mainita Kotipizza! Sieltä löytyy hyvä valikoima vegaanille soveltuvia täytteitä. Meikkiksen tavalliseksi tilaukseksi on muodostunut pizza gluteenittomalla pohjalla (tilaan pizzan aina gluteenittomalla pohjalla, koska maku ja koostumus on yleensä aina parempi ja se ei turvota), päälle tomaattikastike, paprikaa, sieniä, punasipulia, härkistä, vegaanista juustoa ja rucolaa. Siis tämä combo on suorastaan lyömätön!

Kemijärvi (4)

✿ Vegaanina joutuu katsomaan paljon tarkemmin, mitä kaupan hyllyillä olevat tuotteet sisältävät ja miettimään, mitä suuhunsa laittaa, jotta saa kaiken tarvitsemansa. Tämän myötä tulee helposti ja ainakin omalla kohdallani jopa automaattisesti syötyä terveellisemmin, kuin sekasyöjänä. Sitä tuoteselostetta lukiessa tulee nimittäin vahingossa tsekattua ne kaloritkin ja monesti on jäänyt sen jälkeen vegaaninen jäätelöpurkki kaupan pakastealtaaseen, vaikka ne ovatkin niin herkullisia! Etenkin Kolmen Kaverin suklaajäätelö pähkinäkinuskikastikkeella, NAM! Sanoisin, että ehkä jopa parasta jäätelöä IKINÄ! Oli vegaani tai ei niin kannattaa maistaa 😉

✿ Vaikka vegaanina joutuu hieman tarkemmin katsomaan mitä suuhunsa pistää niin se ei ole mitään rakettitiedettä. Moni saattaa kuvitella, että vegaanina joutuu syömään jotain ihme pöperöitä ja niiden tekeminen on kauhean hankalaa. Ei, sä voit syödä ihan niitä tuttuja ruokia, mitä oot aina syöny. Esimerkiksi itse olen tehnyt samalla reseptillä jauhelihakastiketta, kuin ennenkin, mutta vaihtanut eläinperäiset tuotteet korvaaviin. Ihan lähikaupan hyllyiltä löytyy vegaaniset versiot ruoka- ja ranskankermasta, juustosta, majoneesista, maidosta ja esimerkiksi jauhelihan voi korvata Härkiksellä, jota voi käyttää ruoanlaitossa samaan tapaan kuin paistettua jauhelihaa. Ja nää vegaaniset versiot on vieläpä ihan super hyviä, osa jopa parempia! Esimerkiksi Oatlyn iMat Fraiche tortillan välissä on jotain niin käsittämättömän taivaallista! Puhumattakaan sitten vegaanisista herkuista, kuten jäätelöistä, suklaasta, pakastepizzasta. Itse asiassa tänään julkaisin myös testaus videon vegaanista herkuista, joten kannattaa tsekata se jos ette ole vielä sitä katsoneet!

✿ Tämä saattaa olla liikaa tietoa joillekin, mutta mahani on toiminut todella hyvin, siis tarkoitan TODELLA hyvin! Ja se on muuten ihanaa!

✿ Kuten jo jollain videolla mainitsin niin olen oppinut ymmärtämään paremmin äärivegaaneja, sellaisia suorastaan vegaaniaktivistejä. Aiemmin en ole oikein ymmärtänyt sitä, mutta nyt vegaaniruokavaliolla ollessa sitä on alkanut kiinnittää automaattisesti enemmän ja enemmän huomiota asioihin mitä voisi tehdä paremmin, jotta maapallo säilyisi mahdollisimman hyvänä seuraaville sukupolville. Vaikka tarkoituksenani on ollut toteuttaa vain vegaaniruokavalioa niin sitä on alkanut miettimään eritavalla esimerkiksi julkistaliikennettä ja turhaa muovipussien hamstraamista.

Kemijärvi (3)

✿ Kasvojen ja kropan “pöhötys” on laskenut. Tähän havahduin itse jo kolmen tai neljän päivän jälkeen, kun jouduin kiristämään vyötä yhden reijän verran pienemmäksi, kuin mitä normaalisti. Toisen vegaanisen viikon aikana aloin saada tästä turvotuksen laskemisesta kommenttia myös Valtterilta, ystäviltäni ja jopa joiltain yhteistyökumppaneilta tapaamisissa.

✿ Mulla on käsivarsissa ollut vuoden verran ihottumaa. Jos laittaa Googleen “kelatoris pilaris” niin sen näköistä, mutta todella lievänä. Ehkä kymmenkunta näppylää per käsivarsi. Olen nyt kahden viikon aikana huomannut, että näppylät olisivat hieman kuivuneet ja ehkä lähdössä kokonaan pois. Olenkin lukenut, että vegaanisella ruokavaliolla voisi olla vaikutusta juurikin ihottumiin.

✿ Mulla rasvottuu päivän mittaan kasvot todella helposti, mutta en tiedä kuvittelenko vain vai onko tämä selvästi vähentynyt. Tosin tähän ja muihinkin kroppani muutoksiin vaikuttaa varmasti myös se, että vegaanina olen syönyt huomattavasti terveellisemmin ja monipuolisemmin.

✿ Kasvojen epäpuhtaudet ovat vähentyneet ja ihoni on mennyt todella paljon parempaan kuntoon pelkästään näiden kahden viikon aikana.

Kemijärvi (1)

Suositellut artikkelit

34 Comments

  1. Jannevaltteri_

    Ihan super hyvä postaus <3 Ihanaa, kun uskallat testata jotain uutta <33 Itsekkin oon ajatellu testata vegaani juttuja 😀 Oon tällä hetkellä koulussa :'D Oot maailman ihanin ja paras bloggaaja koko maailmassa <333 Mua on kiusattu koulussa sen takia, kun fanitan ja välitän teistä :'( Oot rakas <333333333

    Reply
    • Janne Naakka

      Aww ihana olet, kiitos kommentistasi! <3

  2. antti

    Mä oon jo jonkun aikaa miettiny, että haluisin kans ainaki kokeilla vegaanista ruokavalioo, koska oon kuullu kaikista vegaanisen ruokavalion positiivista vaikutuksista yms. Mut sit oon myös aina aatellu et voi ei nyt en voi syödä sitä ja tätä mut ainaki tän postauksen myötä kuulostaa siltä et ehkä se ei oiskaan niin vaikeeta vaihtaa/kokeilla vegaanista ruokavalioo! Joten ehkä mäki voisin kokeilla jotain tämmöstä pari viikkoa vegaanisella ruokavaliolla ja kattoa jos jatkaa pidempäänkin 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Mulla oli vähän sama, että ajattelin, että pitää luopuu hirveen paljosta. Nyt vielä ainakin tuntuu siltä, että oon saanu enemmän, eikä siltä, että olisi pitänyt luopua jostain. Tosin mua vähän jännittää kuinka käy seuraavan ulkomaan reissun, koska rakastan kaikkia erikoisia jäätelömestoja ja seuraavan kerran kun menen taas Pariisiin niin mun on saatava macaron leivoksia, enkä tiedä kuinkakohan kiven takana vegaaniset versiot niistä on… :S Mutta näin arjessa, mulla ei ole ollut ollenkaan vaikeeta 🙂

    • Jassu

      Pariisissa ainakin Gentle gourmet niminen vegaaninen ravintola on kokeilemisen arvoinen ja tarjoaa myös macaroneja 🙂 https://gentlegourmet.fr/en/contact/

    • Janne Naakka

      Hei kiitos vinkistä! Hyvä tietää ens matkaa varten 😉

  3. Reta Anna Maria

    Minulla on koko ikäni ollut keratosis pilaris -ihottumaa käsissäni ja jaloissani. Se on perityvää, ei millään tavalla vaarallista ja osittain sellaista, ettei sitä oikein mitenkään voi hoitaa pois. Oikeastaan ihon ominaisuus enemmän kuin sairaus. Auringonvalossa kesällä ihottuma helpottuu huomattavasti. Esim nyt on ihan hyvässä kunnossa kädet. Eipä minua koskaan tuo ihottuma haittaa, sillä se ei ole erityisen räikeän näköistä eikä siihen esim satu lainkaan. Mutta silti vähän houkuttaisi kokeilla, auttaisiko vegaaninen ruokavalio. Tällä hetkellä olen kasvispainotteisesti syövä sekasyöjä ja veikkaan, että näin tulee aina olemaan, sillä olen vähän laiska ja esim. kutsuilla en vaadi kasvis- tai vegaaniruokia, jos sellaisia ei ole tarjolla. Olen kuitenkin lisännyt paljon vegaanisia tuotteita ruokavaliooni, esim kahviin kaadan lähes aina kasvismaitoa. Sen olen huomannut, että lehmänmaitotuotteiden välttely tuntuu pitävän ihon paremmassa kunnossa!

    Reply
    • Janne Naakka

      Suosittelen kyllä kokeileen oisko vagaaniseta ruokavaliosta apua sulla tuohon ihottumaan. Saattaa olla, että pelkästään lehmästä peräisin olevien tuotteiden, kuten juuston, maidon, suklaan yms. pois jättäminen kokonaan saattaisi ehkä auttaa, koska itsestäni on tuntunut että niillä on se isoin vaikutus juurikin ihoon.

  4. Laura

    Kiitos Janne hyvästä postauksesta. 🙂 Mielenkiintoista lukea mitä huomioita koit syödessäsi vegaanisesti. Oikeastaan itsekin huomasin nuo melkein kaikki samat jutut, kun ryhdyin ”vegaaniksi”. Kirjoitin tuon sanan siksi lainausmerkkeihin, että en voi sanoa itseäni täysin vegaaniksi. Olenkin siis sellainen ”sekasyöjä”, että itse en osta kotiin mitään eläinperäisiä tuotteita, mutta jos menen esimerkiksi vanhemmille tai isoäidille kylään, niin siellä kyllä syön heidän tekemiään ruokia. Onneksi tosin vanhemmatkin pitävät kasvisruoasta ja meillä on aina syöty terveellisesti muutenkin. Olen itsekin juuri sitä mieltä, mitä kirjoitit tuohon postaukseen missä kerroit syitä lähteä vegaanihaasteeseen, että on parempi tehdä jotain kuin ei mitään.

    Mun mielestä on hienoa, että viimeisen vuoden aikana on tullut todella paljon uusia vegevaihtoehtoja kauppojen hyllyille, niin kynnys ryhtyä vegaaniksi tai edes niiden tuotteiden kokeiluun pienenee. Ja kaikki (tai no suurin osa) vegeherkuista on jopa parempia kuin normaalit! Ja siitä herkuttelusta/ähkyyn syömisestä ei todellakaan tule sellaista koomaoloa, kuin normaalia ruokaa syömällä. Ja itsekin harrastan juuri samanmoista pitsaa kotipitsasta, gluteenittomalla pohjalla, toimii! 🙂

    Ai niin, pakko kysyä että mitä juustoa/juustoja käytit nyt haasteen aikana? Itse olen vasta nyt löytänyt yhden sellaisen hyvän mistä oikeasti pidän ja ”toimii” niin ihan kuin ”normaali” juusto (Poorlammin vege plus).

    Mutta juu, ehkä en jaarittele enää enempää. Kiitos vielä postauksesta. 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Juuri näin, parempi tehdä jotain kuin ei mitään! 🙂 Ymmärrän täysin tuon, että esimerkiksi vanhemmillasi syöt normaalisti, sillä kuitenkin kun on kyse omasta elämäntapavalinnasta niin ei halua, että se aiheuttaa muille päänvaivaa. Tai itselleni on tullut juurikin vaivaannuttava olo kun on tullut tilanteita joissa oma valintani aiheuttaa muille vaivaa. Esimerkiksi juurikin ulkona syöminen kavereiden kanssa.

      Oon käyttänyt Prosociano -juustoa: http://violife.ecolink.fi/ Tuota isoa mötikkää oon raastanut ruokiin ja ruokien päälle. Löytyy ainakin s-marketista 🙂

  5. Aliisa

    Mun mielestä on tosi hienoa, että välität näin positiivista kuvaa vegaaniudesta, vaikka itse olet vielä sekasyöjä. Sun esimerkki varmasti inspiroi monia tutustumaan ja kokeilemaan vegaanisia/kasvisvaihtoehtoja.

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiva kuulla, kiitos! Jäin muuten miettimään, että mihinköhän kategoriaan mä nyt sitten menen, koska kun en syö mitään eläinperäistä niin en voi olla sekasyöjä, mutta edelleen ostan nahkatuotteita, joten en ihan täysin vegaanikaan ole vaan toteutan vain vegaanista ruokavalio… hmm… 😀

  6. Tytti

    Tosi hienoa että lähdit kokeilemaan vegaanista ruokavaliota! Monilla on paljon ennakkoluuloja vegaanista ruokaa kohtaan vaikka se voi olla todella herkullista ja helppoa.

    Reply
    • Janne Naakka

      Juurikin näin! Moni ajattelee, että vegaanin lautanen on täynnä vain salaattia, mutta itse asiassa salaatti annoksia en ole syönyt ollenkaan viimeisen kahden viikon aikana, vaikka normaalisti niitä syön lähes päivittäin 😀

  7. Hamster

    Hyvä janne!!!!

    Reply
    • Janne Naakka

      <3

  8. Erika

    Tää sai mut todella miettimään että testaisin paria viikkoa vegaanina elämistä!! Oon aikaisemminkin miettinyt että haluaisin kokeilla, mutta tää vahvisti mun päätöstä kokeilla 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Hei ihan super mahtavaa, että tää motivoi sua kokeilemaan. Suosittelen kyllä testaamaan niin siinä parhaiten näkee mitä vaikutuksia vegaanisella ruokavaliolla on omaan kroppaan ja ylipäätään sen, että kokeeko sitä edes niin hankalaksi toteuttaa. 🙂

  9. Aura

    Vau, tosi mahtavaa että jatkat vegaanisella ruokavaliolla!

    Reply
    • Janne Naakka

      <3

  10. Jasmin

    Xtran kevyt majoneesihan on valmiiksi vegaaninen, niin ei tarvitse välttämättä ostaa mitään vegaanista majoneesia, jos ei halua 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Itse asiassa juuri tuota tekstissä meinasinkin. Snäpissä ja My Day -videolla käytinkin juuri tuota Xtran majoa, mitä ei erikseen mainosteta vegaanisena, vaikka sitä onkin. 🙂

  11. Kukka

    Mulla ei ole YouTube-käyttäjätunnusta, joten tulin sitten tänne kommentoimaan. Mutta siis täytyy sanoa kuinka iloiseksi ja innostuneeksi nää sun vegepostaukset on mut ja muutamat mun kaverit saaneet! Sulla on paljon seuraajia ja selkeästi puhut asioista “jalat maassa”-tyylillä, joten sun vaikutus tuleviin ruokatottumuksiin voi olla todella suurikin 🙂 Arvostan sitä kun julkiset hahmot ottavat kantaa tärkeisiin asioihin, etenkin kun tää vaikuttaa koko maapalloon sekä ihmis- ja eläinkunnan tulevaisuuteen. Jatka siis samaan malliin ♥ Suosittelen myös piipahtamaan Kurvissa sijaitsevassa Vegekaupassa, siellä on tätä nykyä isompi valikoima kaikkea – myös mm. megaherkullisia leivoksia – ja kaikki on vegaanista, eli ei tarvitse pohtia tuoteselosteita pätkääkään!

    Ootko katsonut muuten mitään dokkareita vegaanisuuteen liittyen? Oisko sulla niistä jotain mitä suosittelet?

    Reply
    • Janne Naakka

      Tulinpa iloiseksi kommentistasi, kiitos aivan ihanista sanoista! <3 Täytyy ehdottomasti käydä tuolla Vegekaupassa, kun liikun tuolla suunnalla seuraavan kerran. Leivokset kuulostaa houkuttelevilta 😉

      Mitään dokkareita en ole katsonut, sillä joitain videoita on Facebookissa ja Youtubessa tullut vastaan ja mulla tulee niistä ihan kauhea olo, joten en ole sitten uskaltautunut dokkareita katsomaan, vaikka niissä paljon fiksua asiaa olisikin. :S

  12. Tinde

    Ihanaa et sulla on ollut positiivisia vaikutuksia vegaanisesta ruokavaliosta! Mulla on oikeestaan kaikki samat vaikutukset! Mun akne oli paljon pahempi ennen vegaanisen ruokavalion aloittamista ja vatsa oli myös aina kipeä.

    Reply
    • Janne Naakka

      Siistiä kuulla, että myös muilla on samanlaisia kokemuksia 🙂

  13. Aino

    oon kuullu monen vegaaniruokavalion alottaneen sanovan samoja asioita ja tällaset houkuttelee aina vaan enemmän ja enemmän vegaaniseen suuntaan! on super kiva kuulla että sulla meni hyvin se haaste ja päätät jatkaa sitä vielä kauemminkin, hyvä janne!!!! <3

    Reply
    • Janne Naakka

      Itsekkin lui tällaisosta vaikutuksista ennen haastetta, joten oli kiva huomata, että moni juttu piti paikkaansa myös mun kohdalla 🙂

  14. Katja

    hei!! kuulostaa todella hyvältä!! nyt mäkin haluan kokeilla tätä haastetta 🙂 tai edes ruveta pikkuhiljaa vaihtamaan normituotteet vegaaniversioihin! 🙂 kiitos hyvästä postauksesta! 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Aivan super ihanaa kuulla, jos tää houkutteli sua samanlaiseen haasteeseen! 🙂

  15. Khelea

    Hei, ihan mahtavaa Janne! 🙂 Oon mielettömän iloinen, että osallistuit tähän haasteeseen. On todella tärkeää, että eri piireissä tunnetut henkilöt tuovat tällaisia tärkeitä asioita positiivisessa valossa esiin. Samaistun muuten myös täysin kaikkiin mainitsemiisi vaikutuksiin! 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Vau, kiitos! 🙂 Näistä asioista on tärkeää välillä herätellä itseään, sekä samalla myös muita! <3

  16. Mari

    Heippa! Itselläni lähti vegaanisen ruokavalion noudattaminen samalla kaavalla. Kahden viikon kokeilu ja sille tielle jäin. Siinä aukesi ihan uusi maailma ruoan suhteen. Pelkästään jo se tosiasia että tunnen itseni terveeksi ja virkeäksi, ja vatsa voi hyvin, on riittävä syy olla palaamatta sekasyöntiin. En ole enää kovin nuori ja alkaa kilometrit näkyä naamassa. Olen hyvin ilahtunut vegaanisen ruokavalion vaikutuksista ihon kuntoon, ihan kun ois rypytkin silentynyt
    Ilahduttavaa huomata myös muiden kiinnostus vegaanisia ruokia kohtaan. Lautaskateus on ollut vahvasti läsnä, ja olenkin jaellut vinkkejä siihen tahtiin että alkaisi melkein jo työstä käymään.

    Reply
    • Janne Naakka

      Kuulostaa erittäin tutulta nää sun kokemukset! 🙂 Hauska kuulla, että kahden viikon kokeilusta seurasikin kunnon elämäntapamuutos. 🙂

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *