Melkein otsikoin tämän postauksen ”Syyskuun Ensimmäinen”, mutta tänä vuonna päätin olla julkaisematta postausta tuolla otsikolla, vaikka tämä onkin viime vuosina juurtunut suomalaisten bloggaajien omaksi söpöksi perinteeksi. 😀 Nämä ovat kuitenkin syyskuun ensimmäiset asukuvat, eikä varmasti viimeiset! Syksy on mun lemppari vuodenaika ja nimenomaan siksi, että tällöin on paras aika pukeutua, kun voi laittaa useampia kerroksia pällekkäin ja suorastaan hukuttautua kankaiden paljouteen. Eikä tarvitse tyytyä ottamaan kaapista sitä ohuinta paidan hepenettä ja shortseja, kuten kesällä, jotta välttyisi lämpöhalvaukselta. Tosin Suomessa tuskin tätä vaaraa on vaikka, pukisi untuvatakin heinäkuussa.
Kuten tästä lookista ja otsikosta voi päätellä olen aivan hurahtanut rikottuun vaaleanpunaiseen. Olen pitkään etsinyt juuri tämän mallista isoa, suorastaan JÄTTIMÄISTÄ, collegea ja viimein sen löysin Junkyardilta. Nää näyttää niin hyvältä naisilla, sekä miehillä ja itse asiassa tää kyseinen paita onkin unisex mallia. Samaan sävyyn tuli tilattua myös pipo ja mä suorastaan yllätyin siitä, että mä en näytäkkään kaljulta perunalta tämä pipo päässäni. Mua harvemmin näkee pipo päässä juuri siitä syystä, että ne ei mun päähän yleensä sovi, mutta en tiedä johtuuko tämä pipon mallista vai noista pipon alta tursuavista hiuksista, mutta tää näyttää kivalta, eikö?
Esittelin instastoorin puolella aiemmin tällä viikolla Junkyardilta saamiani vaatteita ja sain sen jälkeen joitain viestejä, että sattuisinko tietämään alekoodia kyseiseen mestaan. Mulla on teille ilouutisia, nimittäin sain teille kyseiseen mestaan oman alennuskoodin ”JANNE15”, jolla saatte -15% kaikista yli 50e tilauksista (ei koske ale- ja limited tuotteita). Koodi on voimassa viikon eli 17.9. asti.
Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!
|PÄIVÄNASU|
|TAKKI| Adidas
|PAITA| Adidas
|PIPO| Adidas
|FARKUT| Polar Skate Co
|KENGÄT| Timberland
Kuvat: Valtteri Sandberg
*Postaus sisältää mainoslinkkejä*
rakastan tätä asua!! toi paita näyttää niin lämpimältä päällä ja sellaselta et tost ei viittis luopua ollenkaan kun sen on kerran päälle laittanu 😀 taidan pistäytyä tuolla junkyardin sivustolla jos sieltä jotain lähtis mukaan 🙂
Kiitos! Kuvailit hyvin tuntemukseni tuosta paidasta 😀
Tää asu on kerrassaan täydellinen <333 Toi sopii sulle niin hyvin, että huhhuh! 😀 Itsekkin voisin kuvitella pitäväni tuota asua ja oisin harkinnut jo tilausta, mutta mulle on tulossa vaatteita zalandolta ja mä innostuin vaatteista sun avulla <33 Kiitos <333 Love ya !! <33
Voi kiitos ihana! <3
Tää asu on magee! Pakko varmaan hankkia toi pipo itellekkin <3
Kiitos! Tää pipo on kyllä ihana!
Loving this outfit! <3
<3
Ihana❤ Muistatko mut ja mun kaverin tubeconista? Lausuttiin se runo ja annettiin jättipaketti jonka sisästä tuli synttäripallo Olit IHANA ku puhuit siitä Itku tuli ja tulee nyt TOI SUN ASU❤❤ Miksen mä osaa pukeutuu noin hyvin
Tietysti muistan! <3
Se oli nii ihana asia ku avasit sen meiän lahjan❤️
Tpi sun tyyli näyttää just siltä ihanalta tyyliltä jonka vois laittaa joka ikinen aamu ja siinä vois vaikka nukkua