Viimeisen viikon aikana mulle on tullut eripuolilla kysymyksiä, että olemmeko eronneet Valtterin kanssa. Myös keskustelupalstoilla on ruodittu ja jopa tehty äänestyksiä, että olisiko meidän molempien somehiljaisuuteen syynä ero vai onkohan siihen jokin muu syy.
Olen otettu siitä, että jotkut ovat huomanneet, että en ole tämän viikon aikana päivitellyt someen elämääni yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Se on merkki siitä, että ainakin joku seurailee mun höpötyksiä 😀 Samalla olen myös todella pahoillani, että en ole viime aikoina jaksanut ja kerennyt jakamaan teille kuulumisia esimerkiksi Snäpin puolella niin usein kuin olisin halunut.
Tämän viikon maanantai, tiistai ja perjantai mulla meni erään TV -projektin parissa. Keskiviikko ja torstai puolestaan vierähti Oulussa, sillä kävin siellä kuvaamassa teille yhden videon, jonka näettekin jo sitten huomenissa. Tähän päälle olen editoinut muutaman videon, hoitanut kaksi puhelinhaastattelua ja hoitanut paljon kaikkia pienempiä hommia. Matkat paikasta a paikkaan b mulla on mennyt puhelimessa sopien tulevia projekteja. Alku viikosta sain kuulla myös todella surullisia uutisia lähipiiristä, mikä on nostanut todella vaikeita ajatuksia pintaan. Perjantaina kun pääsin viikon viimeisestä tapaamisesta viiden aikaan iltapäivällä niin mä kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn ja mun teki mieli itkeä onnesta, kun sain vihdoin mennä nukkumaan ennen kello kolmea yöllä ja vieläpä ilman aikaista herätystä! Perjantaina ja lauantaina mulla olisi ollut kahden ystäväni synttärit, mutta päätin jättää ne väliin, sillä musta ei olisi ollut todellakaan seuraa kellekkään. Päätin ottaa lauantain kokonaisuudessaan mulle, pizzalle, Luckylle ja Gossip Girlille (ja hei älkää naurako mulle, se on paras sarja IKINÄ!).
Sen lisäksi, että meikäläistä ei ole pahemmin täällä kotona näkynyt tällä viikolla niin ei ole Valtterikaan kerennyt täällä käydä kuin nukkumassa. Valtsu varmaan avautuu nykyisistä kuvioistaan pian teille oman bloginsa puolella. Koska yhteinen aika on ollut vähissä muutenkin niin emme ole halunneet käyttää sitä snäppäämiseen. Se, että meiltä ei hetkeen tule yhteisiä snäppejä ei siis tarkoita, että meillä menisi meidän parisuhteessa huonommin tai oltaisiin erottu.
Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!
|PÄIVÄNASU|
|TAKKI| H&M
|PAITA| Sixth June
|T-PAITA| Urban Classics
|FARKUT| Dr. Denim
|LIPPIS| Adidas
|KENGÄT| Nike
Kuvat: Valtteri Sandberg
*Postaus sisältää mainoslinkkejä*
tsmeppiä sulle janne naakka isot tsemppi hali sinne jaksamsia sinne <3
Kiitos paljon! <3
Todella hyvä postaus. Tsemppiä uuteen viikkon ja nähdään! <3
Kiitos Milja! <3
Se on se erikoinen juttu et ihmiset ei ymmärrä et ain vaa yhteist aikaa ei oo ja sen haluu kyl viettää ilman teknologiaa sit ku sitä on tsemppii teil ja hope sitä yhteistaikaa löytyy pian paremmin ❤
Jep. Se on hassua, että moni ajattelee jonkun olevan vialla, jos meitä ei hetkeen näy toistemme someissa 😀
Ihana postaus rakas Janne <33 En malta odottaa videoita 😀 Vaikka tubeconista ei ole kauaakaan aikaa, niin silti mulla on jo kauhea ikävä sua :(( <33 Kun halasit mua, en ois ikinä halunnut päästää susta irti <3 Oot mulle niin rakas <33 Ps. Mun kaverit sanoo, että meidän pitäis mennä naimisiin 😀 YOU ARE MY HEART ONE <333
Oli niin ihana nähdä ja toivottavasti nähdään taas pian! <3
Tosi kiva postaus itselläni on kans ollu ihan sairaan kiireinen viikko. Kun on pitänyt hoidella yhtä sun toista asiaa. Hieman säikähdin tuosta otsikosta että apua ette kai oo valtsun kaa eronnu mutta kun luin postauksen niin kivi vierähti sydämmeltä ja olin siilleen huh.
Superisti tsemppii sun viikkoon! Toivottavasti sullakin kohta helpottaa kiireiden kanssa 🙂
Ihana Janne❤❤ Toivottavasti kiireet rupenevat vähenemään ja sinulla on enemmänkin aikaa gossip girlille❤️ Jaksa vaan
Haha se, että mulla ei ole aikaa Gossip Girlille ei taida olla kuitenkaan isoin ongelma, mutta voisihan sillekin olla enemmän aikaa 😀
Gossip girl ON yks parhaista sarjoista! Ja hienoa, että teillä kahdella menee hyvin❤ mulle ei kyllä tullut mieleenkään, että te oisitte eronneet!
Juurikin näin ja se ei vanhene koskaan! 😀
Ton tyylin värit on upeet!