*Kaupallisessa yhteistyössä Pure peruna! -hankkeen, sekä Maa- ja metsätalousministeriön kanssa*
– Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa puhua perunasta?
– Ööö… Ai siitä keltasesta pyöreestä, mitä äiti aina teki ku asuin kotona?
– Perunalla on nykyään huono maine nuorten keskuudessa. Se ei johdu mausta, sillä kukapa voisi vastustaa oman mamman tekemää perunamuussia, kermaperunoita tai nakkikeittoa? En minä ainakaan! Syy negatiiviseen maineeseen on vääristynyt kuva perunan terveellisyydestä. On hullunkurista, että moni mielummin vetää kanan kylkiäisen ties mistä valmistettua gluteenitonta spagettia, kuin maasta puhtaana kasvavaa perunaa ja ajattelee näin tekevänsä terveellisemmän valinnan. Täytyy sanoa, että olen itsekkin myöhäisherännyt perunan terveellisyyden suhteen. Herääminen tapahtui, kun jo päättyneen vegaanihaasteen aikana ylipäätään paneuduin tarkemmin ravintoon ja ravintoarvoihin. Tähän alle listasin viisi hyvää syytä valita peruna:
1. Peruna taipuu moneen eri ruokaan ja myös leivontaan. Tiesitkö, että perunat on värikoodattu? Punainen (jauhoinen peruna) sopii uuniperunaksi tai soseisiin, keltainen (yleisperuna) sopii keitettäväksi ja vihreä (kiinteämaltoinen peruna) soveltuu puolestaan keittoihin, laatikoihin ja salaatteihin.
2. Peruna sisältää runsaasti kivennäisaineita (muun muassa kalium ja magnesium), sekä runsaasti C- ja B-vitamiinia.
3. 100 grammaa perunaa sisältää noin 75 kaloria, mikä on huomattavasti vähemmän kuin pastassa ja riisissä. Peruna on täyttävää ja pitää nälän poissa pitkään.
4. Peruna on lähellä tuotettua ja edullista.
5. Perunan vesi- ja hiilijalanjälki on yli puolet pienempi verrattuna pastaan ja riisiin.
– Mut lihottaako peruna?
– Peruna sisältää tärkkelystä ja se muuttuu kehossa sokeriksi, koska keho tarvitsee sitä. Jos olet kuitenkin jo täyttänyt energia ja hiilihydraatti varastot niin tällöin ylimääräinen sokeri muuttuu rasvaksi. Toisin sanoen liikaa syöytynä myös peruna lihottaa, mutta niin lihottaa mikä tahansa muukin, jos sitä syö liikaa. Terveellisillä elämäntavoilla siitä ei siispä tarvitse kantaa huoltaa.
– No mut en mä enää muista miten perunasta kokattiin jotain…
– Siksipä mulla on sulle tässä resepti, mikä räjäyttää tajunnan: uuniperunat sipuli-sienimuhennoksella! Olen suorastaan elänyt näillä viime viikot. Ensinäkin maku on taivaallinen ja helposti tuunailtavissa. Mausta saa ihan erilaisen tuorejuustoa vaihtamalla tai tuorejuuston voi myös korvata vegaanisella maustamattomalla tuorejuustolla, jonka voi maustaa oman mielen mukaan ja näin resepti sopii myös vegaaneille. Nämä sopii osaksi tyylikästä illallista tai sormisyötäväksi yksinäisiin leffailtoihin. Perunat myös pitävät nälän poissa pitkään.
UUNIPERUNAT SIPULI-SIENIMUHENNOKSELLA
AINEKSET:
Uuniperunat
12 perunaa (punaista)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Muhennos
2 isoa sipulia
320 g sieniä (tai säilykesieniä)
oliiviöljyä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kaurakermaa (tai tavallista kermaa)
200 g maustettua tuorejuustoa (esim. yrtti)
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
mustapippuria
Koristeluun
Persilijaa
VALMISTUSOHJE:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Puolita perunat pituussuunnassa. Voitele perunat kauttaaltaan oliiviöljyllä, asettele pellille ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Paista uunin keskitasolla noin 45 minuutia perunoiden koosta riippuen.
Paista pilkotut sipulit ja sienet öljyssä pannulla, kunnes sienistä tullut neste on haihtunut. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja paista hetki. Lisää kerma, tuorejuusto, sokeri ja mausteet. Paista kunnes uskot muhennoksen olevan tarpeeksi kiinteää, jotta se ei valu perunoiden päältä.
Annostele sipuli-sienimuhennos perunoiden päälle ja paista uunissa vielä 15 minuuttia.
Koristele lopuksi persilijalla.
Itse olen aina tykännyt perunasta. Asun maaseudulla, niin olen itse kasvattanut perunaa 🙂
Olen aina ollut tämmönen maalaislikka ja mua kiusattiin koulussa siittä.
Mutta näyttää ihan super hyvälle ja on pakko testata <33
YOU ARE MY HEART ONE <33333333333
Itsekkin pienenä söin paljon perunaa, kun asuttiin Kemijärvellä ja kasvatettiin juurikin itse perunaa ja vaikka mitä kasviksia 😀 Murrosiässä tuli sitten sellanen vastareaktio perunaa kohtaan, kun kuvitteli perunan olevan muka epäterveellistä.
Mahtavaa, että resepti menee kokeiluun!
nyt tuli niin paljon tietoo perunoista, etten malta oottaa ku pääsen pätemään näillä heti ku koulu taas alkaa hahah XD
oikeesti laitat aina niin herkullisia reseptejä tänne blogiin, että pikkuhiljaa voisin elää vaan näillä ruuilla! tääkin lähtee ehdottomasti testaukseen
Haha pätemisen ilo on paras ilo 😉 Kiva kuulla että tää pääsee testiin, tuut takulla tykkäämään! Valtterihan vetää näitä kylmänä suoraan jääkaapista 😀
Tää oli ihan super hyvin toteutettu! En oo ennen tienny tällästä! Rupeempa syömään perunaa paljon enemmän!❤️ Kiitos tosi paljon vinkistä Janne!❤️
Ihanaa että tykkäsit postauksesta! <3
Nam! Peruna best. Aloin vihata sitä kouluruuan takia, koska se oli aina hirveen makusta, mut nyt oon taas alkanu tekee enemmän perunaruokia ja ra kas tan picnicin uuniperunoita!!! Pakko kokeilla tätä heti ensiviikolla! <3
Täytyy myöntää, että mullakin jäi koulun “kumipotuista” pieni trauma, en ymmärrä mitä ne teki koululla niille perunoille… Onneksi olen päässyt tuosta traumasta yli 😀 Ja siis Picnicin uuniperunat on jumalaisia!!!
Tää oli ihana.. miten innostuneesti voi kirjoittaa perunasta
😀
Nam, pakko laittaa tuo resepti kokeiluun. Kiitos tästä ❤
Mahtava kuulla, että resepti menee testiin 🙂