Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

NÄMÄ ASIAT HALUAN TEHDÄ VIELÄ VUONNA 2017

9.11.2017

IMG_4243

– Ensimmäisenä tärkein eli haluaisin löytää täydellisen toppatakin! En ole yhtenäkään vuonna onnistunut tässä. Joo, on kivoja toppatakkeja, mutta ei sellaisia joilla selviäisi Suomen talvessa. Onko mahdotonta, että olisi tarpeeksi paksu takki, jossa et näyttäisi siltä, että olisit jo syönyt yksin viisi joulukinkkua, takin pintamateriaali olisi tyylikäs ja hinnassa olisi alle neljä numeroa. Toisaalta toppatakki on se, mitä Suomessa tarvitsee juhannuksesta pääsiäiseen, joten siihen ehkä voisi sijoittaa enemmänkin.

– Haluaisin istua lukemattomia kertoja tunnelmallisissa kahviloissa. Oulussa asuessa mä en muuta tehnytkään, sillä siellä se on se juttu miten vietetään aikaa. Aina kun menen Ouluun morjestamaan kavereitani, me mennään istumaan kahvilaan (yleensä Biskettiin, koska siellä on ne kuuluisat jättimäiset kanelipullat). Täällä stadilaiset on olevinaan niin kiireisiä, että kahvi on AINA pakko ottaa mukaan. Se on hassua, miten eri kahvikulttuuri Helsingissä on. Mun kavereista täällä ei ole mulle kahviseuraksi, joten jos sä koet että meillä vois synkkaa niin pistähän viestiä Instagramissa niin lähetään kaffelle! 🙂

– Ottaa tatuoinnin. Ei, mä en oo jääny koukkuun tai no joo… ehkä pikkasen… Syy miksi otin kesällä ensimmäisen tatuoinnin perään heti kaksi muuta ei ollut se, että olisin villiintynyt tatuoinneista. Olen halunnut ja haaveillut joistain tatuoinneista 15-vuotiaasta asti ja kun ensimmäisen tatuoinnin myötä voitin pelon mennä neulan alle niin sen jälkeen olen vain toteuttanut pitkäaikaisia haaveitani. En ole siis ottanut tatunointeja sen uusi tatuointi -fiiliksen vuoksi, vaikka se fiilis kieltämättä tuntuu hyvältä.

– Oppia tekemään kuvioita laten päälle. Olen kysynyt kahvilassa työskentelevältä ystävältäni neuvoja kuvoiden tekoon, mutta siitä ei oikein tullut mitään… tai tuli siitä pyörremyrsky, mutta ei kaunista lehtikuviota. Seuraavaksi siispä pakotan tämän ystävän meille kylään ja opettamaan mua kädestä pitäen kuinka näitä kuvoita oikein tehdään. Kellekkään ei varmaan ole epäselvää miksi haluan tämän taidon oppia? Tottakai instakuvien vuoksi! 😀 Uskokaa tai älkää, jos totta puhutaan se on vain yksi syy, mutta suurin syy on, että musta on kiva osata tuollaisia pieniä erikoisia taitoja.

Editoitu-0621

– Kävellä luonnon keskellä. Olen jo pidempään miettinyt, että haluaisin tehdä viikonloppureissun jonnekkin päin Suomea, mistä löytyy kauniit luontomaisemat. Olisi ihana kävellä rauhassa luonnon keskellä, hengittää raikasta ilmaa ja valokuvata.

– Opettaa Luckyn antamaan tassua. Isoille koirille kyseisen tempun opettaminen on jopa suht helppoa, mutta tuollaiselle pienelle pallerolle sitä tuntuu vaikemmalta opettaa. Kotona asuessa meillä oli kultainennoutaja ja sen kokemuksen perusteella uskallan väittää, että isolle koiralle monien temppujen opettaminen on helpompaa, sillä silloin on muunmuassa helpompi pitää koulutusnamua koiran korkeudella.

– Kokeilla uutta hiusväriä. Ollaanhan tässä oltu jo ihmeen kauan blondina. Mulla on ollut viime keväästä asti mielessä eräs tietty väri, mitä haluaisin kokeilla. Siitä on suorastaan tullut mulle päähän pinttymä, mutta Valtteri ei ole tästä ajatuksesta ollenkaan niin innoissaan… Toisaalta jos lopputulos on ihan kauhea niin voin pitää loppuvuoden tonttulakkia päässä.

– Nähdä ystävää, jota en ole nähnyt aikoihin. Mä olen valitettavan huono pitämään yhteyttä ystäviini. Ylipäätään olen huono vastaamaan viesteihin, sillä saatan lukea viestin, miettä vastaavani myöhemmin ja lopulta unohdan asian kokonaan eli jätän vastaamatta viestiin. Moni ystäväni asuu eri paikkakunnalla, osa jopa eri maassa, joten tämän ja seuraavan kuukauden aikana otan tavoitteeksi nähdä ystävää, jota en ole nähnyt yli puoleen vuoteen.

Editoitu-0615

Suositellut artikkelit

21 Comments

  1. Jannevaltteri_

    Ihana postaus ja sulla on tosi kivoja “haluja :D”. <3 Ja sulla on ihan mahtava kirjoitustyyli ! :)) Taidan sanoa nämä samat sanat joka ikinen postaus :'D
    Sä oot Janne täydellisin ja toi eka kuva on ihan super söpööö <333333333333333333333333333333333333333
    Kuinka paljon sydämmiä mä saan kulumaan yhteen kommentiin :))) <33 Oon siis 13 jos joku ei näistä mun kommenteista usko :DD
    Janne mä rakastan sua paljonnn <333333

    Reply
    • Janne Naakka

      Haha voi kiitos! <3

  2. Milla

    Ihana postaus ja kyllä Janne sä vielä joskus löydät itsellesi täydellisen talvitakin joka on lämmin ja täydellinen!:) musta saisit kaffe seuraa jos vain pääsisin helsinkiin käymään!:) olisi ihana nähdä joskus sut livenä kun olet niin mukava ja aika munlainen ihminen:)!!

    Reply
    • Janne Naakka

      Toivottavasti se tapahtuisi tänä talvena 😀 Voi kiitos samoin, olisi ihana nähdä! <3

  3. Milde

    Ihana postaus jälleen! ❤ Minusta ainakin saat kahviseuraa aina kun pääsen käymään Helsingin suunnalla Ja kyllä se täydellinen toppatakki vielä löytyy

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos sulle! <3 Aivan mahtava kuulla! 🙂

  4. antti

    Kiva postaus jälleen <3 Mun pitäs kans löytää talvitakki ainaki ja mä oon kans miettiny jotain uutta hiusväriä! Näin just yhtenä päivänä mun kaveria jota en ollu nähny melkeen 6 vuoteen, oli niin outoo nähä pitkästä aikaa mut oli kyllä hauskaa ja niin paljon juteltavaa vuosien jälkeen! ❤️ Mä rakastan kans istua kahviloissa ja varsinki nyt joulun alla ku on kaikkii joulujuttuja yms 😀 Mut musta saa ainaki kahviseuraa melkeempä aina ku en oo treeneissä, koska kahviloissa on kiva vaan istua ja nautiskella 🙂 Että lähetkös kahville joku päivä? ❤️

    Reply
    • antti

      ainii oon myös yrittäny suostutella äitii hankkii meille sellasta nespresso kahvikonetta et sais tehtyy esim lattee tai cappuccinoo kotonakin

    • Janne Naakka

      Kiitos Antti! 🙂 Uuu, uusi hiusväri kuulostaa jännittävältä! Meidän pitää ehdottomasti mennä kahville joku päivä vielä ennen joulua! <3

      PS. Toivottavasti hän suostuu ostamaan kahvikonene teille. Mä voin luvata sun äidille, että se on hyvä sijoitus! 🙂

  5. Aino

    tuli kunnon déjà-vu tosta toppatakki jutusta, kun oon jonain aiempana vuonna valitellu samasta aiheesta tääl kommenteissa, kuten teen nytkin XD en oikeesti ymmärrä miten siinä käy joka vuosi niin, että meen kauppaan ja tajuan että siellä on edelleen ne samat toppatakit mitkä ei vaan kertakaikkiaan näytä kivalta, jolloin päädyn kulkemaan just viis joulukinkkua syöneen näkösenä about juhannukseen asti. eli juuri kuten sanoit. koska viivyttelen sitä kauppareissua aina viimeseen asti, niin esim. tänään mulle naurettiin taas koulussa sitä että tulin farkkutakissa, jota en edes suostu laittamaan kiinni pyöräilymatkoille.. 😀 joten samassa kriisissä ollaan täälläkin, TAAS.

    en nyt halua mainostaa omaa kotikaupunkiani mut krhm.. repoveden kansallispuisto on aika täydellinen paikka just tollaselle rennolle luonnossa kävelylle 😉 mulla ois taas haaveena päästä ihan lappiin asti vaeltamaan, sillä mun iskä on oman perheensä kanssa käyny siellä usein pienenä ja niitä tarinoita kuunnellessa on tullu itellekin tosi kova halu päästä sinne maisemiin joskus.

    ainiin ja kahviseura ilmoittautuu täältäkin suunnalta! olis aivan ihanaa nähä pitkästä aikaa ja päästä juttelee pidemmin <3

    Reply
    • Janne Naakka

      Hei Aino nyt sun täytyy ettiä jostain talvitakki, et voi kulkea enää farkkutakissa! 😀 Kohta oot samanlaisessa raivo flunssassa ku meikäläinen viime viikolla 🙁

      Kiitos hyvästä vinkistä. Täytyykin Googletella miltä siellä päin näyttää niin ei tarvitsisi lähteä Lappiin asti. Siellä nimittäin kieltämättä on upeat maisemat, mutta sinne meneminen ja siellä liikkuminen ilman omaa autoa onkin mutkikkaampi juttu. 🙂

      Meidän täytyy järkkää joku kahvittelu hetki nelisteen! <3

  6. Sofia

    Voi janne oot niin söpö ja lucky myös

    Reply
    • Janne Naakka

      <3

  7. Jessi

    Aivan ihana kirjoitus taas kerran!! Mä kans rakastan kahviloita ja oon aina miettinyt miten kuviot kahvin päälle syntyy olisi siis paljon puhuttavaa kahvilassa istuessa..

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos Jessi! 🙂

  8. Irena

    Ihana postaus ja ensimmäinen jonka näin sulta, näin vasta alottaneena blogaajana.:) Ja todellakin lähtisin sun kanssa kahville tai etsimään sitä takkia, jos se ei ole löytynyt.:D
    Saan kiittää sua siitä et oot sait mut kiinnostumaan blogaamaan. pus!

    Reply
    • Janne Naakka

      Ihana kuulla Irene! Mukavaa, että pystyin innostaan sua bloggaamisen alottamiseen 🙂

  9. Sofia

    Mullakin vielä se täydellinen toppatakki etsinnän alla 😀 Oon törmännyt pariin takkiin, jotka näyttää kivalta henkarissa, mutta mun päällä ihan kauhealta.. Pitää vaan yrittää olla kärsivällinen tuon etsinnän kanssa 😀 Voi että harmittaa kun en asu pääkaupunkiseudulla, koska musta todellakin saisit kahvitteluseuraa 😀

    Reply
    • Janne Naakka

      Siis hengarissa moni takki näyttää kivalta, mutta kun ne laittaa päälle niin niissä näyttää sellaselta kohta pitkin seiniä räjähtävältä pallolta 😀

  10. Jessica

    Ihana postaus❤️ Mulla oli tossa muutama talvi sitten sama ongelma toppatakin kanssa. Lopuksi kovan etsinnän jälkeen päädyin Stockmannille. Löysin sieltä tosi kivan ja lämpimän takin. Kyseinen takki on canada goose. Sovitin takkia siellä ja ihastuin siihen. Tilasin takin jostain nettisivuilta n. 150€ halvemmalla. Suosittelen takin sovitusta❤️

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos <3 Canada Goosen takit on kieltämättä ihania ja lämpimiä ja olenkin sen ostamista jahkaillut joka talvi. En kuitenkaan ole ihan varma onko se just mun näkönen, vaikka ihania ovatkin.

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *