Mulla on aina ollut useita mielenkiinnon kohteita kuten muoti, sisustus, ruoka, kosmetiikka ja valokuvaaminen. Sen myötä mun sisältökin on aina ollut todella monipuolista, välillä ehkä jopa sekavan puolelle menevää. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, musta tuntuu välillä vaikealta valita mistä postaisin teille, sillä on niin paljon vaihtoehtoja. Viime vuonna löysin itseni usein siitä tilanteesta, missä mulla oli postaus luonnos auki ja tuijotin tyhjällä tekstirivillä vilkkuvaa viivaa. Mielessäni upposin mereen, mikä oli täynnä sanoja, mutta en osannut valita mistä tarttuisin kiinni, sillä kaikki olivat houkuttelevilta. Jotta välttyisin tällaisilta tilanteilta tänä vuonna, olen listannut itselleni mietteitä ja tavoitteita blogini suhteen. Ajattelin julkaista nämä myös teille, jotta tiedätte mitä odottaa tältä vuodelta.
– Postaa säännöllisesti.
– Vaikka visuaalisuus on tärkeää, muista että sisältö on tärkein.
– Kirjoita enemmän postauksia, joissa jaat mielipiteitäsi, vaikka siitä seurannut keskustelu olisi välillä raskasta läpikäytävää.
– Postaa ajankohtaisista aiheista. Älä postaa esimerkiksi glögi-piparijuustokakun reseptiä kesäkuussa vaan joulukuussa.
– Tee säännöllisesti postauksia eri aiheista. Tänä vuonna erityisesti omasta arjesta, sisustuksesta, matkustamisesta ja kosmetiikasta, sekä muodista.
– Kirjoita postauksia, jotka täydentävät videoita ja toisinpäin; kuvaa videoita, jotka täydentävät postauksia.
– Älä mieti liikaa: ikuista aitoja hetkiä ja tilanteita.
– Tee blogia omalla tavallasi, aidosti.
– Lukihäiriöstä huolimatta yritä tehdä parhaasi kirjoitusvirheiden kitkemiseksi.
Siinäpä meikäläisen ohjenuorat alkaneelle blogivuodelle. Miltä teistä kuulostaa? Nyt olisikin ihan mahtavaa, jos just sä viitsisit käyttää vuorostasi muutaman minuutin ajastasi ja heittää kommenttia alle. Olisi mukava kuulla, mitä just sä haluaisit mun blogin puolella nähdä. Esimerkiksi mitkä aiheet sua kiinnostaa tai löytyiskö sulta jotain ihan konkreettisia postausideoita? Etenkin nämä jälkimmäiset olisivat erityisen tervetulleita. 🙂
P.S. Postauksen kuvat nappasin Rovaniemeltä ja Kemijärveltä, missä olin uuden vuoden aikaan lomailemassa. Näissä maisemissa tuntuu aina, kuin olisin taas kotona. Eikä ihme, sillä tulihan tuolla lapsuus vietettyä. Meinasi muuten tulla kalliiksi nuo ilmakuvat, sillä lennätin dronea ihan kaikessa rauhassa, kunnes tuuli tarttui siihen, eikä se totellut ollenkaan ohjeita. Näytöstä katsoin, kun etäisyyden lukema kasvoi kasvamistaan ja olin ihan varma, että uuden droneni päivät ovat luetut. Lopulta drone päätyi yli puolen kilometrin päähän ja sain lennettyä sen takaisin, vaikka hetki meni pähkäillessä mihin suuntaan sitä piti lähteä. Täytyy kuitenkin kiittää onnea, että se ei osunut puuhun tai pudonnut kenenkään päähän.
Upeita kuvia 😀 Tosiaankin mulle on aivan yks lysti mistä sä kirjoitat sillä mä luen sulta mitä vain !! <3
Sä kirjoitat niin positiivisesti ja hyvin.
Tuo paikka näyttää super mahtavalta ja et oo vissii rikkonut vielä tuota kuvaus juttua, sillä meikäläiseltä ois jo varmaan mennyt XD Mutta mä en vaadi sulta mitään, koska kirjoitit vaikka 10 lauseisen kuvauksen näkemästäs perhosesta niin se on hyvä 🙂 <33 Joskus Janne mitätönkin aihe voi olla hyvä jos sen kirjoittaa ja selittää mielenkiintoisesti 😉 Siinä sulle yks vinkki jatkoksi <3 Olet super rakas <333333333
Ihanasti sanottu, kiitos! <3
Voisitko tehdä testi videon niistä Rihannan fenty beauty meikeistä/tuotteista? Ois tosi kiva ku itte oon Rihannan iso fani ni haluisin nähä mitä mieltä suomalaiset on niistä! Jos vaan kiinnostaa/saat käsiisi niitä!!!!
Janne tärkeintä on se että itse saat päättää minkä postauksen kirjoitat ja että ite tykkäät postauksistasi! Mutta kaikki mitä kirjotat ne me luemme! Ps. Todella upeita kuvia olet ottanut! 🙂
Voi kiitos <3
Tärkeintä on se, mitä itse haluat kirjoittaa,eikä se mitä me halutaan❤ Ja tärkeintä on myös että voit hyvin ja sul on kaikki hyvin ❤ ja ihana postaus ❤
Kiitos 🙂 Tässä postauksessa kuitenkin nimenomaan toivon teiltä ideoita, sillä ne auttavat mua sisällön tuottamisessa.
Mä haluaisin lukea, niin kuin varmasti moni muukin, normaalista arjestasi jossa tänä vuonna annat aikaa itsellesi ja teet sitä mistä nautit. Eli ihan mitä vain! Panostat niin paljon blogiisi että videoihisi, joten sisällön on oltava varsinkin sulle mieluista että jaksat tätä tehdä, vielä ilolla❤️ Ihanaa tätä vuotta sulle ja iloa ja inspiraatiota tuleviin postauksiisi.
Kiitos ihanasta kommentistasi! <3
Tykkään itte ainaki tosi paljon mielipide-postauksista ja päivä kanssani tyyppisistä
Aivan ihanaa kuulla konkreettisia ehdotuksia, kiitos! Päivä kanssani tyyppisistä posatuksista olisi itsestäkin kiva saada vähintään kuukausittainen juttu tänne blogiin. 🙂
päivä kanssani -postausta kannatetaan täälläkin!
Mahtavaa, mahtavaa! 🙂
Jouduin ihan oikeesti pohtimaan tätä kauan, koska rakastan kaikkia sun postauksia. Sen takia sulle onkin jotenkin vaikee antaa palautetta, koska oot ainoo blogi jonka kaikki postaukset luen aiheesta riippumatta. 😀
Jos nyt kuitenkin on pakko jotain mainita, niin erityisen paljon tykkään kun kerrot juurikin niitä itsekin mainitsemiasi mielipiteitä ja ajatuksia jostakin aiheesta. Toisaalta rakastan myös postauksia joissa ihan vaan kerrot sun arjesta ja kuulumisista ilman mitään erityistä ‘aihetta’.
Mulle on loppupeleissä kuitenkin tärkeintä että kirjotat asioista, jotka sä koet sellaisiksi että haluat niistä kirjottaa.
Ja pakko vielä tähän loppuun sanoa että tässä postauksessa on aivan käsittämättömän upeita kuvia! :O Niinkun saanko taulut näistä kaikista 😀
Iso kiitos Anni näistä! <3
Upeita kuvia kuten aina. Ajankohtaiset arkeen littyvät jutut olisi kivoja. Voisit jakaa asioita jotka innostaa sua just sillä hetkellä. On ne sitten mun päivä tyyppisiä tai lähtöisin jostain yksittäisestä jutusta. Mikä vaan tuntuu hyvältä..
Oon niin innoissani tulevasta vuodesta kun saan seurata aktiivisesti sun blogia!
Kiitos ideoista Jessi 🙂
Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa tänne mutta haluaisin kovasti lukea ihan tavallisia arkipostauksia sekä mielipidepostauksia ajankohtaisista aiheista. Olisi mukava päästä suositun bloggaajan ajatuksiin syvemmälle 🙂
Kiitos Late kuin jaoit ajatuksesi! 🙂
Niin upeita kuvia!
Mun mielestä ois kivaa jos kirjottaisit sun arjesta ja sun omia mielipiteitä + ajatuksia, että oppis ns ”tuntee sut paremmin”. Tärkeintä on kuitenki, et kirjotat sellasista asioista mistä oikeesti tykkäät kirjottaa, etkä ainakaan yritä väkisin saada kirjotettua jostain asiasta mistä et välttämättä ees haluis kirjottaa. Oon ite kiinnostunu aika paljon samanlaisista asioista, kun sä (noi mitä luettelit tossa, esim. kosmetiikka, sisustus jne), että sillä ei oikeestaan oo mitään väliä mitä sä tänne postaat, luen aina yhtä innoissani ❤️ Ja jos sulla on jotain hyviä vinkkejä esimerkiks ruoanlaittoon, meikkaamiseen, minne kannattaa matkustaa/mitä jossain maassa tai kaupungissa kannattaa tehä nii sellasiiki ois aina kiva kuulla
Kiitos ideoista Ronja!
Super ihana postaus Janne! ja nuo kuvat on upeita!! Tykkäisin lukea erityisesti postauksia joissa jaat omia mielipiteitäsi. Myös muotiin ja kosmetiikkaan liittyvät postaukset on mieleeni. Ihanaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää sinulle.❤️
Kiitos Viivi kuin jaoit ajatuksesi ja samoin ihanaa vuotta sulle! <3
Musta olisi kiva lukee sun arjesta ja sun ottamat kuvat oli tosi hienoja.
Oi kiitti!
Näiden kuvien myötä sitä toivois, että täälläkin olisi noin paljon lunta 😀 Upeita kuvia kyllä! Mun postaustoiveena olisi sellainen postaus, jossa otat joka tunti yhden kuvan sun päivän aikana. Eli vähän niinkuin myday tyylinen postaus, mutta kuvina 😀 Lisäksi toinen postaus mikä olisi kiva nähdä sun blogissa on kirje esimerkiksi yläastikäiselle Jannelle! 🙂
Kiitos ideasta Sofia, ehdottomasti laitan tämän korvan taa! 🙂
Olisi kiva jos voisit valokuvausta yms kiinnostuksen kohteita hyödyntää esim uran luomiseen tai mietteitä miten ylläpitää intoa ja motivaatiota 🙂
Asumisesta olisi kiva kuulla, kuten ajatuksia yhdessä asumisessa Valtterin kanssa, sisustuksesta, kuten miten lähteä toteuttamaan sisustamista jne.
Myös tulevan kesän suunnitelmista olisi kiva kuulla ja saada itsekin jotain ideoita 🙂
Luen kyllä mistä ikinä kirjoitatkin 😀
Kiitos kovasti hyvistä ideoista! <3
Ihania kuvia! <3 Sun tavoitteet blogille kuulostaa tosi hyviltä ja oot tähänkin mennessä kirjoittanu tosi hyvin!
Edellisen kommentoijan tavoin mäkin tykkäisin lukea päivä kanssani-postauksia vaikka sitten kuukausittain. Ne on aina tosi mielenkiintoisia! Voisiko myös ehkä kuvien ja videoiden editoimisesta tehdä jotain vinkkipostausta vai onko sellaista jo tehty? Sellainen kiinnostaisi. 🙂
Mukavaa että oot tykännyt mun aiemmista kirjotuksista. 🙂
Tykkään itse ainakin enemmän lukea muitten arjesta varsinkin sun! Vielä jotain!! Upeat kuvat olet ottanut ja rakastan sun kirjoitus taitoja❤️ Jatka samaan mallia Janne❣️❣️❣️
Kiitos Anita! <3
hhmm.. kannattaisin ehdottomast jotain sun mielipiteisiin pohjautuvia postauksia, koska ne herättää lukijassakin ajatuksia ja tuo uusia näkökulmia!! eli jos jokin aihe herättää sussa jotain ajatuksia niin ehdottomasti postaa niitä tänne!
tykkään lukea sulta myös syvällisempää tekstiä. olkoon ns. positiivisempaa tai negatiivisempaa. just sellasia fiiliksen mukaan tehtyjä, ns. omaa arkea.
muista just tuo, että älä mieti liikaa, kirjota! kirjota niin pitkään, kun tekstiä tulee ja vaikka karsit sit lopussa, jos siltä tuntuu. postausten säännöllisyydestä haluun sanoo sen, että älä myöskään vaadi itteäs tekemään postausta, jos on sellanen päivä ettei oo fiilistä. me voidaan kyllä odottaa päivän tai kaksi tai useamman, kunhan oot ite tyytyväinen! <3
suoria postausideoita on vaikeeta tälleen heittämällä keksiä, mutta mua kiinnostais sellanen ns. katsaus ajassa taaksepäin, että miten sun tyyli on muuttunu vuosien varrella. sit voisit vaikka kertoa, että minkä tyyliset/mitkä tietyt vaatteet oli silloin sun mieleen ja mitä et ois ikinä voinu kuvitella laittavas päällesi. en tiiä saitko tost ideasta kiinni, mutta jotenkin ois kiva kuulla sun omia ajatuksia sun tyylin ja pukeutumisen ns. kehityksestä!!
ruokajutut kiinnostaa myös aina! jotain sun luottoreseptejä ja muuten vaan hyväks koettuja ois kiva kuulla. samoin, jos sulla on matkailu tähtäimessä tänä vuonna, niin matkailuvinkkejä on aina ihana kuulla (vaikkakin niistä tulee matkakuume) + niistä voi tehä helposti video+postaus yhdistelmiä.
siinä nyt ois pari, mitä tuli heti mieleen, mutta palaan varmasti aiheen pariin, jos mulle tulee lisää ideoita!!! 😀
SOS Aino! Kiitos ihan suuuuper paljon tästä kommentista! Tässä on paljon hyviä ideoita <3 Tällaisia ajatuksia teiltä kaipasinkin juuri nyt elämääni 🙂
Janne sun postauksesi on mahtavat 🙂 🙂 🙂
<3
Mun mielestä ois kiva lukea sun kuulumisia vaikka kerran kuussa tai useemmin että miten sulla menee ja jne, ja esim. Sisustus vinkkejä ois kiva kuulla
Postauksia on tänä vuonna varmasti tulossa useammankin kuin kerran kuussa ja niihin mahtuu varmasti paljonkin sisustusaiheisia postauksia. 🙂
Olet ihana tubettaja sun tyyli on ihana ja hyvä tee just niiku susta tuntuu
Kiitos! <3
Koska kosmetiikka on tosi kiinnostava aihe, ois kiva lukea kosmetiikan arvostelu -postauksia! Varsinkin Essencestä ois kiva kuulla sun mielipidettä ja toki muistakin tuotteista 🙂
Hei mahtia kuulla, että kosmetiikka postaukset kiinnostaa! 🙂
Olen ylpeä susta sä teit oikean päätoksen.Jos jokin ei tunnu oikealta niin korjaa se,jos tahdot pitää taukoa pidä.Monet ihmiset tahtovat olla kuin sä rohkea ja varma omista päätöksistään
Rakas Janne olemme ylpeitä päätöksestäsi. Monet ihmiset tahtovat olla kuin sinä rohkea ja varma omista päätöksistään, jos sinusta tuntuu että jokin ei ole oikein niin sä korjaat sen tällä kertaa sinusta tuntui että tarvitset aikaa ja taukoa videoista ja niin sä pidät tauon.Onnea tulevalle tauolle ja muista älä ikinä pilaa sitä millainen olet jonkun muun takia.Pysy aina lojaalina itsellesi.Suukkoja Ronja
Kiitos Ronja mielettömän ihanista sanoista! <3
en kestä ihania kuvia! noi lapin maisemat vetää kyl aina sanattomaks! mulle kelpaa kaikki sun postaukset <3
Ihanaa, kiitos sulle! <3
Sun blogi on aivan mahtava kokonaisuudessaan, mut erityisesti oon tykännyt just sun jakamista resepteistä! 🙂 Niitä olis superkiva saada lisää, niistä saa aina ideoita ja piristystä omaan arkeen ja ruuanlaittoon.
Oi ihana kuulla, reseptejä siis lisää. 🙂
Moikka. Enpä ole ennen blogiisi raapustellut mitään. Videoihisi Yt.kylläkin. Siis, kun seuraa Uinonkin historiaa ja persoonaa ni teissä on ktkkä jotain hyvin samaa. Sisällöstä: ruokajuttuja ehdottomasti(kokkaus,ruoka maistelut/arvostelut, my day, sisustus. Ihana olet Janne ja piristänyt jo vuosia mun päiviäni❤️
Ehkä me siksi ollaankin Ainon kanssa löydetty toisemme, haha 😀 Ja kiva kun raapustelit tännekkin, kiitos!
Janne mä rakastan lukea sun blogia. Voiksä kertoo jollain sun videolla tai vaikka Snapchatissä et millon pistät blogiin uusia postauksia? Ois ihan kiva
Kiitos, mukavaa kuulla! 🙂 Snäpissä aina ilmottelen uusista postauksista.
En ole lukenut blogiasi ennen, koska olen enemmän katsonut videoitasi. Nyt kuitenkin eksyin tänne ja huomasin miten erilainen kuva susta tulee kirjoittamisen kautta siis kuitenkin hyvällä tavalla. Jotenkin paljon syvällisempi kun kuulee sun ajatuksia paremmin. Itse haluaisin lukea normaalista arjestasi, mielipiteitä ajankohtaisiin tai muihin sinua kiinnostaviin asioihin ja myös matkustelu postaukset olisivat mielenkiintoisia.
Onpa ihana kuulla, kiitos! 🙂 Koen itse myös, että helpompi kirjoittaa ajatuksia kuin puhua. Yleensä ennen kuin olen kirjoittanut ajatuksiani ulos, ne on ihan solmussa mun pään sisällä, joten sen vuoksi videoilla onkin kevyempiä aiheita.