Useat naistenlehdet ja monet muut mediat pursuaa ”kymmenen syytä rakastaa miehiä” ja ”viisi ihanaa asiaa miehissä” tyyppisiä listoja. Lukiessani listaa kohta kerrallaan, merkkaan ne mielessäni v -kirjaimella. Siksi, että ne eivät kuvasta minua ja ovat väärin (v=väärin), sekä ne saavat minut v*ttuuntumaan (v=v*ttu) kyseisiin listoihin kohta kerrallaan enemmän ja enemmän.
Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Tämän kunniaksi eilen aloin kirjoittamaan ylistyskirjoitusta naisista, mutta huomasin kuinka vaikeaa on kirjoittaa vähääkään enemmän, kuin ”Hyvää naistenpäivää!”, ilman että sortuu yleistämään millaisia naiset ovat. Havahduin siihen kuinka paljon naiset kohtaavat yleistämistä, etenkin naistenpäivänä. Päädyin soittamaan siskolleni aiheeseen liittyen ja yli kolmen tunnin puhelun aikana tulimme lopulta tulokseen, että naistenpäivä on omalla tapaa kääntynyt itseään vastaan.
Päivänä jolloin pitäisi juhlistaa naisten olemassa oloa, heidän upeita saavutuksia ja osoittaa tasa-arvoa, me samalla ruokitaan naiseuteen liittyviä stereotypioita. Minulle ja siskolleni, kuten uskoakseni useimmalle tulee naistenpäivän konkreettisista asioista ensimmäisenä mieleen vaaleanpunaiset alekyltit vaatekauppojen kauppojen ikkunoissa, punaiset ruusut ja vaaleanpunaiset suklaakonvehtirasiat. Naistenlehdet listaavat tässä kuussa puolestaan naisena olemisen parhaita puolia. Niitä tosin ”onneksi” listataan myös muina vuodenaikoina, itse bongasin muunmuassa nämä:
”Näyttääkseen hyvältä naiset voi meikata rypyt ja finnit pois.”
”Kustomointimahdollisuudet: naiset voivat panostaa enemmän pukeutumiseen ja meikata!”
”Tietää kääntävänsä katseita, huomio vastakkaiselta sukupuolelta.”
”Naisilla on kotona naisten työt, miehillä sekä miesten että naisten töitä.”
Okei, ehkä mä en jatka tätä listaa enää… Mä muuten viskaan tämän tietokoneen seinään ennen kuin olen saanut kirjoitettua postauksen loppuun saakka.
Voi olla, että joku ei kokenut lainauksissa olevan lainkaan mitään ihmeellistä, eikä siinä ole mitään pahaa. Veikkaan kuitenkin näiden saaneen aika monet teistä vakkari lukijoistani vähintäänkin tuhahtamaan ja tuntemaan samanlaisia tuntemuksia, mitä itse tunnen lukiessani listauksia miehistä. Yksi nainen tekee kotona kaikki työt, toinen ei, kolmas tykkää punaisista ruusuista, neljäs keltasista, viides on meikkitaiteilija, kuudes ei meikkaa lainkaan, seitsemäs rakastaa suklaata ja kahdeksas on laktoosi-intolerantikko. On niin monta erilaista naista kuin on naisia tällä planeetalla, mutta yksi asia heitä kaikkia yhdistää. He ovat ihan hiton upeita jokainen! Tällä postauksella tahdon muistuttaa, että ei vahingossakaan yritetä mahduttaa naisia, eikä mitään muitakaan sukupuolia tiettyyn muottiin. Naiset, miehet ja muunsukupuoliset ollaan just parhaimmillaan tämmöisinä kuin me ollaan, erilaisina yksilöinä!
Ihanaa naistenpäivää kaikille! ♥
Tää oli tosi hyvä. Kiitos <3
<3
Todella hyvin kirjoitettu!
Kiitos Inkeri! 🙂
Wau miten upeat kuvat! Nuo sun listaamat esimerkit saivat mut kyllä tuhahtamaan – eihän kaikkien nasten tarvitse esimerkiksi meikata jos se ei ole oma juttu.
Juurikin näin saati sitten, että kaikki naiset meikkaisivat vain näyttääkseen paremmilta miehiä varten.
Rakastan sun tapaa kirjottaa. Oot vaan niiiiiiin hyvä siinä!❤ Ja oikeesti en kestä noita kuvia. Näytät Janne niin ihanalta Rakastan vaa noita kuvia todella paljon! Oot rakas! Pus!❤❤❤
Kiitos Kaisa 🙂
SIIIIS !! <33 Kuolen näihin sun kuviin ja niinhän aina on käynyt 🙂 En ole ikinä kuullut, että kukaan mies olisi kirjoittanut noin kauniisti naisille… Mutta ainahan on plussaa, että edes joltain löytyy myötuntoa toista sukupuolta kohtaan 😀 Jotkut opettajat sanovat koulussa ja vieläpä meillä ylä-asteella, että ei saisi käyttää sukupuolia enään. Eli ei saisi sanoa, että tyttö tai poika XD Tuo on kyllä, niin turhaa ja tyhmää ettei mitään rajaa.
Minä 2000 luvun nuorena oon sitten mennyt ajassa AIKA paljon takaisin päin… Meinaan 1980 -luvulle XD Karate kid kuuluu suosikki leffoihini ja sitä myötä olen päättänyt aloittaa karaten 😀 Saa nähdä mitä siittäkin tulee XDD Kumminkin, kun ruumiin osat pysyvät paikoillaan, niin kaikki on vielä kunnossa 😀 Joo sen minäkin haluaisin nähdä, kun sinä Janneseni aloitat karaten XD Mitäköhän tulisi siittäkin, mutta en ole väittänyt että olisin mikään itse kung fu mestari 😀 äääääää… Noi kuvat on niiin GGGRRR :DD <33333333 Oikeesti miten voi olla noin upeeeeee ihminen ja hyvä sydämminen ??? <33 Kuolen oikeesti sun täydellisyyteen ja kaikkeen…. Mulla on myöskin tosi tosi kova ikävä :'( joten toivottavasti kohta nähtäisiin, niin päästäisiin juttelemaan <33 Rakastan sua ja oot tärkee mulle aina koko tässä maailmassa !! <333 Älä koskaan lähde… <33333
<3
Ihana tämä sun arvostus naisia kohtaan❤ nämä kuvatkin on ihania en voi olla tyytyväisempi❤ mä oon oppinu paljon tästä blogistasi. Olen oppinut arvostamaan itseäni sellaisena kun olen. 10 pistettä ja papukaijan merkki
Aivan ihana kuulla, että olet saanut noin paljon blogistani irti. Kiitos <3
Ihana postaus!Tykkään ylipäänsä tosi paljon sun kantaaottavista postauksista, koska osaat ilmaista sun mielipiteen selkeesti mutta ranketavasti, ja tähän mennessä oon ollu kaikessa samaa mieltä. Oot kultaa<3
Mahtava kuulla, kiitos! <3
Olipa kaunis ja osuva kirjoitus!❤ Tää raskausmamma ihan herkisty.
Onnea masusta! <3
Lämmin kiitos!❤
tosi hienosti kirjotettu postaus, ja just tasan sellanen, jonka tänään koin tarvitsevani.
se on juuri niin, kuten sanoit; stereotypioiden ruokkiminen on se, mikä tässä päivässä eniten mättää.
vaikka mulle on ok, että mut identifioidaan naisena, haluisin silti vaan olla ja elää ja olla _minä_. tällasina päivinä tulee vaan sellanen olo, että on entistä enemmän jumissa jonkun määritelmän alla, jolloin pitää sitoutua olemaan tietynlainen. löydän vaan itteni listaamasta asioita, joita en ole.
onneksi nykyään on yhä enemmän ihmisiä, jotka osaa keskittyä juuri niihin alkuperäisiin pääasioihin ja pitää stereotypioita sivuseikkoina. sellaset ihmiset ja heidän sanat tekee tästä päivästä jokaiselle niin paljon upeamman.
kiitos siis tästä postauksesta <3
Ihanaa, että jaoit sun kokemukset. <3
Ihanasti sanottu! <3
<3
Ihanat kuvat sulla taas ❤
Ja sun kirjoitus täyttä asiaa! Mä vihaan yleistyksiä ja lehtiä jotka on täynnä niitä.. 5 asiaa jotka tekevät sinusta sitä ja tätä… jokainen on yksilö olit sitten mies tai nainen. Ne asiat jotka tekee sinusta juuri sinut ei toimi toisella. Toki samankaltaisuuksia voi olla, mutta ei kenenkään kuulu sopia mihinkään määriteltyyn listaan.
Annetaan kaikkien olla omia yksilöitään ikään, sukupuoleen tai muuhun rooliin katsomatta!
Veit sanat suustani! <3
Hyvä postaus, oon samaa mieltä sun kanssa! <3
<3
Janne, kiitos erilaisuuden riemullisuutta ylistävästä tekstistä ja jestas – sun kuvat on 100% suklaata!
T. Tänään synttärisankaritar
Iso kiitos ja onnittelut sinne! <3
tää postaus sai miut itkee!! olet niin ihana ja valloittava persoona!❤
Kiitos Petra! <3
Siis oot kyllä oikeessa, ”naiset voivat panostaa enemmän pukeutumiseen ja meikata” yhtä hyvin miehetkin voi esim. meikata näyttääkseen hyvältä! ps. ihania kuvia taas !! ❤❤
Juurikin näin ja ylipäätänsä se, että meikkaaminen nähdään vain yrityksenä näyttää paremmalta miesten silmissä, vaikka suurimmalla osalla taustalla on jokin muu syy. Osalle se on harrastut ja toiselle se on aamurutiini, samalla tavalla kuin toinen kaipaa ”oman hetken” aamulla ja lukee lehteä kahvikupposen ääreällä.
Mää en pahemmin blogeja seuraile kun tuntuu että ne on niin hemmetin feikkejä kaikki mutta sun blogista tykkään ihan hurjan paljon ja oot niin aito ja symppis ihminen! jatka samaan malliin!!!! js kiitos hyvästä kirjoituksesta oon TODELLA samaa mieltä <3
Iso kiitos Ida ihanista sanoista! <3
Ihana postaus ja kauniita kuvia susta ♡ tätä pohdiskelevampaa Naagia ois mahtava nähdä myös tuben puolella!!
Kiitos Lyyli! <3
Tosi hyvä teksti ! Musta tuntuu, et jos lehtiä yms seuraa niin tulee sellainen käsitys, että ensinnäkin kaikkien ihmisten pitäis olla itsevarmoja, ulospäinsuuntautuneita, uraa tekeviä tyyppejä, jotka tavallaan ei muka kuulu massaan mut liika erilaisuuskaan ei oo hyvästä. Sitten sen jälkeen pitäis vielä täyttää oman sukupuolen asettamat (=niiden lehtien ym sukupuolille asettamat) ”vaatimukset”. Faktahan on silti se, että ihan kaikenlaisia tyyppejä tarvitaan ihan omana itsenään
Puhut asiaa, juurikin näin! <3
Uuh, ihanii kuvii ja osuva teksti. Kiitos!
<3
Mä oikeesti aloin itkee ku luin tätä koska tää on nii totta
<3
Naistenpäivän idea tuntuu muutenkin typistyvän välillä siihen, että annetaan naisille ruusuja ja suklaata kerran vuodessa. Oikeastihan pitäisi korostaa nimenomaan sitä, ettei oo mitään yhtä tapaa olla nainen. Alunperinhän naitenpäivän ideana on ollut kuitenkin ajaa naisten oikeuksia. Mun mielestä naistenpäivän tavoitteena pitäisikin olla emansipatorisuus ja patriarkaatin murtaminen, mitä ei edistä se, että kiinnitetään huomiota vaan naisten ulkonäköön.
Puhut asiaa! Kiitos kommentistasi 🙂