Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

PALATTU JA PALAUDUTTU

27.8.2018

Mökkisuomi3_blogikoko

Nyt on palattu ja palauduttu viime viikkoisen Metsähaaste -sarjan kuvaksista. Kyseessä on siis sarja, jossa kuusi tubettajaa lähetettiin neljäksi päiväksi metsään selviytymään. Neljän päivän vaellus Evon retkeilyalueella olisi voinut olla mukava kokemus, mutta kun siihen lisätään kymmenkunta toistaan hirveämpiä haasteita niin hauskuus oli siitä kaukana (ainakin ensimmäisinä päivinä). Rehellisesti sanottuna olin hetkellisesti niin raivoissani, että mä jopa pelkäsin välillä itse itseäni. Selvisin kuitenkin tästä reissusta ehjin nahoin ja nyt viimein pystyn palaamaan arkeen, mitä olen odottanut Ruisrockista saakka. Kaikki Metsähaasteen kymmen jaksoa ilmestyy 7.9. Yle Areenaan.

Nämä kuvat eivät todellakaan ole Metsähaasteen kuvauksista vaan meikäläisen kesälomalta, joka oli hyvin mökkeily painotteinen. Suomen luonto on taianomaisen kaunis.

Mökkisuomi5_blogikoko Mökkisuomi15_blogikoko Mökkisuomi11_blogikoko Mökkisuomi7_blogikoko Mökkisuomi14_blogikoko

DCIM102MEDIADJI_0004.JPG

Mökkisuomi8_blogikoko Mökkisuomi4_blogikoko Mökkisuomi6_blogikoko Mökkisuomi10_blogikoko Mökkisuomi12_blogikoko

DCIM102MEDIADJI_0029.JPG

Mökkisuomi9_blogikoko Mökkisuomi13_blogikoko

Suositellut artikkelit

8 Comments

  1. danielti

    upeita kuvia! oot oikeastaan ainut kenen blogia luen aktiivisesti ja mista saan inspiraatiota! 🙂

    Reply
    • Janne Naakka

      Aivan todella ihana kuulla! Kiitos sulle! 🙂

  2. Ella Partanen

    Ihania kuvia❤ en malta ootta et metsähaaste tulee yleen❤

    Reply
    • Janne Naakka

      Voi kiitos! 🙂 Mäkin odotan jännityksellä…

  3. JESSI

    Aivan mielettömän ihania kuvia ❤️❤️
    Hyvä että selvisit hengissä metsähaasteesta. Luonto on kiva juttu pienissä erissä mutta liika on liikaa siinäkin.. Jään odottelemaan ohjelman ilmestymistä..

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos! Voin luvata, että tuut saamaan jaksoista hyvät naurut 😀

  4. Janika

    Oli pakko tulla laittamaan kommentia, että aivan upeita kuvia. Aina ihanaa tulla katsomaan uutta postausta oli se sitten täällä tai youtubessa, sillä tuottamasi sisältö on visuaalisesti aivan huippua! Hyvää alkavaa syksyä

    Reply
    • Janne Naakka

      Tässähän punastuu, suuren suuri kiitos! <3

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *