Aamupala, jota en ole vieläkään (näin klo 13.00) syönyt. Wolt kuskini on nimittäin teillä tietämättömillä ja aloin rustaamaan tätä postausta tässä odotellessa.
Banaani on hedelmä, jonka olen löytänyt uudelleen näin aikusiällä. En teiniä voinut sietää banaania, mutta nykyään tulee syötyä lähes päivittäin smoothiessa tai jogurtin kanssa. Yleensä en syö pelkälteen banaania, mutta nyt oli pakko syödä ennen kuin ruokani löytää perille.
Coca-Cola Zero on ensimmäinen asia mitä minun on saatava herättyäni, kuten myös tänä aamuna. Tiedän että se ei ole kovin terveellinen tapa ja hyväksi hampaille, mutta suuni huutaa aamulla hiilihappoja. Valtteri usein herättää minut tuomalla lasillisen vuoteeseen.
Draama ja etenkin turha sellainen on asia, jota vihaan. Tosin jos mä tai läheiseni ei olla siinä mukana niin sitä on kiva seurata popparit kainalossa. Viime kuukausina beauty qurujen draama on kieltämättä ollut aika mehukasta seurattavaa, vaikka välillä jotkut kommentit ja asiat menee yli ja tulee itselle paha olo heidän puolesta.
Elämääni olen tällä hetkellä todella tyytyväinen.
Fani on sana jota en itse tykkää käyttää ollenkaan seuraajistani, mutta jos joku haluaa sitä itsestään käyttää niin olen siitä tottakai todella otettu. Huomasin sen eilen kahvilassa, jossa työntekijä tuli kehumaan podcastiamme ja seurassani oleva henkilö tämän jälkeen tokaisi, että: “Teillä on faneja kaikkialla”. Mun oli pakko heti korjata tätä, sillä mielestäni jonkun seuraaminen ja fanittaminen on aivan kaksi eri asiaa.
Glögiä juotiin Valtterin kanssa ensimmäisen kerran tälle syksylle viime viikonloppuna. Ihanaa kun joulutuotteet alkaa tekemään paluuta kauppoihin.
Halloumijuusto salaattini saapui juuri äskön perille. Wolt kuski oli soitellut väärän rapun ovisummeria, mikä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Onneksi pian muutetaan, sillä ärsyttää naapurimme puolesta.
Illalla Henry ja Anni tulee meille kylään ja heillä on mukana Annin pieni koiranpentu Nasu. Jännittävää nähdä miten Lucky reagoi…
Jodelin juorukanavat ovat menneet mun mielestä ihan liian pitkälle. Siellä ei ole enää juoruja vaan kateellisten ihmisten kirjoittamia ala-arvoisia haukkuja.
Kaipaisin Suomeen vahvempaa Halloween kulttuuria. Joidenkin mielestä se on turhaa hössötystä, mutta mun mielestä tuollainen hauska juhla on just se mitä me tänne Suomeen tarvitaan vuoden synkimpänä aikana.
Lakin löytäminen on ollut todella hankalaa. Nyt kun säät viilenee päivä päivältä enemmän olen yrittänyt etsiä jotain lämmikettä päälleni, mutta joka vuosi se on yhtä hankalaa, sillä mun nassuun ei istu mikään pipo tai hattu.
Muutto on se, mitä mietin päivittäin. Aina illalla ennen nukkumaan menoa tuijotan puoli tuntia pohjapiirustusta puhelimesta ja mietin mihin mikäkin huonekalu tulee.
Nahkasohva, tiskikone, olohuoneen kattolamput ja muutama muu huonekalu tulisi myydä ennen muuttoa, enkä tiedä mikä olisi fiksuin paikka laittaa ne myyntiin.
Omaa hyvinvointiani olen oppinut arvostamaan tänä vuonna paljon enemmän. On ollut mukava saada kommenttia läheisiltäni ja myös seuraajilta, että se näkyy ulospäinkin.
Pahvilaatikot ovat vallanneet eteisemme, sillä siellä on paljon YouTube Joulukaleneteria varten saapuneita tuotteita. Haluaisin raivata ne pois, mutta niille ei ole tilaa misssään, enkä haluaisi avata niitä vielä ja räjäyttää olohuoneeseemme joulua. Tai mä oisin jo valmis joulukuuselle ja koristeille, mutta Valtteri ei ole ilahtunut ajatuksesta vielä näin lokakuussa.
Queer Eye Netflixistä on ihan mielettömän hauska! Mä vähän aluksi epäilin kyseistä sarjaa, että onko se ihan mun juttu, mutta nyt jo odotan innoissani seuraavaa kautta. Jonathan on läppä! 😀
Red Bull on löytänyt tiensä mun elämään ja mä olen iloinen siitä! Vielä vuosi sitten mä en voinut ymmärtää energiajuomia, koska olin kerran maistanut ja mun mielestä se maistui samalta kuin olisi imeskellyt paristoja. Se kirjaimellisesti maistui energialta. Tosin se oli varmaan jonkin halppismerkin tekele, sillä puolestaan Red Bull on musta hyvää ja välillä juonkin niitä vain maun vuoksi.
Syksyssä parasta on kuunnella sateenropinaa, mikä kuuluu kun pisarat osuu ikkunaan ja makoilla itse lämpimässä viltin alla.
Tänään nauhoitetaan Valtterin kanssa huominen podcast -jakso, joten en malta odottaa että Valtteri pääsee koulusta ja päästään nauhoitushommiin. Sen jakson nauhottamisesta tulee hauskaa ja toivottavasti lopputuloskin viihdyttää edes jotain teistä.
Ulkomaille lähtö on ollut mulla ja Valtterilla paljon mielen päällä ja ensi vuodelle onkin suunnitteilla useampi reissu. Tämä vuosi on nimittäin liian hektinen lomailulle ja loppu vuosi meneekin muuttopuuhissa.
Vain Elämää. Mä olen katsonut lähes kaikki kaudet, mutta tätä kautta ollaan seurattu yhdessä Valtterin kanssa. Ellinooran ja Eveliinan vedot on ollu mielettömiä!
Www.netflix.com on useiten vierailtu sivuni aina näin syksyisin. En malta odottaa, että Riverdalen uusi kausi starttaa! Onko kellään teistä muuten tietoa milloin Dynastiasta tulee uusi kausi?
XOXO Gossip Girl. Jos mulla ei ole muuta katsottavaa niin katson melkein aina Gossip Girlin jaksoja uusiksi.
Ystävät ja erityisesti oululaiset ystäväni ovat olleet viime aikoina mielessä ja toivonkin, että kerkeän vielä tänä vuonna heittämään yhden reissun Ouluun.
Zombi sarjat ja elokuvat ei vaan ole yksinkertaisesti mulle tehty. Oon yrittänyt katsoa ja kiinnostua, mutta ei vaan nappaa yhtään.
Änkytykseni on häirinnyt mua. Tällä viikolla videoilla ja kasvokkain ihmisten kanssa olen sekoillut poikkeuksellisen paljon sanoissani. Mun on yleensäkin välillä vaikea löytää oikeita sanoja ja ystäväni sanoikin kerran, että mun kanssa keskusteleminen on kuin Aliasta pelaisi.
Öööö… Näin seitsemän tuntia näitä rustanneena täytyy sanoa, että en olis uskonut näiden keksimisen olevan näin vaikeaa. Toivottavasti näitä oli kiva lukea. 😀
Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!
|PÄIVÄNASU|
|TAKKI| Levi’s
|T-PAITA| Cheap Monday
|VYÖ| Junkyard
|FARKUT| Polar Skate Co
|KENGÄT| Nike
Kuvat: Valtteri Sandberg
Aivan mahtava postaus jälleen. Todella mahtavia ajatuksia sulla! Pisti ajattelemaan ja herätti omiakin ajatuksia ja tajusinkin että ajatukseni ovat lähes samanlaiset kuin sinulla 🙂 Ja sulla on aina niin mahtavia ja ajatuksia herättäviä postauksia
Todella mukava kuulla, että tykkäät postauksistani. Kiitos! <3
Vitsi ku luin tota L-kohtaa “Lakin löytäminen..” mietin et kirjotetaanko Lucky muka noin ja miks ihmeessä kirjotat sen noin! 😀 Kunnes luin pidemmälle ja tajusin, et AAAA siis lakin! 😀
Haha tuntui itsestä myös niin väärältä kirjottaa Laki, vaikka tarkoitinkin tosiaan lakkia, enkä Luckya. 😀
Yllättävää, että olet iloinen siitä, että olet löytänyt energiajuomat, ku niitten haittavaikutuksista nykyää puhutaan niin paljon, mutta eipä siinä mitään.
Aika paljon maailmassa on nykyään ruokia, herkkuja ja juomia, jotka ovat LIIKAA käytettynä epäterveellisiä. Energiajuomat on vain yksi niistä, joten en tajua miksi niistä nostetaan niin erityisen iso haloo. Etenkin kun on tätä isompia ongelma kuten alkoholi, jonka käyttöön ihmisiä kuolee.
Olen seurannut sinua blogin puolella lähes alkuajoista lähtien ja pakko kyllä sanoa, että ihailen kirjoitustyyliäsi! Tekstisi on välillä syvällistä ja pohdiskelevaa, välillä iloisen pulpahtelevaa. Menipäs itselläkin runolliseksi 😀 Huomaa miten paljon aikaa käytät näiden tekoon, laadukasta materiaalia 🙂
Siis aivan todella ihana kuulla, että tykkäät tyylistäni kirjoittaa! Näin lukihäiriöisenä on tottunut saamaan koulusta saakka vaan punakynää, joten sanasi merkkaa todella paljon 🙂
Voitko jatkossakin linkittää nää blogipostaukset YouTuben puolelle, koska itse ainakaan henkilökohtaisesti muuten tulisi edes ajatelleekseni lukea blogiasi. Toodella hyvä kirjoitus, ja itse samaistun henkilökohtaisesti S-kirjaimeen, vaikka asiasta lähtee fiilis kokonaan, kun joutuu itse menemään ulos sateen keskelle. ❤️
Ihanaa, että eksyit tänne YouTuben puolelta! ☺️ Kiitos, kiva että tykkäsit postauksesta! ❤️