Kaupallinen yhteistyö: Yango
Kun täytin 18 muutin Helsinkiin ja asun ensin Jätkäsaaressa, sitten Herttoniemessä (ihan metroaseman vieressä) ja myöhemmin vielä kalliossa. Näillä edellä mainituilla kulmilla asuessani en koskaan kaivannut omaa autoa, sillä lähikauppa löytyi aina lähes alakerrasta, silloiseen työpaikkaan pääsi nopeasti bussilla ja koulumatka taittui helposti metrolla.
Kun muutettiin Valtterin kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon Herttoniemeen (kilometri metroasemalta), aloitin täysipäiväisenä yrittäjänä ja Lucky saapui perheeseemme, aloimme kaipaamaan omaa autoa, sillä tuli paljon enemmän ylimääräisiä menoja ja syitä omalle autolle:
- Luckyn käy kuukausittain trimmaajalla, jonne julkiset kulkevat heikosti
- Siihen päälle Luckyn lääkärireissut, joita on useampi vuodessa
- Työmatkat palavereihin, jotka usein on Helsingin ja Espoon laitamilla yhteistyökumppaneiden omilla toimistoilla
- Monet työstä johtuvat yllättävät reissut, kuten matkat kuvauksiin, joihin joskus täytynyt raahata omat valot tai kasoittain muita tavaroita mukana
- Uudet sisustushankinnat, joita mahdotonta kuljettaa julkisissa
- Suuret ruokakauppareissut, joita meillä on tapana tehdä Valtterin kanssa kerran viikossa. Tuolloin lähin Supermarketti oli kilometrin etäisyydellä
- Pakko myöntää, että myös kaatosateessa metroasemalle kävellessä usein pyöri mielessä oman auton hankinta
Muutettiin joulukuussa Espooseen ja nyt tarve autolla on kasvanut muun muassa siksi, että lähin suurempi marketti sijaitsee reilun kahden kilometrin päässä. Vaikka me ollaan Valtterin kanssa paljon mietitty oman auton hankintaa ja herkutelleet tuolla ajatuksella, emme ole tosissaan edistäneet asiaa ainakaan toistaiseksi, sillä auto on huono sijoitus. Kivaan autoon saa uppoamaan paljon rahaa, sekä siitä aiheutuneisiin kuluihin, kuten parkkipaikkaan, huoltoihin ja polttoaineeseen – puhumattakaan vakuutuksista. Tästä syystä olemme tähän asti (ja aiomme jatkossakin) hoitaneet pakollisia autoreissuja taksipalveluilla, sillä lopulta se on meille edullisempaa ja helpompaa, sekä se on ekologisempi valinta kuin oma auto.
Nyt olen tutustunut vasta Suomeen saapuneeseen taksipalveluun, Yangoon. Helsingin halvin taksi Yango on super vaihtoehto niille, jotka suosivat edullisia matkoja (eli kaikki :D)! Esimerkiksi matka Töölöstä Kamppiin maksaa vain 4,5€, mikä on todella edullinen hinta. Taksin voi tilata kätevästi äpistä ja paras puoli on se, että kun laitat lähtöpaikan ja määränpään, niin saat näkyviin heti summan, joka ei tule muuttumaan koko matkan aikana, joten ei tule ikäviä yllätyksiä!
Te kaikki seuraajani saattee nyt alennusta 15€ ensimmäisestä matkasta, joten jos matka maksaa alle 15€, niin saatte sen täysin ilmaiseksi! Koodi on JanneNaakka15. Huomioikaa, että tämä alennus on vain uusille käyttäjille. Koodi on voimassa 16.2 asti ja sen voivat hyödyntää ensimmäiset 200 ihmistä!
Lataa ilmainen Yango-sovellus AppStoresta tai Google Play -kaupasta
https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005896249.html
”Taksiyhtiö toimii jo useissa maissa. Kesäkuussa se aloitti toimintansa Virossa.
Jo tuolloin Virossa huhuttiin, että sovellus keräisi käyttäjistään paljon enemmän tietoa kuin taksin tilaamiseksi on välttämätöntä. Neljä virolaista ministeriötä kertoi lokakuussa teknologiajulkaisu Geeniukselle, että niiden työntekijöitä on kielletty lataamasta palvelun sovellusta työpuhelimiinsa.
HEINÄKUUN LOPULLA Liettuan kyberturvallisuuskeskus varoitti liettualaisia samasta asiasta ja kertoi, että sovellus on jatkuvasti yhteydessä yhteentoista verkko-osoitteeseen, joista suurin osa on Venäjällä.
”Suositamme vakavasti, etteivät ihmiset asentaisi tätä sovellusta, varsinkaan ne ihmiset jotka työskentelevät valtion virastoissa”, Liettuan kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Rytis Rainus sanoi uutistoimisto AP:lle.”
Ootko tietoinen kyseiseen äppiin liittyvistä tietoturvaepäselvyyksistä?
Olen tietoinen kyseisistä uutisista, mutta ne ovat harhaanjohtavia. Hesari on jälkikäteen oikaissut asiaa vertaamalla kyseisen sovelluksen tietoturvaa vastaaviin sovelluksiin:
https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005906760.html
Seura on myös tehnyt jutun aiheeseen liittyen:
https://seura.fi/tolkun-henkilo/kohteliaiden-miesten-ja-naisten-yhtio-yandex-kertoi-mita-he-suomessa-tekevat/
Kiva, että ajattelet ekologisestakin näkökulmasta! Mun mielestä on kehitetty jotain maakaasuautoja tai vastaavia, jotka olis ekologisempia kuin diesel- tai öljyautot, joten jos joskus päädytte hankkimaan, kannattaa tutustua siihenkin vaihtoehtoon! mä itse en luultavasti ikinä tuu hankkimaan autoa enkä ajokorttia, koska olen sen verran julkisen liikenteen ystävä ja pyrin elämään ekologisesti.
Jep autoissakin on tietysti paljon eroja, että millä ne pelaa ja kuinka ekologisia ne on. 🙂
Mua aina epäilyttää tällaisissa jutuissa se että miksi se on niin halpa? Maksetaanko kuskeille tarpeeksi? Vai onko tää saman tyyppinen kun foodora ja uber sun muut, että maahanmuuttajat ja muut prekaarissa asemassa olevat ihmiset tekee näitä työksi ja palkat on ihan olemattomat?
Yango ei ole taksipalvelu vaan sovellus, mikä yhdistää kuskit ja kyytiä tarvitsevat. Se käyttää siis eri yhtiöitä ja kuskeja, joilla on taksilupa. Yango pystyy omalla teknologilla vähentämään autojen kuluja 10%. Siksi se pystyy tarjoamaan niin edullisia hintoja ja samalla maksamaan kuskeille säädyllisesti. 🙂
Mielenkiintoista pohdintaa auton käyttöön liittyen. Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä siitä, että teille parempi vaihtoehto on ajella taksilla silloin kun julkiset eivät ole vaihtoehto. Nuo teidän ’tarpeet’ kuulostivat kuitenkin melko pieniltä syiltä hankkia auto. Itse hankin oman auton alle vuosi sitten ja kyllä, kulut ovat varsin huomattavat. Erityisesti ne vakuutukset, sekä yllättävät huollot/korjaukset.
Jep, samoilla linjoilla ollaan. 🙂 Mitä olen kuullut niin omasta autosta tulee yllättävän paljon kuluja ja etenkin nuo yllättävät korjaukset on ikäviä :/
Lucky on söpö sori jos kirjotin väärin mut oot paras dupaaja ikinä
Kiitos <3