Kaupallinen yhteistyö: Samsung
Täällä on ystävänpäivästä saakka eletty näissä kuvien tunnelmissa. Tosin mä en näytä enää yhtä hyvinvoivalta, kukat ovat kuolleet ja konvehtirasia on tyhjentynyt. Valtteri sairasti ystävänpäivänä ja sitä ennen ja kuten aina, tälläkin kertaa sama flunssatauti siirtyi Valtterista meikkikseen. Pahimman taudin jälkeen taisin liian nopeasti yrittää siirtyä töihin, sillä eilen kuumemittari näytti taas lämpöä. Sairastaminen ei kuitenkaan ole koskaan ollut näin ihanaa, sillä mulla on ollut nyt hyvin aikaa koeajaa meidän uutta tuliterää Samsung The Frame -televisiota, joka asennettiin vasta meidän makkariin. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että telkkari ei todellakaan kuulu makkariin, mutta syön sanani, sillä tämä on ollut paras päätös ikinä.
Mun mielestä makuuhuoneen pitää olla raikkaan ja levollisen näköinen, eikä televisio ole istunut tähän mielikuvaan sitten yhtään enne tätä päivää. The Frame -televisio nimensä mukaisesti näyttää taululta, sillä siihen myydään neljässä eri sävyssä kehyksiä. Mustia, valkoisia, tumman, sekä vaalean puun sävyisiä, joista me päädyttiin jälkimmäisiin, koska ne sopii täydellisesti meidän sisustukseen. Löysin myös lähes saman sävyiset taulujen kehykset eräästä verkkokaupasta, joten ajattelin toteuttaa suuren taulukollaasin television ympärille, kun saan tämän tautini ensin selätettyä. Lupaan laittaa siitäkin teille kuvia myöhemmin.
Kun televisio on suljettuna se näyttää haluamaasi taidetta, oli se sitten itse ottama kuvasi tai Samsung Art Storen yli 850 taideteoksen kokoelmasta valittu teos, kuten meillä. Televisiossa on liiketunnistin; kun tilassa ei ole ketään, näyttö menee mustaksi virtaa säästääkseen. Lisäksi se tunnistaa tilassa olevan valon määrän ja värin, joten television kirkkaus ja lämpötila mukautuu niin että se näyttää mahdollisimman paljon oikealta taululta. Täysin pimeässä tilassa näyttö menee kiinni, mikä on hyvä juuri meidän tapauksessa, kun televisio on makuuhuoneessa. Ennen kuin olin itse todennut tämän pelkäsin, että meidän täytyy nukkua koko yö liikahtamatta, jotta liiketunnistin ei havaitse meitä ja näyttö pysyy kiinni. 😀 Annetaan hetki aikaa myös tuolle ihan pikkuruisen kapealle johdolle, joka telkkarista lähtee. Löydättekö te edes sitä tuosta kuvasta? Mäkään en meinaa huomata sitä ja parasta One Invisible Connection -liitäntäkaapelissa on se, että muita piuhoja ei televisioon tarvitse kiinnittää.
Kuten yllä olevasta voidaan jo todeta, The Frame hyödyntää uusinta teknologiaa, eikä sitä ole unohdettu 4K UHD -kuvanlaadussakaan. Vaikka telkkarissa on paljon erilaisia ominaisuuksia on sen käytöstä tehty nopeaa ja helppoa. Mä olen aina miettinyt, että mitä puolet aiempien televisioiden kaukosäätimien nappuloista edes ovat, koska ei niitä tule koskaan käytettyä. Ainoastaan silloin niitä kaikkia on tullut näpyteltyä vimmatusti, kun televisio ei ole toiminut, mutta silloinkaan niistä ei ole ollut apua. Onneksi tässä kaukosäätimessä nuo turhat näppäimet on jätetty pois, sillä se selkeyttää television käyttöä.
Mitä mieltä te olette, kuuluuko telkkari makkariin? Mun mielestä ehdottomasti kyllä ja tämä flunssapotilas meneekin nyt hakemaan mehujään ja laittaa sarjan pyörimään.
Siis ihan älyttömän hyvä postaus! <33 Toi idea on ihan super hyvä ja mulla itse asiassa on telkkari makkarissa 😀 Mut jotenkin sä saat ton näyttämään niin luksukselta! 😀 <3 Oot mulle niin rakas ja rakastan sua just tollasena ku oot!<3333 En ikinä hylkää sua ja oon ollu jo kohta kaksi vuotta mukana sun elämässä!<3333 Tuun aina olemaankin!<33333 Oot täydellinen!!<333
<3
Mä oon sitä mieltä, että tv ei kuulu makkariin. Mutta viime vkolla ollessani 2 päivää kipeenä, niin todella kaipasin, että olisin aikani kuluksi voinut katsoa tv:tä makkarissa! 😀 todella hieno tuo ominaisuus, että sammutetun tv:n tilalla onkin ‘valokuvataulu’ :-O
Näin kipeänä tää telkku on ollut siunaus 😀
Meilläki on samsung älytv makkarissa ja pikku TV olkkarissa Samanlainen kaukosäädin on myös meijän tvssä mut musta.
Telkku tuo kyllä niin paljon hitaisiin aamuihin ja iltoihin kun uni ei tuu 🙂