Torstaina julkaistussa podcast -jaksossa sanoin, että uskon elämän kulkevan omalla painollaan. Kun päästin tuon viisauden suustani tunsin pienen piston sisälläni, sillä todellisuudessa elämänasenteeni on kaukana tästä.
Pienenä äiti opetti, että ensin pitää siivota huone, sitten pääsee leikkimään ja huone siistiytyikin aika nopeasti. Ala-asteella harrastin yleisurheilua ja muistan, kun kisoissa täytyi valita useampi kuin yksi laji, jossa kisaa. Vihasin sitä, sillä keskityin vain juoksemiseen ja olemaan mahdollisimman hyvä siinä. Tämän vuoksi moukarit lensivät väärään suuntaan ja pituushypyssä kompuroin jalkoihini, sillä en kerennyt harjoittelemaan muita lajeja. Yläasteella olin hyvä matemaattisissa aineissa, joten päädyin opiskelemaan isoveljeni kirjoista jo lukion juttuja, sillä halusin tietää enemmän kuin muut luokkalaiseni. Muiden aineiden opiskeluun ei jäänytkään niin paljoa aikaa ja se myös näkyi todistuksessa…. Vaatetusalaa opiskellessa minun oli vaikea keskittyä kouluun, koska tuolloin blogini alkoi menestymään, ja huomasin olevani hyvä bloggaamaan ja halusin kehittyä siinä vielä paremmaksi ja antaa 100% itsestäni siihen.
Olen aina ollut ihminen, joka pystyy ja myös haluaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, antaa siihen kaikkensa ja hoitaa sen kunnolla loppuun saakka. En ole ihan varma onko se vain opittu tapa vai onko syynä myös se, että haluan nähdä työni jäljen ja sen mihin pysty vai onko syy sittenkin siinä, että olen järjestelmällinen ihminen. Haluaisin uskoa siihen, että asiat kulkevat ja järjestyvät omalla painollaan ja elää huolettomalla asenteella, mutta en osaa. Tänä vuonna olen joutunut kuitenkin haastamaan itseäni todella, sillä olen joutunut pyörittämään paletilla samaan aikaan käytännössä toista työtä, tavallisia työjuttuja (joihin kuuluu itsessään monta eri osaa, kuten podcast, blogi ja Youtube -kanava), sekä tähän päälle minua on työllistänyt uuden asunnon sisustusprojekti. Jo ajallisesti kaiken hoitamisessa on ollut haastetta, mutta vaikeinta on ollut se, että en voi vain viikoksi keskittyä sisustuspuuhiin tai videoiden kuvaamiseen ja siirtää muita juttuja syrjään vaan kaikki täytyy saada rullaamaan samaan aikaan.
Täytyy sanoa, että yllättävän hyvin olen selvinnyt tästä haasteesta, vaikka perfektionistillä on ollut nieleskeltävää pienissä takaiskuissa. Muun muassa unohdin tilata uuden sohvan ja olohuoneen valaisimen ajoissa, joten tästä syystä ainakaan ne eivät kerkeä Asunnon Esittely -videolle. Meidän asunto myös kuvataan erääseen lehteen kuun lopussa ja nyt lehtikuvissa sitten roikkuu vain kasa sähköjohtoja olkkarin katossa, vau. 😀 Tiedän, että tämä kuulostaa kauhean pikkumaiselta ja turhalta valituksen kohteelta, mutta kun on nähnyt sisustuksen eteen ison työn ja sisustustaminen on intohimoni niin tuntuu tuollaiset pienet virheet suurilta ja ennen kaikkea turhauttavilta, kun niiltä olisi voinut helposti välttyä.
Itse asiassa taisin liian nopeasti sanoa selvinneeni hyvin tästä haasteesta, koska juuri kun olin kirjottanut tuon yllä olevan kappaleen loppuun, lähdin käymään eräässä palaverissa. Astuessani sisään toimistoon kysytään minulta, että ketä olen tullut tapaamaan ja kun kerron henkilön nimen, tuijottavat kaikki minua silmät pyöreinä. Henkilö kenen kanssa olin sopinut palaverin oli lähtenyt juuri ulkomaille. Hetken ihmettelen tilannetta, kunnes tajusin, että olen ymmärtänyt väärin ja saapunut palaveriin “vain” viikon verran etuajassa… Okei, selvästi opittavaa siis on vielä, jotta saan pidettyä kaikki langat käsissä.
Ehkä tärkein opetus, minkä olen jo oppinu on ollut se, että minun ei tarvitse selvitä kaikesta yksin ja sen myöntämien oli mulle todella hankalaa. Mä veikkaan, että tämä on aika monelle suomalaiselle hankalaa myöntää, koska me itse nähdään usein avun pyytäminen heikkoutena, vaikka kukaan muu sun ympärillä ei ajattele näin. Hyvät ystävät haluaa auttaa, eikä se ole niille taakka. Tosin ystävyydelläkin on rajansa, enkä voi heitä pyytää sentään hoitamaan töitäni, joten tästä syystä olen palkannut tälle vuodelle työntekijän auttamaan muutamissa projekteissa. Fakta nimittäin on se, että minulla on vain kymmenen sormea joilla pitää kiinni langoista ja nyt lankoja tuntuu olevan ihan liikaa.
P.S. Postauksen kuvat ovat viime viikonlopulta, kun oltiin Valtterin ja äitini kanssa Kemissä upeissa Seaside Glass Villoissa vieraana. Ei olla koskaan oltu kolmestaan missään reissussa, joten oli ihana viettää aikaa kahden mulle tärkeimmän ihmisen kanssa ja vielä noin upeissa maisemissa. Käytiin tottakai kiertelemässä LumiLinnassa, koska villat ovat aivan sen vieressä. Se oli jännittävä kokemus, sillä olin käynyt LumiLinnassa viimeksi lapsena. Ehdottomasti haluan kesällä tai syksyllä uudestaan yöpymään näihin maisemiin, koska silloin paikka on varmasti ihan eri tavalla kaunis, kun vesistö on sula ja puissa on lehdet.
Very cozy atmosphere!
Vau! Ihan super hienoja kuvia ja muutenkin tää postaus on mahtava!:) Sä kyllä aina keksit hyviä ideoita mistä kannattaisi kirjoittaa postaus. Se pitää aivan paikkansa, että kaikkea ei tarvitse kestää yksin!<3 On todella tärkeää ajatella tilanteessa sitä, että onko yksin vai onko joku siinä samassa tilanteessa! Voi olla, että selviää asioita joista ei ole totuutta tai vastausta saanut! Oot rakas!! <3333333
varmaan jokainen kommentti, jonka oon laittanut postaukseen, jossa kerrot jotain näinkin henkilökohtaista kuten fiiliksiä ym. kuulumisia, alkaa sillä, että sanon kuinka tykkään lukea niitä ja kuinka hienoa on, että jaoit meille sun ajatuksia. just silleen alkaa tääkin.
koen et jos on taipumusta perfektionismiin, avun pyytäminen muilta on jotenki ERITYISEN vaikeeta… silloin haluaa nimenomaan itse kontrolloida kaikkea, että jokainen asia ois täydellisesti. samastun siihen eli ymmärrän ainakin jollain tasolla mistä puhut!
vuosia sua seuranneena täytyy sanoa, et on aina suuri helpotus kuulla, jos oot palkannut jonkun työntekijäksi auttamaan sua. koko taakkaa ei tarvi kantaa yksin, ei henkistä kuten ei fyysistäkään/konkreettistakaan.
paljon tsemppiä kaikkeen, mitä sulla on nyt meneillään. ja janne, muista, että on täysin ok levätä. edes se pieni hetki joka ilta <3