“Oletko trans?”
“Haluatko olla nainen”
“Olen ihan varma, että Janne ilmottaa kohta olevansa trans?”
Sen jälkeen kun laitoin hiustenpidennykset alkoi spekulaatio sukupuolestani. Minulle sukupuoleni on aina ollut ja on edelleen todella selkeä, olen mies. Voi olla, että jollekkin sukupuoli ei ole merkittävä asia, mutta minä koen sen itselleni merkittäväksi osaksi omaa identiteettiäni. Tästä syystä se, että jotkut kyseenalaistaa minulle näin selkeän ja merkittävän asian ja levittää keskustelupalstoilla muille omia vääriä johtopäätöksiään tuntuu todella loukkaavalta.
Aluksi hiustenpidennykset sai lapset kirjoittamaan mauttomia kommentteja videoihini, mutta ne menee vielä iän ja tietämättömyyden piikkiin, joten katson sellaiset läpi sormieni. Nyt myöhemmin ääneen ovat nousseet täysi-ikäiset, jotka tosissaan kommentoivat minulle heidän analyysejä minun sukupuolesta, lähettävät jopa yksityisviestejä aiheesta tai jauhavat asiasta keskustelupalstoilla. Suurinosa tällaisista kommenteista on tullut naisoletetuilta ja sitä en voi käsittää. Jos he ajattelevat minun olevan transnainen siksi, että meikkaan ja minulla on pitkät hiukset niin silloinhan heidän mielestä nämä kaksi asiaa määrittelevät naisen. Miten kukaan nainen voi ajatella naiseuden olevan vain meikkiä ja hiuksia? Minna Canth kääntyy haudassa.
Jos käännetään saamieni kommenttien ajattelutapa toisinpäin niin silloin meikittömät tai vähän meikkiä käyttävät ja lyhyehköt hiukset omaavat naiset olisivat transmiehiä. Ajattelutapa on tismalleen sama näin toisinpäin käännettynä, mutta veikkaan, että tästä nämä sukupuoltani spekuloivat naiset olisivat täysin eri mieltä. Tämä on vähän sama juttu kuin viime vuoden neidittely keissi Oulun Cafe Roosterissa, jolloin naiset kommentoivat keskustelupalstoilla, että on ihan ok neiditellä minua, koska minulla oli meikkiä (vain kevyt meikkipohja). Näillä naisilla olisi kuitenkin todennäköisesti eri ääni kellossa, jos heitä kutsuttaisiin miehiksi kaupan kassalla, kun ovat ilman meikkiä esimerkiksi kuntosalin jälkeen.
Minusta on outoa, että meikit liitetään usein naiseuteen, koska kukaan nainen ei ole syntynyt meikit naamassa. Naistenkin vuoksi toivoisin, että tuosta ajatusmaailmasta kasvettaisiin yli, sillä on harmi, että välillä kuulen jonkun naispuolisen ystävistäni sanovan tarvitsevansa meikkiä ennen kuin lähdetään kaupungille. Meikkien ja meikkaamisen kuuluisi olla vapauttavaa, eikä kenenkään pitäisi tuntea tarvitsevansa sitä, jotta voi tuntea itsensä itsevarmaksi ja kauniiksi. Eli se missä määrin toivon miehille oikeutta meikata juuri niin paljon kuin haluaa, toivon myös naisille vapautta olla meikkaamatta. Sama pätee hiusten pituuteen. Samalla tavalla miesten tukka kasvaa pitkäksi jos sitä ei leikkaa, ihan kuten naisilla. Pitkä tukka ei ole naiseuteen liittyvä ominaisuus eli näin ollen myös miehillä pitäisi saada olla pitkä tukka tai naisella lyhyt tukka ilman että sen perusteella kyseenalaistetaan toisen sukupuolta.
Omasta mielestäni pitkähiuksiset miehet ovat aina olleet komeita ja makeita. Olet upea! <3
Kiitos ihana! <3
Janne ❤️ Aivan sairaan hyvä teksti! Arvostan sinua suuresti ❤️
<3
Oon täysin samaa mieltä tässä asiassa☝️☝️
tää on järkipuhetta
PS. Oot ihana❣️Pus
<3
Word!
<3
Asiaa! Mulla oli aikaisemmin lyhyt tukka ja tunsin itseni todella naiselliseksi ja kauniiksi. Aloin seurustella itseäni nuoremman miehen kanssa, joka kyseli jatkuvasti miksi minulla on lyhyt tukka ja että kai kasvatan sen pitkäksi. Aloin olemaan epävarma itsestäni ja koin, että en ole haluttava lyhyellä tukalla. Pisteenä iin päälle oli se, kun näin poikaystäväni kaveriporukan ryhmäkeskustelun, jossa yksi oli kommentoinut minun ja poikaystäväni ensimmäistä yhteiskuvaa tähän tapaan: “Onnea tyttöystävästä, mutta mikä toi sen poikatukka on?” Sen jälkeen kasvatin hiukseni, enkä voisi enää kuvitella leikkaavani niitä lyhyeksi, vaikka rakastin sitä lookkia yli kaiken.
Kukaan ei ole täällä olemassa siksi, että hänen pitäisi miellyttää ulkonäöllään muiden silmiä. Rokkaa säkin rohkeesti lookkia, jossa tunnet olosi hyväksi itsevarmaksi äläkä sellaista, jossa tunnet itsesi hyväksytyksi.
Mua on kiusattu koko elämä lähes siitä et näytän pojalta ja siis olen 18.v tyttö et tiiän tunteen
Siis 19.v piti sanoa on uskomatonta et ulkonäön perusteella päätellään sukupuoli
Vitsi että oot aivan älyttömän upee!! (Kuten aina <3 )
Kiitos <3
Todella hyvä kirjoitus ❣️
Kiitos 🙂
Hieno kirjoitus! Itse en oikeestaan koskaan meikkaa, vaikka olen nainen ja kyllä käyn myös kylillä, ainakin ruokakaupassa. Olen töissä sosiaali ja terveys alalla eikä kukaan ole minulle töissä tullut sanomaan että pitäisi meikata. Se ei vain ole mun juttu. Joinain kertoina on kivaa ehostaa itseään, jos lähtee spessusti iltaa viettää kavereiden kanssa. Mutta trust me, tätä tapahtuu korkeintaan kaksi kertaa vuodessa. Eli olen siis mies kaikkina muina päivinä ja nainen vain muutamana iltana vuodessa? Interesting.. Ja kyllä, syntymätodistuksessani lukee tyttövauva.
Kiitos! Onneksi naisellisuus nähdään ja koetaan jo paljon moninaisempana, vaikka toki senkään osalta ei voi sanoa, että yhteiskuntamme olisi päässyt maaliin.
Olipa hyvin kirjoitettu teksti! Jotkin ominaisuudet/ulkonäköseikat liitetään edelleen niin kovasti tiettyyn sukupuoleen liittyväksi, ja olisi kyllä toivottavaa että sellainen ajattelu vapautuisi.
Just näin!
Asiallinen kirjoitus, Janne! Minua ainakin nämä naurettavan kapeat sukupuoliroolit ärsyttävät ja ahdistavat. Sehän on täysin ihmisten itse keksimä sosiaalinen konstruktio, että vain naiset saavat meikata tai pukeutua mekkoon. Olen varsinkin sitä miettinyt usein, että miksi ihmeessä jotkut tietyt vaatekappaleet on rajattu vain yhden sukupuolen käyttöoikeudeksi. Sama pätee meikkaamiseen. Kaikki tämä on vain itseilmaisua, joten antaa palaa! Uskon, että ihan kaikilla olisi parempi olla täällä, jos ulkopuolelta ei niin paljon määriteltäisi, miltä toinen ihminen saa näyttää. Mitä se ulkopuolisille ylipäänsä edes kuuluu?
Olen muutenkin pohdiskellut sitä, miksi ihmisille on niin valtavan tärkeää saada luokitella ja jaotella muita selkeisiin lokeroihin… Tämä on hyvin inhimillistä ja syyllistyn siihen itsekin, jos huomaan esimerkiksi pohtivani tuntemattoman ihmisen sukupuolta. Miksi minun tarvitsisi tietää jonkun tuntemattoman sukupuoli? Muuttaisiko se ajatuksiani hänestä tai suhtautuisinko häneen jotenkin eri tavoin riippuen siitä, identifioiko hän itse itsensä mieheksi vai naiseksi vai joksikin muuksi? Näiden kysymysten äärelle olisi varmaankin ihan jokaisen silloin tällöin hyvä pysähtyä.
Kiitos Jenni! Olen niin paljon miettinyt samoja kysymyksiä ja ihmetellyt sitä, että miksi erityisesti miesten meikkaamista ihmetellään niin paljon. Tiedän monta ystävääni, jotka ovat kertoneet miestensä käyttävän pelkkää peitevoidetta, mutta salailevan ja häpeävän sitäkin. Ei tarvitse edes mennä kauas historiassa, kun miehilläkin on näkyvästi meikkiä ja nykyään peitevoiteen käyttö nähdään miehisyyden musertavana asiana. Outoa miten vuosien saatossa tuntuu, että olemme menneet vain väärään ja kapeakatseisempaan suuntaan monessa asiassa.
Etenkin kun puhutaan tavallisista asiakaspalvelutilanteista niin en ymmärrä ollenkaan, miksi näissä tilanteissa joillain on tarve selvittää asiakkaan sukupuoli. Sukupuolella ei ole mitään merkitystä, eikä tällaisissa tilanteissa tarvitse tytötellä tai neiditellä ketään jos on epävarma toisen sukupuolesta, eikä tällaisia termejä edes koskaan kannata käyttää, vaikka kyseessä olisi kuka tahansa. Tosin Roosterin tilanteessa ei ollut kyse erehdyksestä vaan kuten baarimikko minulle myöhemmin myönsi niin tahallisesta solvauksesta.
Oon odottanut pitkään, että miehet uskaltaa näyttää nykynormien mukaan “feminiiniseltä”, jotta murtuis kokonaan se, että on jotenkin feminiinisiä ja maskuliinisia tapoja ilmaista itseään. Se on tällä hetkellä niin kapea malli, missä mies sais olla. Itse koen enemmänkin niin, että mulle naisena tulee vapautuneempi olo olla myös ilman meikkiä, koska multa ei enää odoteta sitä vaan siksi että olen nainen. Kiitos Janne, ihana et kirjoitit tästä ja olet sitä mitä olet!
Vaikka naisten moninaisuuden näkemisessä on vielä paljon työtä niin ollaan miesten osalta vielä muutama vuosikymmen taaempana. Esimerkkinä tuossa hetki sitten kuuntelin erästä podcastia, jossa nainen kertoi ostavansa miehelleen vaatteita, koska ei pidä miehen itselleen valitsemista vaatteista, eikä tätä asiaa missään kukaan ihmetellyt. Itse aloin miettiä, että entäpä jos tilanne olisi toisinpäin, että mies ostaisi naiselle vaatteita, joissa haluaisi hänet mielummin nähdä. Uskon, että tätä oltaisiin varmasti kyseenalaistettu.
Tosi upea kannanotto taas kerran. Mä kuulun ehdottomasti itse niihin naisiin jotka ei juurikaan meikkaa, enkä laita mun hiuksia sen kummemmin kuin harjaan aamulla. Silti koen olevani nainen siinä missä muutkin.
On järkyttävää miten pikkumaisia ihmiset on vielä vuonna 2019! Jokaisella pitää olla oikeus toteuttaa omaa ulkonäköään juuri niin kuin itse haluaa.
Ole ylpeästi oma itsesi niin minäkin teen ❤️❤️
On hassua kuinka naisellisuus yhä nähdään korkeina korkoina ja liehuvina helmoina, sekä miehisyys ronskina asenteena ja lyhyenä tukkana
Ite meikittömänä ja pari vuotta sitten myös ”ananastukkaisena” tyttönä törmäsin usein kans tollasiin turhiin, sukupuolta kyseenalaistaviin kommentteihin. Nyt on kuitenkin vuosi 2019, eikö me saada jokainen näyttää just siltä miltä halutaan, sukupuolesta riippumatta? <3
Juuri tämä. Ylipäätään en ymmärrä sitä, että mikä tarve erityisesti tuntemattomilla ihmisillä on tietää toisen ihmisen sukupuoli. Eihän sitä tietoa kuitenkaan tavallisessa kanssakäymisessä tarvitse yhtään mihinkään.
Itse olen ihmetellyt täysin samaa asiaa, protestiksi tästä yleistämisestä olin pari vuotta meikkaamatta kertaakaan ja voitko kuvitella että kyllä kuulin kahden vuoden aikana melkeinpä joka päivä että mikset laita enää nykyään meikkiä koskaan? Vaikka osaat niin kauniisti meikata itsesi.
Kyselyihin vastasin joka kerta ”olen tässä elämässä itseäni varten, enkä ala yhtikäs ketään muuta mielistelemään naamallani”. Kaikki tämä lähti siitä että poikaystäväni kysyi minulta kun olin töihin lähdössä, ketä varten oikein meikkaan? Mikset ole noin sievän kotona? Ja silloin halusin näyttää hänelle että oikeasti minä meikkaan vain ja ainostaan itseäni varten. Ajattelin silloin että ei tämä koe kestä kauaa, mutta huomasin että työelämässäkin tämä minun meikkaukseni oli ongelma. Kun ajattelin lopettaa testin ja alkaa taas meikata, tuli niin ärsyttäviä kommentteja siitä miten hyvältä nyt näytän ja minun pitäisi aina tältä näyttää?? Anteeksi miksi? Joten lopetin uudestaan meikkaamisen, kertoen näille kommentoijille että tuo on ärsyttävää ja etten meikkaa sinun takia, enkä kenenkään muun takia, ainoastaan itseni takia ja että en tarvitse sinua hyypettämään ulkonäköäni, kun en myöskään tarvitse häntä haukkumasanaksi ulkonäköäni. Työni ei ole riippuvainen ulkonäöstäni ja vanhemmat leidit työpaikalla jätti myös meikin pois ja se oli ihan ok, mutta minun kohdalla se ei ollut, koska olin 27vuotias nuori aikuinen nainen. Nykyään en ole enää siinä työpaikassa töissä, joten meikkauksen taas ja poikaystäväni oppi pitämään naamansa kiinni minun meikkauksestani ja meikittömyydestäni. Kumpikin on nykyään ihan ok ja paras on niin ollakin jos tahtoo kanssani yhteistä matkaa jatkaa yhdentoista vuoden jälkeenkin.
Tän oksennus tekstin pointti on vain se ettei aina meillä naisillakaan ole helppoa/ minulla ei ole ollut (moni on tosi ajattelematon).
Ulkonäköön liittyvät valinnat ei pitäisi kuulua kellekkään muulle kuin kantajalleen.
Asiallinen kirjoitus, siihen ei mitään lisättävää tai kritisoitavaa. Upeaa, että olet kaikista kritisoinneista ja ilkeistä, mauttomista kommenteista huolimatta uskaltanut ja jaksanut kulkea omaa polkuas tässä ulkonäkö-, oletus- ja lokerointikeskeisessä yhteiskunnassa. Näin lyhythiuksisena (”poikatukkaisena”) naisena, joka työskentelee päivittäin pääasiassa vanhusten parissa, huomaa, että ne kritisoinnit ei yleensä tule lapsilta, nuorilta, eivätkä varsinkaan vanhuksilta, vaan nimenomaan keski-ikäisiltä ihmisiltä. Vähän kyllä iski harmitus, kun tajusin, että sun tukka näyttää niin perhanan hyvältä nutturalla. Mun on lähinnä sellanen tiivitaavi-törö.
Ja se on tosi harmi, että juuri keski-ikäiset ihmiset kommentoi äänekkäästi ja negatiivissävytteisesti toisten ulkonäköä, sillä ne on myös niitä, jotka opettavat lapsilleen käyttäytymismalleja. :S Tiivitaavi-törö kuulostaa myös erittäin söpöltä, haha 😀
tosi kiva postaus ja tärkeä aihe!
Kiitos 🙂
Itse ainakin jotenkin koitan miettiä tollaset asiat niin, että se ei ole multa, eikä sulta pois, jos joku näkee asiat noin kapeasti tai on suvaitsematon. Se on ainoastaan niiltä ihmisiltä pois, ketkä eivät osaa pitää mieltään ja sydäntään avoinna kaikille ja kaikelle. He menettävät paljon. Me taas saadaan hurjasti, kun nähdään toisissa ja ihmisten erilaisuudesta se hyvä ❤️ siitä saa hurjasti voimaa. Oot hyvä juuri noin! ❤️
Jep, asia on juurikin näin! <3
Tää teksti oli ihan super avartavaa luettavaa! Koen itse suhtautuvani hyvinkin neutraalisti ihmisten ulkonäköön ja tapaan laittautua, mutta alitajuisesti nämä ikivanhat oletukset feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta ovat syöpyneet myös omiin ajatuksiini, ja nyt on selvästi aika korjata tämä vääristymä. Kuitenkin jokaisen kuuluisi saada ilmaista itseään juuri niin kuin itsestä tuntuu, eikä sen pitäisi muille edes millään tavalla kuulua.
Jep juuri näin! Ehdottomasti myönnän itsekkin, että joskus on saattanut tulla ajateltua joistain ulkonäköön liittyvistä asioista melko kapeakatseisesti, koska on kasvatettu siihen, mutta tärkeintä on huomata se ja pyrkiä avartamaan omia näkemyksiä.
Hyvä kirjoitus! Jotenkin tosi vaikea käsittää, miksi tuntemattomat (ja joskus tutummatkin) jaksaa miettiä toisen ulkonäkö -ja tyyliasioita niin paljon. Ja päätellä niiden takia omiaan…
Mutta tuo sun pitkä tukka on aivan upea! Ja meikit myös, näytät ihan todella hyvältä 🙂
Hyvä teksti! Olisi ihanaa, jos ihmiset vihdoin pääsisivät noista sukupuolirooleista yli. 100 vuoden kuluttua nuoret ihmettelevät, miten kukaan koskaan on voinut ajatella tuolla tavalla, samoin kuin me nyt mietimme, miksi naiset eivät joskus ole voineet äänestää. Näin mä uskon ja toivon ❤️
No oletpa sä saanut paljon paskaa niskaasi aiheesti 🙁 Voimia!
Sun pointit ja perustelut olivat kuitenkin dead on.
Ihmisten näkemykset tämän(kin) asian suhteen ovat vielä hyvin rajoittuneita ja sukupuoli/seksuaalisanoja käytetään edelleen paljon kiusaamismerkityksessä. Se on todella mautonta.
Oot tosi rohkea, kun rikot rajoja omalla esimerkilläsi 🙂
Todella hyvä kirjoitus! Pakko myöntää, että olen pari kertaa miettinyt videoitasi katsellessa, että oletko trans tms mutta sitten todennut että eipä sillä oikeastaan ole mitään väliä mulle eikä pitäis olla kellekkää muullekkaan. Seksuaali-identiteetti ja suuntautuminen ei kuulu kyllä kellekkään muulle, mutta tietenkin siitä saa olla avoin. Mun mielestä on surullista, että naisille geneerisen maskuulisuuden esiintuominen on sallitumpaa (esim lyhyt tukka, puvun kengät, rekkakuskin ammatti tai vaikka painin harrastaminen) kuin miehille geneerisen feminiinisyyden esiintuominen (esim pitkä tukka, meikkaaminen, hame, kosmetologin ammatti tai baletin harrastaminen). Mun mielestä rokkaat hyvin näitä normeja vastaan, keep going!!
Nyt oli loistavaa että joku otti tämän puheeksi! Tämä ihmisten kapeakatseisuus on alkanut ahdistaa! Olen 23-vuotias nainen ja olen tämän viikon kannanottona ollut siistissä toimistotyössä meikittä ja heti alkoi satelemaan niin miehiltä kuin naisilta kommenttia ja ihmettelyjä aiheesta, että miksi ja ihan kuin minun ”naispisteet” olisi nyt laskenut kun kehtasin tulla töihin ilman meikkiä. Se on todella naurettavaa, että takerrutaan ihmisten meikkaamiseen ja hiusten pituuteen, senhän pitäisi nimen omaan olla kaikista vapauttavinta itsensä toteuttamista!
Hyvä teksti! Tämäkin hiusten pituus on todella jännä juttu. Hevipiireissä miehillä on ollut jo vuosia yleensä huomattavasti pidemmät hiukset kuin naisilla, ja he vasta ‘raavaita’ miehiä ovatkin samoin kaikki esimerkiksi game of thronesin miekkaa heiluttavat ‘soturit’ ovat pitkähiuksisia. Joten en voi käsittää, miten joku edes voi mieltää pitkät hiukset vain naisille. Haluaisin nähdä, miten nämä kommentoijat sanoisivat esimerkiksi Stam1nan Hyrdeä tai Kotiteollisuuden Hynystä naiseksi, koska on pitkä tukka.
Ja jokainen tv-persoona tms. valokeilassa oleva henkilö käyttää meikkiä. Joten onko myös jokainen näyttelijä nainen?
Ymmärrän, että ihmisille on tärkeä lokeroida henkilöitä, jotta esimerkiksi osaa suhtautua asioihin hyvän käytöksen jne. puitteissa, mutta en silti jaksa enää ymmärtää, että mikä siinä on, että tuntemattomien ihmisten lokerointi ja kategorisointi on joillekin niin tuhottoman tärkeää. Elämässä taitaa olla liikaa aikaa keep going, näytät superhyvältä pitkällä tukalla! Ja sun meikkihomma taitaa tehdä vaan suurimman osan ‘hamekansasta’ kateelliseksi.
Täyttä asiaa toi sun kirjoitus! Mä olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi enemmän keskittyä itteensä eikä muiden tekemisiin. Jokaisen meistä pitäisi saada tehdä sitä mikä tekee ne onnellisiksi, kunhan ei satuta ketään. Harmi, että monet ei ajattele noin vaan sen sijaan pitää haukkua ja ihmetellä muiden elämänvalintoja. Mahtavaa silti, että on olemassa sunlaisia jotka uskaltaa toteuttaa itseään välittämättä siitä mitä muut sanoo
Täyttä asiaa toi sun kirjoitus! Mä olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi enemmän keskittyä itteensä eikä muiden tekemisiin. Jokaisen meistä pitäisi saada tehdä sitä mikä tekee onnelliseksi, kunhan ei satuta ketään. Harmi, että monet ei ajattele noin vaan sen sijaan pitää haukkua ja ihmetellä muiden elämänvalintoja. Mahtavaa silti, että on olemassa sunlaisia jotka uskaltaa toteuttaa itseään välittämättä siitä mitä muut sanoo
Älyttömän hyvä teksti! Tuo vertaus on niin totta! Yleensä on hyväksyttävämpää, jos naisella on hieman stereotyyppisen miehen piirteitä (lyhyet hiukset, vaatetyyli yms.) kuin se, että miellä on hieman stereotyyppisen naisen piirteitä. Heti leimataan, että on joko homo tai trans. Tämäkö sitten on tasa-arvoa… Harmi, että miehiltä oletetaan ulospurkautuvaa maskuliinisuutta kaikilta osa-alueilta.
Miehellä*
Hienoa puhetta nuorelta mieheltä!On upeaa,että ihminen näyttää miltä haluaa,muiden puheista riippumatta.se on rohkeutta se!On ihanaa että ihmiset on erinlaisia,eikä kaikki ole samasta muotista.
Älä koskaan anna muiden puheiden vaikuttaa itseesi.
Eksyin sattumalta tähän postaukseen ja täytynee sanoa, että itse olen vieläkin puoliksi siinä kuplassa, jossa miesten ei välttämättä kuulu meikata tai käyttää mekkoja. Ja sekin on vaatinut aikaa, että olen edes ymmärtänyt nuo pitkät hiukset jne. Mut on kasvatettu niiiiiiin vahvasti lapsuudessa siihen, että on nainen ja mies, eikä vain “ihminen”. Joka on mun mielestä surullista. Mä en kuitenkaan avaa suutani näiden asioiden kohdalla ja annan jokaisen olla mitä haluaa 😀 toisin kun moni muu jotka nauttii siitä että saa nimeomaan sortaa toisia. Anna mennä Janne! Kuka sitä päättää mitä teet, itsekin ostan kaikki farkkupaidat ja hupparit miesten osastolta ja meikkaan hädintuskin lainkaan – vielä mieheni ei ole sanonut mua mieheksi, mutta ehkä sekin päivä tolla logiikalla koittaa 😀
Mun iskällä on polvitaipeisiin pitkät hiukset ja se rakastaa pinkkiä mutta se ei muuta sitä ettäkö se ei olis mies. Toi mitä sä kirjoitit oli niin totta! Kaikki saa olla sellasia kun ne haluu ja ei sillä oo mitään väliä. Tunnen yhen tyypin joka on tyttö mutta sitä kiusataan koska se on kalju koska se anto sen hiukset hyväntekeväisyyteen joka on oikein! Oot mahtava! ❤️
Tosi hyviä ajatuksia! On niin rasittavaa, että sukupuoli koetaan rajoittavana tekijänä. Kyllä kaikkien pitäisi saada meikata ja olla meikkaamatta tai pitää pitkiä tai lyhyitä hiuksia ihan oman mielensä mukaan, ilman että sukupuolta aletaan heti spekuloimaan. Ole vain rohkeasti oma itsesi, kun sinä otat nämä haukut vastaan, puhut aiheesta ja pysyt vahvana, niin ehkä seuraavat meikkaavat miehet pääsevät vähemmällä! ♥
Hyvä kirjoitus, puit sanoiksi sen, mitä en itse ole osannut. “Eli se missä määrin toivon miehille oikeutta meikata juuri niin paljon kuin haluaa, toivon myös naisille vapautta olla meikkaamatta.” Tämä. Kiitos.
On ihanaa että uskallat olla oma itsesi. Mielestäni jokainen saa olla minkälainen haluaa
<3
Upeaa tekstiä ja todella tärkeästä aiheesta! Hyvä, Janne!
Itse olen viimein näin parikymppisenä löytänyt oman tyylini: lyhyet, mustaksi värjätyt hiukset, paljon lävistyksiä, tumman sävyisiä vaatteita ja tatuointeja käsissä. Saan toisinaan kuulla kommentteja ulkonäöstäni yhdeltä jos toiselta älykääpiöltä kuten “ootko mies vai nainen?” tai “no ompa sulla poikamainen tyyli” tai jotain muuta saman tapaista. Onneksi se ei enää itsetuntoani hetkauta vaan saa minut ennemminkin pyörittelemään silmiäni tai naureskelemaan.
Aina täältä löytyy typeriä ja vanhanaikaisia ihmisiä, mutta ne kannattaa jättää omaan arvoonsa ja jatkaa menoa 🙂
Mun mielestä kaikki voi olla sellasia kun haluaa eikä muut sitä voi päättää. Kaikki on täydellisiä sellaisena kun on. Ihmisten ei tarvitse muuttaa itseään vain muitten mieliputeiden takia.♥️♥️