– Parhaiten tienanneet somettajat eivät aina työskentele koviten, sillä tällä alalla suhteilla on iso vaikutus. On vaikuttajia, jotka ovat saaneet seuraajansa somettavalta ystävältään, minkä jälkeen on siirtynyt vaikuttajaverkostoon tai löytänyt muuten ympärilleen oikeat ihmiset, jotka ovat onnistuneesti kaupallistamaan kyseisen henkilön sisällön. Itselläni ei ole ollut somettavia ystäviä, vaan olen pikemminkin ollut se omille ystävilleni. Lisäksi mun ympärille ovat löytäneet aiemmin vain väärät ihmiset ja verkostot. Tämän myötä meni viisi vuotta blogin aloittamisesta, että pystyin elättämään itseni täysipäiväisenä bloggaajana ja silloinkin täysin omin avuin. Kuulostan ehkä hieman katkeralta ja totta puhuakseni sitä olenkin. Tärkeää on kuitenkin se, että en ole katkera muiden somettajien seuraajamääristä tai menestyksestä, koska ne eivät mua kiinnosta. Mua potuttaa se, että kilpailen toisinaan samoista kampanjoista kyseisten henkilöiden kanssa, mikä on vähän sama tilanne kuin viiden vuoden mittaisen koulutuksen omaava henkilö häviäisi työhaastattelussa vuoden kouluja käyneelle. Onneksi kuitenkin usein kokemus näkyy ja huomataan.

– Kulutuksen tahti lisääntyy ja se näkyy myös sosiaalisen median kulutuksessa. Ennen riitti, että päivittää blogia muutaman kerran viikossa, mutta nykyään halutaan sisältöä aina vain tiheämmin, enemmän reaaliajassa ja eri formaateissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen itse huomannut ison muutoksen myös seuraajien odotuksissa. Jotkut seuraajat suorastaan vaativat asioita, eikä aina niin nätisti. Samalla kun odotetaan enemmän sisältöä, vaaditaan myös parempaa laatua, kuten paremmin editoituja videoita ja kuvia, sekä harkitumpaa tekstiä. Koko ajan pitäisi myös kehittyä ja keksiä jotain uutta ja erilaista. Toisinaan sisällön pitäisi taas olla rennompaa, eikä sittenkään niin harkittua ja välillä ihmetellään kommenteissa, kun vaikuttaja vaikuttaa väsyneeltä. Viimeisten vuosien aikana työhommia on tullut lisää, mutta viikkoon pituus ei ole kasvanut vaan se on edelleen seitsemän päivää. Ei ihme, että Manifeston Somevaikuttaja 2019 -barometrin mukaan, joka kolmas vastanneista vaikuttajista on harkinnut lopettamista ja lopettamisen syynä korostui uupumus.

– Nykyään kun blogit ja some ylipäätään on paljon kaupallisempaa, myös seuraajat ovat tietoisempia somen kaupallisesta puolesta. He tietävät ketkä elättävät sosiaalisella medialla itsensä, mikä ei itsessään ole negatiivinen puoli, mutta sen myötä he seuraavat vaikuttajien sisältöä myös työn jälkeä arvostelevasta näkökulmasta. Mietipä kun tuhannet ihmiset, jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin miten sun työt tulisi hoitaa, seuraisivat sun työntekoa ja arvostelisi sitä ja totuus olisi, että heillä ei olisi oikeasti mitään hajua. Tää on väsyttävää ja turhauttavaa, koska bloggaajilla ja markkinointialalla toimivilla ylipäätään on kaikilla oma näkemys siitä mihin tää ala on kehittymässä ja mikä on oikein ja mikä väärin. Joidenkin bloggaajien mielestä ainut oikea tapa toteuttaa kaupalliset Instagram-kuvat on mahdollisimman lavastetussa ympäristössä, kun toinen bloggaaja on sitä mieltä, että samaistuttavuus ja tarinallisuus on visuaalisuutta tärkeämmässä elementissä. Työn laadun lisäksi arvostellaan ulos tulleiden julkaisujen perusteella sitä, että onko joku vaikuttaja tehnyt töitä tarpeeksi vai ei, jotta olisi oikeutettu elättämään sillä itsensä. Se on hassua, sillä esimerkiksi itselläni suurin osa ajasta menee taustatyöhön, mikä ei näy seuraajille ja uskon näin olevan useimmilla vaikuttajilla.

– Yrittäjänä yleensä tulot ovat epätasaiset ja näin on myös bloggaajana. Joinakin kuukausina tilille tulee muutamia tuhansia, mutta toisena kuukautena tulot ovat kymmeniä tuhansia. Nykyään vaihtelevat tulot eivät näy arjessa, mutta kun tuloni olivat pienemmät niin tottakai asia oli eri, jos tilille tuli vain satasia, mikä ei riittänyt kattamaan edes pakollisia kuluja. Sitten ei auttanut kuin soittaa vuokraisännälle ja kysyä vuokranmaksun siirtoa myöhemmälle.

– Kun työskentelee sosiaalisessa mediassa on vaikea erottaa työ- ja vapaa-aikaa. Tää on itselleni henkilökohtaisesti työn negatiivisin puoli, enkä kymmenen vuoden aikana ole löytänyt tähän täydellistä tasapainoa. Osaan kyllä sulkea puhelimen ja tietokoneen (ystävieni mielestä vähän liiankin hyvin, sillä olen huono vastaamaan viesteihin), mutta töistä on vaikea päästä eroon myös somen ulkopuolella. Tällä allalla lähipiiri koostuu usein samalla alalla työskentelevistä, kuten meikäläisellä kohdalla jopa poikaystävä ja koirani, joten usein keskustelut kääntyy työasioihin. Vaikka tykkään jutella lukijoideni kanssa kasvokkain, on se välillä ahdistavaa, että törmään heihin jopa rappumme hississä, joten roskiakin viedessä täytyy hampaat pestä ensin. Jollain tasolla työ on läsnä kaikissa valinnoissa ja tilanteissa, siihen ei voi vaikuttaa. Se mihin voi vaikuttaa on se, kuinka vahvasti työ on läsnä näissä hetkissä.

– Kilpailu somettajien kesken on kovaa, vaikka siitä ei puhuta. Tiedän todella monen somettajan tuijottavan nenä kiinni näytössä seuraajamääriään, sekä muiden somettajien lukuja. Jossain vaiheessa huomasin, että ympärilläni oli todella paljon vaikuttajia, joilla oli suorastaan obsessio numeroihin, minkä myötä mun oli pakko ottaa heihin etäisyyttä. Olin nimittäin itsekin aikoinaan hetken aikaa siinä ahdistavassa kierteessä, missä tarkistin monta kertaa päivässä Instagram kuvien tykkäyksien määrän, sekä videoiden näyttökerrat, minkä jälkeen vertasin niitä muiden julkaisuihin ja lukuihin. Sitä saattaa olla vaikea seuraajan kuvitella millaisen stressin vaikuttaja voi lukujen tuijoittelulla itselleen luoda, mutta se saattaa alkaa ohjailemaan paljonkin vaikuttajan sisältöä ja koko somepersoonaa. Mä en koskaan ole pahemmin seurannut seuraajamääriä, koska ne seuratkoon keitä mun sisältö kiinnostaa. Mulla ei ole myöskään tavoitteena kahmia lisää seuraajia, sillä tavoitan tällä hetkellä jo aika monta tyyppiä ja mä haluan keskittyä luomaan teille mua jo seuraaville mahdollisimman hyvää ja laadukasta sisältöä.

– Useilla aloilla on tietyt työtehtävät jotka eivät muutu ja jos muuttuvat, joku on kertomassa mitä täytyy tehdä. Sosiaalisen median ala on niin uusi, oikeastaan vasta kehitysvaiheessa, että kukaan ei tiedä miten tulisi toimia ja mihin suuntaan mennä. Ainakin tässä vaiheessa alan muutokset ovat myös nopeita, minkä myötä jatkuvasti pitää sisäistää uusia asioita. Useilla aloilla on selvä reitti, mitä kautta voi edetä urallaan, kuten kouluttautumalla lisää, mutta tällä alalla sellaista ei ole. Täytyy rohkeasti kokeilla uusia asioita ja sen jälkeen vasta selviää, että oliko se fiksua vai virhe.

– Ura voi loppua yhteen väärään sanaan. Se on pelottavaa, että sosiaalisessa mediassa yksi väärä sana voi johtaa koko uran loppumiseen. Tämän myötä olen itse todella tarkka siitä, mitä päästän suustani, mutta en tahdo sen kuitenkaan rajoittavan mielipiteiden ilmaisemista. Aroista tai paljon tunteita herättävistä aiheista kirjoittaessa kun kuitenkin helpommin sattuu lipsahduksia ja onhan niitä omasta suustanikin päässyt. Jos näin ei kymmenen vuoden uran aikana olisi käynyt alkaisin epäilemään ihmisyyttäni ja kokeilisin seuraavaksi vetten päällä kävelyä.

– Yllä mainittuun liittyen miinus tällä alalla on ne seuraajat, jotka tahtovat takertua sanoihisi ja irrottaa ne kontekstista. Vitsinä sanomasi asia voidaan esittää myöhemmin asiana, jota olisit tarkoittanut tosissasi. Esimerkiksi itse heitin joskus paljon vitsiä pistoshoidoista tulleista mustelmista ja niiden alkuperästä, mikä myöhemmin on kääntynyt niin päin, että olen tosissani yrittänyt salailla ja piilotella ottaneeni pistoksia ja tästä syystä jotkut kutsuvat minua tänäkin päivänä valehtelijaksi. Mikäli asiaa olisin tahtonut salailla en koskaan olisi kuvannut videoita, jossa näkyy mustelmia, kuten tein aiempien pistoshoitojen jälkeen. Tässä tapauksessa taustalla ei ole edes todellinen virhe tai teko, mutta silti näin vuosien jälkeenkin asia mikä on tapahtunut vuosia sitten nostetaan esiin ja jollain tavalla määrittää minut, ainakin joidenkin ihmisten silmissä. Toki joskus esille nostetaan asioita, joita olen oikeasti sanonut ja tarkoittanut, mutta sekin on ikävää jos kyseessä on esimerkiksi viisi vuotta sitten sanottu asia. Yksi väärä sana tai teko ei pitäisi määrittää ihmistä koko loppuelämää.

– Tunne siitä, että aina pitäisi olla tavoitettavissa, vaikka ei tarvitse. Viime vuosien kuluessa seuraajat tai ainakin mun seuraajat ovat ymmärtäneet sen, että en aina pysty vastaamaan jokaiseen viestiin (vaikka siihen pyrin ja niin haluaisin tehdä). Joskus tunsin jokaiseen viestiin vastaamisesta valtavaa stressiä, joten nykyään tulee niin hyvä mieli viestesteistä, joissa te seuraajat kerrotte olevan iloisia puolestani, kun olette huomanneet mun olleen somettomalla lomalla. Usein edelleen yhteistyökumppanit olettavat, että olen aina heidän käytettävissä. Perjantaina iltapäivällä saatan saada viestin, jossa toivotaan valmista postausta esikatseltavaksi maanantai aamuun mennessä. Ennen vastasin tällaisiin viesteihin, että “ehdottomasti onnistuu” ja peruin viikonlopun suunnitelmat, sillä en tahtonut loukata ketään. Nykyään uskallan laittaa oman hyvinvointini etusijalle ja vastata kohteliaasti kieltävästi ja lähes poikkeuksetta se ymmärretään. Joskus tosin olen joutunut selittämään heille asiaa, että “ettehän tekään ole käytettävissä viikonloppuisin, toimistoaikojen jälkeen tai lomalla”.

– Kun mä alotin mun blogin olin 15-vuotias teini, eikä mulla käynyt mielessäkään ajatella millaiset yksityisyyden rajat vedän. Ainut ajatus oli mitä koulussa oli opetettu, että puhelinnumeroa ja osoitetta ei kannata jakaa nettiin. Mä kerroin täällä blogissa pitkään hyvin avoimesti omasta elämästä, ystävistä ja myöhemmin Valtterista. Näin myöhemmin yleisön kasvaessa olen joutunut vetämään rajat yksityisyydelle, koska en tehnyt sitä silloin aiemmin. Se on ollut vaikeampaa näin jälkikäteen, sillä tottakai se antaa minusta joillekin kylmän, tylsän ja jopa törkeän kuvan, kun en kerro kaikista asioista yhtä avoimesti kuin ennen. Jotkut jutut vain haluaa pitää itsellään, toiset asiat saattavat koskea myös muita ihmisiä ja jossain tilanteissa kyse saattaa olla omasta turvallisuudesta. Siitä huolimatta, että on luonut omat yksityisyyden rajat, eivät kaikki ymmärrä sitä, että myös sosiaalisen median vaikuttajilla on oikeus yksityisyyteen niissä asettamissaan rajoissa. Kun antaa itsestään paljon ja puhuu vaikeistakin aiheista, mutta joku silti haluaa vielä enemmän ja rikkoo sun asettamia rajoja, tuntuu se todella loukkaavalta. Perheenjäseniä koskevat keskustelut ja kotirauhan rikkominen ovat asioita, jotka tuntuvat todella pahalta. Se miltä yksityisyyden menettäminen tuntuu on mahdotonta ymmärtää ennen sen menettämistä. En esimerkiksi ole uskaltanut julkaista näitä keväällä otettua kuvia aiemmin, sillä olimme suunnitelleet perheeni kanssa uutta reissua samaan kohteeseen nyt syksyllä, enkä halunnut paljastaa kyseistä paikkaa ennen sitä reissua. Osa nimittäin tunnisti keväällä paikan jo muutaman Instagram stoorin perusteella ja joku kertoi jopa asuvan ihan vieressä, minkä jälkeen näimme kahden ihmisen tuijottelevan pitkään huvilan edustalla ikkunoista sisälle. Huomautuksena vielä, että huvila sijaitsee syrjemmällä alueella, niemen päässä…

– Luottamuksen menettäminen. En luota helposti muihin sosiaalisen median vaikuttajiin, koska liian monta kertaa yhteydenpito on päättynyt siihen, kun vaikuttaja on saanut tarvitsemansa hyödyn musta irti. Se on saattanut olla näkyvyyttä kanavieni kautta tai neuvoja vaikuttajan kanavien kaupallistamiseen. Onneksi nykyään hälytyskelloni soi tarpeeksi ajoissa tai viimeistään siinä kohtaa, kun vaikuttaja kertoo perustavansa myös YouTube-kanavan ja haluaa tulla viikoksi meille kuvaamaan ja editoimaan videoita. Vaikka ystäviäni autan aina mielelläni, en halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani toisten töiden tekemiseen. Kokemuksien myötä tiedän olevani nykyään liiankin varuillaan ihmisten suhteen, mutta silti huomaan ajautuvani tilanteisiin, joissa luottamukseni petetään. Kerroin kahdelle läheiselle somea työkseen tekevälle ystävälleni, kuinka paljon Joulukalenteri -sarjasta viime vuonna tienasin ja myöhemmin sain lukea tarkan summan keskustelupalstalta. Tällainen tekee todella varautuneeksi, minkä myötä jotkut hyvät ystävyydet saattaa jäädä kokematta.

– Ei ole tiivistä työyhteisöä, jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa ajatuksia. Tää työ on loppujen lopuksi todella yksinäistä, mikä oli mulle kova paikka, kun olin vasta muuttanut Helsinkiin, eikä mulla ollut pääkaupunkiseudulla vielä ystäviäkään. Sen myötä aikoinaan olin myös Glitterissä töissä, sillä aloin tulla hulluksi yksiöni neljän seinän sisällä. Välillä tuntuu pieni viilto sydämmessä, kun katsoo päivätöissä käyvien ystävien Instagram stooreja heidän työporukan after work meiningeistä.

Lauantaina julkaisen Sometyön Plussat -postauksen,  joten muistahan tsekata sekin 😉