Toissapäivänä Oulussa tilasin taksin, sillä olin menossa pitämään puhetta Nuorten Foorumi -tapahtumaan. Se on peruskoulu ikäisille nuorille suunnattu tapahtuma, jossa oululaiset nuoret pääsevät vaikuttamaan heitä koskevaan päätöksentekoon. Soitin Otaxi taksipalveluun (Oulun Aluetaksi OY), mistä tilasin taksin etu- ja sukunimellä majapaikkaani, jossa yövyin reissun ajan.
En ollut huomannut taksin saapumista rivitalon pihaan, joten taksikuski soitti minulle ja ilmoitti olevansa pihassa. Kerroin tietenkin, että tulen heti. Kuvaan viikostani YouTube-videota, joten kuvasin kameralla myös pätkän, jossa kävelen kohti taksia, avaan taksi oven ja menen sisälle. Huomaan keski-ikäisen taksikuskin katsovan minua peilistä taksille kävellessäni, sillä hän ihmetteli kameraani. Kun istun taksiin hän kääntyy taakse päin ja katsoo minua todella tarkkailevasti, miten en ole koskaan nähnyt taksikuskin minua katsova, vaikka taksia käytänkin suhteellisen usein. Hetken päästä hän sanoo, että: “Luulin että kun nimi on Janne Naakka, että sieltä tulisi mies.” Kuski ei katso minua ihmetellen, eikä sanonut asiaa kysyvästi vaan halventavasti. Tämän jälkeen kuski kääntyy eteenpäin, kuin käynnistäkseen autoa eli hän ei tässä kohtaa selvästikkään miettinyt, että kyydissä olisi väärä henkilö. Jos hänellä olisi ollut epäilys väärästä matkustajasta hän varmaan olisi tehnyt kuten kymmenet aiemmat kuskini ja sanoneet kysyvällä äänellä: “Oliko Naakka?”. Näissäkin tapauksissa syynä on ollut se, että taksi on tilattu suositulle julkiselle paikalle, missä on muita takseja, eikä ulkonäköni. Päälläni oli tänä päivänä myös hyvin klassiset miehille mielletyt vaatteet, jotka näkyvät kuvassa.
Viime vuonna kun oululaisessa Cafe Roosterissa baarimikko neiditteli minua tahallisesti (lue tapaus täältä), en osannut yllättävässä ja loukkaavassa tilanteessa sanoa mitään vaan minua hävetti ja menin sanattomaksi. Sen jälkeen olen ajatellut paljon, mitä kaikkea olisin halunnut sanoa, joten olen miettinyt, että sanon ne asiat, jos vastaava tilanne tulee. Nyt olin taas siinä samassa tilanteessa, mutta painoin pään alas ja aloin kiinnittämään kädet vapisten turvavyötä. Olin järkyttynyt taksikuskin röyhkeydestä, sillä tilanne oli ihan uskomaton, minkä vuoksi aloinkin kaikista tosiseikoista huolimatta miettimään taksikuskin tarkoitusperiä sanomiselle. Olisiko tämä sittenkin voinut olla hyväntahtoinen toteamus. Tajusin kuitenkin, että asuinalue, jonne taksin tilasin on todella rauhallinen, joten todennäköisyys, että joku olisi tilannut taksin samaan aikaan samaan osoitteeseen on lähes mahdoton. Lisäksi saavuin taksille heti kuskin soiton jälkeen. En olisi halunnut uskoa, mutta tässä vaiheessa oli selvää, että taksikuski oli tunnistanut minut. Cafe Roosterissa sattuneesta tilanteesta uutisoitiin Oulun paikallisissa medioissa ja keskusteltiin oululaisilla palstoilta, joten ei ihme, että hän osasi yhdistää minut siihen. Keskustelujen keskiössä kun oli vieläpä se miltä mä näytän.
Tilanne oli todella yllättävä, joten ensimmäinen tunne oli järkytys ja sen jälkeen pelko. Pelkäsin kuskia, sillä homofobinen ihminen ei aina turvaudu sanoihin vaan saattaa alentua myös tekoihin, kuten esimerkiksi itse olen tullut teini-iässä hakatuksi. Koin valtavaa ahdistusta, kun olin tämän henkilön kanssa pienessä suljetussa tilassa, joten päässä alkoi pyöriä erilaisia skenaarioita. Halusin päästä pois, mutta mietin voisiko ulos nouseminen päätyä fyysiseen tilanteeseen. Olin myös vihainen ja olisin halunnut sanoa jotain ovelaa takaisin, mutta pelkäsin sen päätyvän kannaltani huonosti. Päädyin esittämään rauhallista ja tokaisin hiljaa, että “itseasiassa olen mies”. Huomasin kuskin hieman hämmentyneen rauhallisuudesta, mutta hän jatkoi ajamistaa ja vastasi tasaisella matalalla äänellä ilman minkäänlaista kontaktia minuun: “aa sori”. Se kuulosti juuri siltä, kuin lapsi olisi käsketty pyytämään anteeksi.
Koko matkan aikana ei vaihdettu enää sanaakaan, mutta tunnelma taksissa oli epämiellyttävä. Tunsin taksikuskin haluavan minut yhtä nopeasti autostaan ulos, kuin minäkin. Taksissa kerroin kameralle, että olin menossa kaupungintalolle pitämään puhetta, sillä minut oli kutsuttu puhumaan Nuorten Foorumiin päättäville nuorille. Tämän jälkeen huomasin muutoksen kuskin käytöksessä ja maksutilanteessa hänen äänensävy oli aivan erilainen aiempaan verrattuna ja hän oli kohtelias. Kuskia alkoi selkeästi pelottamaan, että veisin asian eteenpäin tai kertoisin siitä videolla, sillä matkan alussa hänen anteeksi pyynnössä ei ollut minkäänlaisia merkkejä siitä, että hän todella oli pahoillaan, eikä äänensävy ollut lainkaan tämän kaltainen. Nousin taksista kiittämättä, sillä saamani täysin asiaton asiakaspalvelu ei sitä ansainnut.
Kaupungintalolle saapuessa mietin, että miten ihmeessä voin hetken päästä pitää puheen, jossa kehun opetus- ja harrastustoimintaa ja niiden parissa työskenteleviä ihmisiä. Miten voin tämän tilanteen jälkeen sanoa puheessa olevani ylpeä oululainen, sekä kutsua Oulua hyväksi kasvuympäristöksi, jossa joskus tahtoisin kasvattaa myös oman lapseni. Onneksi ennen puhetta pääsin tapaamaan oululaisia nuoria, sillä huomasin kuinka fiksuja he ovat. Paljon viisaampia ja avarakatseisempia, kuin mitä nuoret oli minun ollessani yläasteella tai erityisesti kohtaamani taksikuski. Nuorten tapa nähdä maailma tulee kasvatuksesta, jossa suuressa osassa on juurikin Oulun Kaupunki ja sen työntekijät. Heille kuuluu kiitos, että he pystyvät tarjoamaan niille nuorille terveen ja tasapainoisen kasvatuksen, joille takiskuskin kaltaiset vanhemmat eivät pysty. Jos ainut kasvatus mitä nuori saa, olisi kotona, ei maailma koskaan muuttuisi, sillä he ajattelisi kuin edellinen sukupolvi. Onneksi näin ei ole.
Totuus kuitenkin on, että vielä tovin joudumme elämään tällä planeetalla näiden ahdasmielisten ja rasististen taksikuskien ja baarimikkojen kanssa. Mitä teemme heidän kanssa? Heidän saamaansa pieleen mennyttä kasvatusta on enää vaikea korjata jälkikäteen ja kuka ylipäätään pystyisi ja kellä olisi aikaa kasvattaa aikuisia ihmisiä tähän nykyiseen yhteiskuntaan sopiviksi? Ei kellään. Omasta ajatusmaailmasta huolimatta, aikuisella ihmisellä tulisi olla kuitenkin perus käytöstavat hallussa, johon ei kuulu toisen ulkonäön arvostelu. Omaa ajatusmaailmaa ja mielipiteitä ei myöskään kuulu tuoda esiin työpaikalle vaan töissä edustat työnantajaa ja hänen arvojaan. Ainakin Cafe Roosterin tilanteessa näin tosin olikin, mikä on erityisen huolestuttavaa, mutta en osaa vielä sanoa onko kuskin käytös koko Otaxia edustava. Toivottavasti ei, sillä he vastaavat pääosin koko Oulun alueen taksiliikenteestä ja kuvailevat sivuillaan palveluaan näin: “Hyppää kyytiimme, kun haluat luotettavaa, turvallista ja laadukasta palvelua”. Onkohan saamani palvelu heidän käsitys turvallisesta ja laadukkaasta palvelusta?
Nämä molemmat kohtaamani tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa kyse ei ole ollut erehdyksestä. Tarkoitus on ollut loukata minua neidittelemällä ja kyseenalaistamalla sukupuoleni, sillä etenkin pohjoisessa tämä on yleinen tapa haukkua homoja. Cafe Roosterin työntekijä on myös tarkoitusperänsä minulle ihan itse jälkikäteen sähköpostilla myöntänyt. Uskon kuitenkin, että sellaisiakin asiakaspalvelutilanteita tulee, jossa työntekijä ei ole varma asiakkaan sukupuolesta, mutta mitä ihmettä tällaisella tiedolla työntekijä edes tekee? Käsittääkseni Otaxien hinnasto on sama kaikille sukupuolille, joten miksi edes nostaa sukupuoliasia esille. Todella harvoissa tilanteissa, kuten joillakin lääkärikäynneillä voi asiakkaan sukupuolella olla välillä, mutta silloinkin esitystavan tulisi olla täysin erilainen.
Miksi päädyin jakamaan tämän kokemuksen julkiseksi on se, että tämä ei ole yksittäinen asiakaspalvelu tapaus. Olihan tämä jo toinen vastaavanlainen tilanne lyhyen ajan sisällä Oulussa. Ongelma on paljon laajempi, eikä se valitettavasti ratkea vain sillä, että tämä asia käsitellään kyseisen taksikuskin kanssa. Ylipäänsä rasismia on koko Suomessa, mutta Pohjois-Suomessa tilanne on pahempi. Rasismia tapahtuu kaikkialla, mutta erityisesi asiakaspalvelutilanteessa se on täysin epäsopivaa. Kaikilla aloilla on rasismia, mutta joillain aloilla se on yleisempää, kuten baari- ja taksialalla. Aikuisia ihmisiä ei voi kasvattaa uudellen, mutta työnantaja voi määrätä sen, miten aikuinen ihminen työpäivän aikana toimii ja kohtelee muita ihmisiä. Työnantajien vastuulla on työntekijöiden käytös, sillä hän edustaa aina työntantajan arvoja. Mikäli asiakaspalvelun ensimmäinen itsestäänselvä sääntö eli se, että älä kommentoi asiakkaan ulkonäköä, ei ole työntekijällä hallussa, kertoo se paljon myös työnantajan arvoista. Monessa oululaisessa yrityksessä työnantaja sallii rasistisen ja homofobisen toiminnan.
Toivon, että tämän postaus kannustaisi ihmisiä puhumaan aiheesta työpaikoilla ja ihmiset kertoisivat omia kokemuksia. Jos asioista vaikenee, ei muutosta tule ja jokut yritykset tarvitsevat myös ulkopuolelta tulevan paineen muutokselle. Vaikka koen olevani itsetuntoni kanssa hyvässä paikassa, olen nyt viettänyt kaksi unetonta yötä tapahtuneen jälkeen. Joku itseään etsivä nuori voisi tilanteen jälkeen ajautua peruuttamattomiin tekoihin. Tällaisia asiakaspalvelutilanteita ei kenenkään kuuluisi kokea.
Näin oululaisena en voi muutakun sanoa olevani pettynyt.. Oon todella pahoillani sun puolesta. Hyvä että tuot näitä julki. Kaikkea hyvää sulle Janne ❤
Tekstisi on pullollaan oletuksia, joiden tueksi sinulla ei ole faktoja. Et voi tietää, tunnistiko kuski sinut. Et voi myöskään syyttää kuskia homofobiseksi ja väkivaltaiseksi tämän yhden kommentin perusteella. Kaikki eivät ole tahdikkaita tai niin suvaitsevaisikaan, vaikka näin toki soisi olevan. Nyt lynkkaat työtään tekevän ihmisen, joka vieläpä hyvitteli hölmöä kommenttiaan. Hänen tarkoitusperänsä tuomitseminen ilman faktaa on aivan turhaa. Mielensä saa pahoittaa ja asioiden pitää maailmassa muuttua. Tämä yritysten ja yksittäisten ihmisten kimppuun julkisesti käyminen antaa valitettavasti sinusta aika ikävän kuvan.
Teksti ei anna Jannesta ikävää kuvaa. Teksti on asiallinen ja ajankohtainen.
Janne ei tekstissään kertaakaan syyttänyt kuskia homofibiseksi, saatika väkivaltaiseksi.
Sillä ei pitäisi olla työntekijälle väliä oli (maksava) asiakas minkälainen tahansa. Asikaspalveluun ei kuulu typerät kommentit tai asiakkaan arviointi/arvostelu. Tämän pitäisi sanomattakin olla selvää.
Sama häiritsi itsellänikin. Kuskin kommentti tietysti oli aiheeton ja törkeä, mutta Jannen päätelmät siitä että kuski on mm. tunnistanut hänet eivät pohjaudu mihinkään. Päinvastoin, mikäli kuski olisi niitä lehtijuttuja lukenut, ei hänen kommenttinsa olisi ollut kuin hän ei nimeä muualta tunnistaisi. Kärpäsestä saa loistavasti härkäsen hyppäämällä oletuksesta toiseen. Tässä kuski on mahdollisesti kommentoinut negatiivisesti itselleen tuntematonta ihmistä, mutta Jannen tekstistä saa tunteen että olisi syytä epäillä että kuski on oikein seurannut Jannea netissä ja nyt on iskenyt loistava tilaisuus ahdistella vihaamaansa nettihomppelia.
Olen itse joutunut olemaan useassa samanlaisessa tilanteessa kuin Janne. Siinä tilanteessa, kun sanotaan jotain tollasta menee shokkiin ja iskee pakokauhu. Kommenttisi perusteella et ole itse joutunut samankaltaiseen tilanteeseen, joten en sinuna vähättelisi tilannetta. En usko että taksi kuskin asenne olisi muuttunut ellei Janne olisi kertonut kameralle menevänsä kaupungin talolle tärkeää asiaa ajamaan jolla toi julki oman tunnettavuutensa ja vaikutusvaltaisuudensa, jonka takia varmasti taksi kuski tajusi tilanteen ja pyysi anteeksi. Ei Jannen vaan työnsä puolesta.
En ole miespuolinen enkä kuulu seksuaalivähemmistöön, joten en ole ollut täysin samassa tilanteessa. En kiistä sitä, etteikö tilanne kuulosta äärimmäisen epämiellyttävältä ja varmasti tuo pintaan myös vanhoja kokemuksia, kuten Janne itsekin tässä kirjoitti.
Tekstin otsikkona on kuitenkin “pelottava ja uhkaava taksimatka”. Tekstistä ei kuitenkaan saa minkäänlaista käsitystä siitä, että kuski olisi ollut pelottava tai uhkaava. Tilannehan vaikuttaa lauenneen melko nopeasti Jannen vastauksen jälkeen, koska kuski vastasi “aa sori”. Mikäli hän jo alkuvaiheessa pahoittelee tapahtunutta, en usko että loppumatkan ajan on tarvinnut realistisesti pelätä että matka päättyy sivukujalle jossa kuski vetäisee matkustajaa pannuun. Kertomuksen perusteella matka on siis ollut enemmänkin kiusallinen ja epämiellyttävä, ei pelottava ja uhkaava (muutoin kuin sen vuoksi, että kuski vaikuttaa epäsuvaitsevaiselta ja Jannen aiemmat kokemukset samankaltaisista ihmisistä ovat olleet paljon negatiivisempia ja oikeasti vaarallisia).
Lisäksi tekstissä hypätään oletukseen, että kuskin asenne muuttui, koska Janne on menossa puhumaan tärkeään tapahtumaan. Kuskihan oli tosin vastannut aa sorinsa jo matkan alkuvaiheessa.
Tekstissä siis häiritsee ainoastaan nuo oletukset, joille ei mitään pohjaa ole. Muutoin oikein hyvä että Janne viitsii asiasta kirjoittaa, jotta aiheeton syrjintä saa näkyvyyttä.
Kuskin asennehan muuttui jo Jannen vastakommentin jälkeen, johon hän vastasi ”aa sori”. Äänensävy meillä tietysti on tietämättä, mutta lopputekstin perusteella matka on ennemminkin ollut kiusallinen ja epämiellyttävä kuin otsikon mukaisesti pelottava ja uhkaava.
Hei! Otaxin kuskina tuo ei todellakaan kuulu käytöstapoihin jota yritämme edustaa.. valitettavasti jokaiseen firmaan kuuluu muutamia “mustiasiemeniä”, jolle ei vain mahda mitään ELLEI asiakas niistä tee isompaa valitusta itse firmaan.
Olen muillekkin sanonut ja sanon sinullekkin, että ota kuitti ja tee valitus firmalle. He saavat tietää kuka siellä on ollu kuskina ja tekevät sitten ansaitut opastukset tai seuraumukset..
Kukaan ei ansaitse asiakaspalvelun asiakkaana väärää tai halveksivaa kohtelua työntekijän toimesta.
Jos haluat varmasti hyvää taksipalvelua niin voin antaa minun firman yhteystiedot, tai sitten seuraavalta mukavalta kuskilta kysy käyntikorttia matkaan ja käytä sitä!
Rupes v*tuttaa sun puolesta. Ihan oikeasti. MITÄ VTTUA.
Itselläni kävi kerran taksissa vähän vastaavaa. Avustin liikuntavammaista asiakasta, istuin hänen pyörätuolinsa vieressä takana ja kurotin sieltä maksamaan. Olen lyhyttukkainen nainen ja taksikuski ilmeisesti juuri lyhyttukkaisuuden ja sen vuoksi, että olen kropaltani vähän harteikas (en bodattu, olen vain muodoiltani sellainen) innostui lohkaisemaan, että “Oletko Henri vai Henrietta?”. En ensin meinannut saada selvää ja luulin, että hän vain kysyi nimeäni. Pyysin häntä toistamaan ja tajusin, että hän kyseenalaistaa sukupuoltani.
Hienosti kirjotettu postaus, vaikka sitä toivois ettei tähän postaukseen johtanutta tapahtumaa tarvis kenenkään kokea… On niin tärkeetä, että aiheesta puhutaan. Siispä kiitos, kun jaoit ❤️
Kukaan muu kuin asian kokenut ei voi määritellä, oliko asia esitetty homofoobisena tai uhkaavana, kuin se, joka oli tilanteessa vastaanottajana. Epäasiallisen käytöksen uhri itse sen vaan tietää, kokiko tilanteen uhkaavana. Et sinä Henna varmaankaan ollut taksissa? Siis, miksen uskoisi näin ollen Jannea ja sitä miten hän asian koki.
Tulkintoihin perustuva kirjoitus ei ole faktaa eikä jostakin tilanteesta syntynyt tunnetila tee todeksi oletuksia tilanteesta. Taksikuski on aivan hyvin voinut erehtyä luulemaan, että taksiin astui nainen ja hölmöyttään möläyttänyt asian ääneen. Oletus syrjinnästä ja halveksinnasta ei perustu faktaan, vaan yhden ihmisen tulkintaan tilanteesta. Senkö perusteella haukutaan työntekijä, joka vieläpä yritti ilmeisesti hyvitellä käytöstään olemalla lopuksi kohtelias? Tekstissä esitetyt epäilyt kohteliaisuuden syistä ovat myös oletuksia, eivät faktoja.
Tilanne on varmasti ollut ikävä. Oletuksien ja tulkintojen esittäminen totena on kuitenkin asiatonta ja yhden ihmisen kokemuksen perusteella johtopäätösten tekeminen osoittaa aika vahvaa lähdekritiikin puutetta.
Vaikuttajan kannattaa käyttää hyväksi asemaansa ja pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Toisia pitäisi myös pyrkiä ymmärtämään – myös niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä ja niitä, jotka joskus mokaavat. KAIKKI meistä mokaavat. Se ei ole syy mustamaalata työntekijää ja kokonaista yritystä julkisesti. Entä, jos kyseessä olisi joku teille läheinen ihminen?
Ei edes ole tarpeen ottaa kantaa siihen, millainen tilanne olisi ollut ulkoapäin katsottuna. Siihen mielestäni voi ottaa kantaa, että tämäkin case olisi voitu hoitaa yksityisesti antaen yritykselle mahdollisuus vastineeseen ja tarvittaviin toimenpiteisiin.
Sun logiikalla seksuaalista ahdistelua kokenut ihminen ei myöskään saisi kertoa kokemuksistaa, sillä se on yhdelle ”ihmiselle tilanteesta syntynyt tunnetila”. Tällöinkään oletus halveksinnasta ”ei perustu faktaan, vaan yhden ihmisen tulkinta tilanteesta.” On harmi, että seksuaalisesta suuntautumisesta johtuvaa syrjintää edelleen vähätellään ja lakaistaan maton alle. Ehkä syynä on se, että se tuntuu monelle niin kaukaiselta tilanteelta ja asialta, eikä siihen moni LGBTQ+ ulkopuolla oleva pysty asettumaan. Tämä tilanne olisi kuitenkin sama kun vaatisit seksuaalista ahdistelua kokeneelta naiselta faktoja, kun hän kertoo vaikeasta kohtaamastaan tilanteesta. Mitä ihmeen ”faktoja”? Toivottavasti tämä vertaus auttaa sua asettumaan saappaisiini.
Ja kuten postauksessa kerroin, syy miksi halusin aiheesta julkisesti avautua on se, että tästä koko Suomen kattavasta, mutta erityisesti Pohjois-Suomeen sijoittuvasta ongelmasta ei puhuta. Kommenttisi on hyvä osoitus siitä, kuinka tällaista käytöstä väheksytään ja sanotaan, että se on ihan ok, koska kuski on sen ”hölmöyttään möläyttänyt”. Tämä ongelma ei myöskään korjaannu sen jälkeen, mun tämä yksi taksikuski saa siitä seuraamuksensa. Ongelma on paljon isompi.
Lisäksi tahdon korostaa, että jos olisin nimenomaan tahtonut nöyryyttää julkisesti jotain olisin tuonut esiin taksikuskin yrityksen nimen. Otaxi on Oulun alueella toimiva iso yritys, jonka alla toimii taksinkuljettajia (kuten taksikuskini), joista käsittääkseni suurin osa ellei kaikki, ovat myös yrittäjiä. Postaukseni ei siis suoraan vaikuta yksittäisen yrittäjän talouteen. Taksikuitissa luki taksikuljettajani oman yrityksen nimi, mutta en tätä tuonut esiin juuri siitä syystä, että postauksen tarkoitus ei ole nöyryttää kyseistä kuljettajaa. Taksikuljettajan yrityksen nimellä nimittäin myös kuljettajan nimi oli helposti löydettävissä. Otaxin nimen toin esiin siksi, että vaikka kokemani tilanteen kaltaisia asioita on tuotu esiin ei yritykset selvästi ole motivoituneet käsittelemään sitä työntekijöidensä kanssa. Tämmöiset tilanteet usein viestivät henkilökunnan asiakaspalveutaitojen koulutuksen tasosta. Ja kuten postauksessa mainitsin, jotkut yritykset tarvitsevat ulkopuolelta tulevan paineen. Toivon Otaxi ottavan tilanteesta opikseen ja jos he niin tekevät on se jo iso askel, sillä he vastaavat pääosin Oulun alueen taksiliikenteestä. Postaukseni myötä toivon myös monen muun yrityksen heräävän.
Ymmärrän pointtisi täysin eikä kyse omissa kommenteissani ollutkaan siitä. Kyseenalaistin sen, että teksti perustuu tulkintaan ja kokemukseen ja se kuulostaa lukijan korvaan siltä kuin tietyt asiat esitettäisiin totena eikä tulkintaan perustuvana asiana.
Olisin mielelläni käynyt tästä asiasta alusta alkaen asiallista keskustelua – keskustelun takia kai tämän tekstin kirjoitit? Se, että olet jakanut kommentteja omaan someesi ikävään sävyyn, on tuntunut minusta pahalta. Eriävä mielipide ja sen ilmaiseminen ei tee minusta vihollista. Pahoittelen, jos kommenttieni sisältö oli mielestäsi loukkaava. Minusta tapasi jakaa kommenttejani on ainakin ollut sitä.
Mun täytyy sanoa, että mä en nyt ymmärrä mitä sä multa vaadit? Olisiko mun pitänyt ennakoida tilanne ja kuvata tapahtumat nauhalle vai mitä näillä hokemillasi “faktoilla” tarkoitat? Musta on jotenkin absurdia, että kyseenalaistat mun kokemuksia ja vielä erikoisempaa on, että et tajua sen selvästikkään olevan loukkaavaa.
Outoa on myös, että olet loukkaantunut siitä, että olen jakanut meidän molempien julkiset kommentit Instagramiini. Koska eihän ajatusmaailmasi mukaan: “tilanteesta syntynyt tunnetila tee todeksi oletuksia tilanteesta. Oletuksien ja tulkintojen esittäminen totena on kuitenkin asiatonta ja yhden ihmisen kokemuksen perusteella johtopäätösten tekeminen osoittaa aika vahvaa lähdekritiikin puutetta.” Ajatusmaailmasi vaikuttaa todella ristiriitaiselta, enkä ollenkaan saa kiinni, että toimiiko tämä ajatusmaailma vain muiden suuntaan, mutta ei sinun suuntaan. Pahoittelut.
Et ilmeisesti itse pysty tarkastelemaan tekstisi sisältöä ja ilmaisutapaa kriittisesti ulkoapäin. Kirjoitat tietystä tilanteesta, tietyssä hetkessä. Ilmaiset esimerkiksi, että taksikuski selvästi tunnisti sinut. Esität oman tulkintasi esimerkiksi kyseisessä kohdassa faktana sen sijaan, että tekstissä lukisi esimerkiksi näin: “Minusta tuntui, että taksikuski saattoi tunnistaa minut.”
Tälle tilanteelle on tekstisi perusteella myös vaihtoehtoisia tulkintatapoja, joista yksi on se, että taksikuski luuli sinua naiseksi ja typeränä möläytti hämmästyksensä ääneen. Lopuksi hän yritti hyvitellä tilannetta olemalla kohtelias. Oli tilanne mikä hyvänsä, kuskin tulisi saada työnantajansa puolelta lisää asiakaspalvelukoulutusta, jotta hän oppisi kohtaamaan kunnioittavasti kaikki asiakkaat ja asiakasryhmät. Kuskin esimiehen olisi varmasti myös paikallaan purkaa tilanne hänen kanssaan ja antaa suora palaute sekä toimintaohjeet jatkoon.
On totta, että jokaisella on aina oikeus omiin tunteisiinsa ja jokin tilanne saa tuntua pahalta. Sen sijaan ei ole ok, että toisen osapuolen käytöksestä kirjoitetaan teksti, jossa tapahtumaan liittyvät tulkinnat esitetään arvailun ja oletusten sijaan totena – koska sen kieliasu tässä tekstissä saa aikaan.
Olen myös kritisoinut tapaasi tuoda asia suoraan julkisuuteen. Sen mielipiteen olen vieläpä taustoittanut mielestäni pitävästi. Kommenttini ovat täällä luettavissa omalla etunimelläni sen sijaan, että keksisin täysin anonyymin nimimerkin. Jos sinusta tapasi viitata storyissasi “tähän Hennaan” on reilua, niin en tiedä, jaammeko saman arvomaailman. Ainakaan en ymmärrä, mitä näillä jaoilla hait takaa.
Voisitko sää vaan niinkun… mennä pois?
Anteeksi kommenttini ehkä vähän ohi aiheen, mutta ärsyttävää minkään suuntainen olettaminen nimen perusteella. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa Janne on feminiininen nimi, joten en lähtisi nimen perusteella olettamaan kenenkään sukupuolta – vaikka nyt Suomessa ollaankin. Vuonna 2019 toivoisin, että jokainen saa käyttää haluamaansa nimeä ylpeydellä fyysisistä ominaisuuksista riippumatta.
Olet ihan vitun rasittava esittäjä paskiainen mää vihaan sua
Voihan vitalis oikeasti. Luulisin, että kyseisessä Oulun kaupungissa kaikkia asiakaspalveluammateissa työskenteleviä kiinnostaisi se, että he saavat maksavia asiakkaita. Onko todella niin, että heillä on vara arvostella ihmisiä, jotka ostavat heiltä taksimatkan, ruoka-annoksen, juoman? Entisenä Oululaisena hävettää! Janne, on todella arvokasta, että toit tämän epäkohdan esille!
Todella harmillista että jouduit kokemaan tuollaista. Kenenkään ei pidä tulla tuollaisella passiivis-agressiivisella tavalla loukatuksi, oli mies tai nainen, homo tai hetero.
Tyylikkäästi kuitenkin hoidit tilanteen! “When they go low, go high.”
Taksikuskien työn pitäisi olla asiakaspalvelutyötä… Maksavia asiakkaita tulisi kohdella paremmin, vaikkei asiakas olisikaan taksikuskin mieleinen.
Varmasti oli ahdistava hetki! Mutta oot Janne tosi upea ja tyylikäs, sitä ei kaikki ikävä kyllä tajua, mutta olet! Todella inhottavaa miten esimerkiksi juuri taksikuski huomauttaa tuolla tavalla, mitä siinä tilanteessa uskaltaisi edes vastata? Onneksi olet fiksu ja vahva tapaus<3 Muutenkin sukupuoleen keskittyminen on häiritsevää, itselläkin on samanlaisia tapauksia tapahtunut mutta tietenkin toisin päin… Esimerkiksi kerran kun menin kyläni ravintolaan, minua sanoi vanha mies myyjänä juntiksi, vaikka olen nuori likka! Se oli ihan älyttömän noloa ja ahdistavaa, koska en siinä hetkessä suoraan ymmärtänyt mitä se edes sillä tarkoitti :/ Mutta olet ihana ja rakas juuri tuollaisena! Sun asut on niiiin upeita ja tyylikkäitä, että sanattomaksi vetää!!<33 Oot rakas<333
Onko neidittely haukkumasana? 😀 Tai siis, miksi loukkaannut neidittelystä? Et kai myönnä, että naisena oleminen on niin paskaa, että miehet haukkuva toisiaan sillä? Naisvihaahan tuo on. Sitä tosin levität itsekin ämmittelemällä naisia ihan normipuheessa.
Mitä jos itse puhuisit naisista kauniimmin, ennen kuin kerjäät sääliä ihan neutraalista neiti-sanasta? Kiinnitä huomiota OMAAN kielenkäyttöösi, kiitos.
Homomiehillä naisviha on muutenkin yleistä. Aina naisten kimpussa.
Kai tämä kommenttisi on jokin vitsi. Kuvittele Nanna kun itse menisit kaupan kassalle, kuntosalille tai minne tahansa ilman meikkiä ja työntekijä kommentoisi sinun näyttävän miehekkäältä ilman meikkiä.
Mitä sillä on väliä mitä tuntemattomat ihmiset sulle möläyttelee? Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pää pystyyn matka jatkuu, sanat tuskin aikuista ihmistä tappaa.
Lainaten suoraan Hennan kommenttia: ”Minusta tuntui, että taksikuski saattoi tunnistaa minut.” olisi ollut parempi!
Tässä ei vähätellä eikä myöskään värjätä tilannetta, kun kats. ilmaisutapaasi seuraavan kerran tarkemmin.
Tätä työtä tehdessäsi se on hyvin tärkeää niinkuin ”jo” edellisistä kommenteista huomaakin.
Shemppiä!