Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

KULMIEN LAMINOINTI JA RIPSIEN KESTOTAIVUTUS

9.3.2020

Brow lift & lash lift1

Brow lift ja lash lift eli kulmien laminointi ja ripsien kestotaivutus ovat nousseet isoiksi trendeiksi erityisesti viime syksyn aikana. Ripsien kestotaivutus tosin on ollut pinnalla jo pidempään ja testasin itsekin sitä kerran jo muutama vuosi sitten, mutta tuntuu että kulmien laminoinnin räjähtäneen suosion myötä ripsien kestotaivutus on noussut uudestaan pinnalle. Syynä varmaan on se, että molemmat käsittelyt on mahdollista ottaa samalla kertaa, sillä ne voi tehdä limittäin aikaa säästäen. Kävin itse myös tällä viikolla BrowBar Helsingissä (palvelu saatu) ottamassa Brow lift ja Yumi Lashes (tavallista lash liftiä hellävaraisempi) käsittelyt samalla kertaa ja tässä postauksessa on kuvat ennen käsittelyä ja päivä käsittelyn jälkeen. Kuvissa kasvoilla on vain kosteusvoide, joten kulmia tai ripsiä ei ole ehostettu tai meikattu.

Ensin pienet tiivistykset mistä näissä kahdessa käsittelyssä on kyse:

Kulmien laminoinnissa kulmakarvoihin tehdään permanenttikäsittely. Ensin kulmiin levitetään aine, jolla saadaan pehmennettyä karvojen rakennetta, jotta niitä on helpompi hallita. Tämän jälkeen kulmiin levitetään toinen aine, joka kiinnittää kulmat haluttuun muotoon. Kulmien laminoinnin yhteydessä kulmat myös nypitään ja värjätään. Kyseessä on siis todella kevyt käsittely, joka ei satu, eikä vahingoita karvatuppea. Kulmiin on kuitenkin hyvä käyttää käsittelyn jälkeen hoitoöljyä. Laminointi kestää kulmissa noin 4-5 viikkoa, jonka jälkeen kulmat palautuvat täysin entisen näköisiksi ja käsittelyn voi uusia.

Ripsien kestotaivutuksessa ripset kiinnitetään silikonityynyihin, minkä jälkeen laitetaan ensimmäinen aine, joka saa ripset taipumaan. Tämän jälkeen lisätään toinen aine, joka saa ripset pysymään taivutettuina ja lopuksi ripset värjätään. Ripset uusiutuvat nopeasti, minkä takia samoja ripsiä ei käsitellä useita kertoja, joten käsittely ei tee vahinkoa niille. Ripsiin ei käsittelyn jälkeen saa käyttää tuotteita, jotka sisältää öljyjä, mutta niitä kannattaa hoitaa Yumi -keratiinimaskaralla. Mikäli ripset haluaa pitää taivutettuina, taivutus kannattaa uusia aikaisintaan 8 viikon välein, jotta edellinen käsittely on varmasti kerennyt kasvaa pois.

Brow lift & lash lift3

Sitten omiin kokemuksiini:

Kulmien laminointi jännitti mua hieman, sillä en ollut nähnyt kuvia, joissa se olisi tehty kestopigmentointuihin eli 3D microblading -käsiteltyihin kulmiin, jotka mulla on. Tosin tällä hetkellä ne ovat melko haaleat, sillä viime kerrasta on aikaa, sillä olen hiusten värjäämisen jälkeen käynyt vain muuttamassa kulmien sävyä lämpimämmäksi, jotta ne sopisivat hiusten väriin. Kun istuin hoitopenkkiin minulta kysyttiin ensin haluaisinko kulmakarvat mahdollisimman suoraan ylöspäin vai mielummin menevän kulmieni mallin muotoisesti. Microbaldingin vuoksi mietin valita jälkimmäisen, mutta päädyin kuitenkin ensimmäiseen vaihtoehtoon, sillä juuri niitä luonnollisen ja tuuhean näköisiä kulmia olen Instagramissa ihastellut. Onneksi valitsin ylös harjatut kulmat, sillä ne näyttävät juuri sellaisilta kuin toivoinkin, vaikka pohjalla on microblading. Itse asiassa olen perinyt melko kaljut kulmat, joten ilman kestopigmentointia pohjalla, lopputulos ei olisi ollut toivomani, vaikka laminointiin ei erityisen tuuheita kulmakarvoja tarvita.

Laminoinnin jälkeen tulee kulmat harjata aina kasvojen pesun jälkeen oikeaan asentoon, sillä aamulla ne sojottavat vähän minne sattuu. Muutama harjan veto on kuitenkin pieni vaiva verrattuna kulmien meikkaamiseen, johon mulla meni ennen noin 10 minuuttia. Vaikka kulmakarvojen laminointi kuulostaa kovin lopulliselta, on karvoja kuitenkin helppo muotoilla vielä sen jälkeen, jos esimerkiksi haluaa karvat menemään loivemmin. Heti laminoinnin jälkeen kulmat näyttivät melko rajuilta, sillä ne oli myös vasta värjätty, mutta jo seuraavana päivänä ne näyttivät luonnollisilta, joten laminointi kannattaa tehdä ainakin muutama päivä ennen tärkeää menoa.

Ripsien kestotaivutus oli mulle, kuten sanottu, jo ennestään tuttu. Jo ensimmäisellä kerralla ihastuin siihen, kuinka taivutetut ripset kirkastivat ja terävöittivät katsetta. Ne myös helpottivat laittautumista, kun ei tarvinnut joka aamu etsiä ripsientaivuttimia, jotka allekirjoittaneella on aina hukassa. Ripsien ylläpitoon kun riittää kulmien tavoin pelkkä läpi harjaaminen, mutta itse tosin myös taivutan ripset ripsientaivuttimilla suihkun jälkeen, sillä olen kuullut sen säilyttävän taivutuksen paremman näköisenä. Vaikka tykkäsin taivutetuista ripsistä, en kokenut niitä sen arvoisiksi, että jaksaisin käydä lähes kuukausittain taivuttamassa niitä uudestaan. Ripsien taivutus, kun onnistuu ripsientaivuttimillakin, vaikka niillä ei saa lähellekkään yhtä upeita ripsiä. Nyt aion ehdottomasti ylläpitää taivutettuja ripsiä, kun on toinenkin syy käydä kuukausittain kosmetologilla – kulmien laminointi. Yhdessä ripsien kestotaivutus ja kulmien laminointi on kuin lunnollisempi ja edullisempi kasvojenkohotus, kuten voi ennen & jälkeen -kuvista huomata, joten niiden vuoksi jaksan istua kosmetologilla 1,5 tuntia kuukaudessa.

Mitä mieltä te olette kulmien laminoinnista ja ripsien kestotaivutuksesta? Mun mielestä nää tekee paljon virkeemmän ja raikkaamman näköiseksi! 

Brow lift & lash lift2

Suositellut artikkelit

10 Comments

  1. Seppo

    Joo ei. Ripset vielä jokseenkin OK, mutta kulmat on jo ennen käsittelyä liikaa ja käsittelyn jälkeen, on kuin kaks sähköteippiviirua olis naamaan liimattu. Muutenkin minusta tyypi oli ennen paljon parempi ilman tätä valtavaa pakkelileikkiä ja pitkää hiusta. Onneksi itse kuitenkin pidät, se on pääsasia.

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos asiallisesta kommentista <3

  2. Ronja

    Hyvältä näyttää!

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos Ronja! 🙂

  3. Emmuli

    Samaa mieltä kanssasi,otin nyt kulmien laminoinnin ekaa kertaa ja voin vain suositella. Kolmas viikko takana ja edelleen näyttää hyvältä. Käyn kampaajalla n. 7 viikon välein jolloin tehdään myös ripsien kestotaivutus. Ei rasita ripsiä,tykkään.

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiva kuulla, että muillakin on vaan positiivisia kokemuksia 🙂

  4. Maiju

    Wau! Billie Eilish vois olla sun sisar

    Reply
    • Janne Naakka

      Haha otan tän kohteliaisuutena 😀

  5. nillo

    Kohta se on transu.

    Reply
    • Janne Naakka

      Sitähän sä toivoisit, mutta ei.

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *