Tämä Olkkari-jakso tulee Euroopan toiselta reunalta saakka, me nauhoitettiin tämä meidän lomamatkalta Madridista! Madridista saattaa jopa tulla uusi 2016 Nykin matka Olkkarin kuulijoille, sillä matkan alku on ollut niin tapahtumarikas ja dramaattinen, että siitä riittää tarinaa tulevillekin sukupolville. Lentokentällä tapahtuneen surkeiden sattumusten sarjan lisäksi jaksossa kuullaan uusia faktoja sekä minusta että Valtterista sekalaisten haastattelukysymysten muodossa.
Mikä kaikki meni pieleen lentokentällä lähtöpäivänä?
Miksi mä en saanut matkalaukkua ensimmäisellä yrityksellä ruumaan?
Millä tavalla veneet kuuluu perinteiden mukaan nimetä?
Millä oudolla tavalla Valtteri loukkasi itsensä lapsena ja mitä siitä seurasi?
Mitkä kappaleet kuullaan mun ja Valtterin elämäkertaelokuvissa?
Jaksossa me kerrotaan myös siitä, miksi me ei meinattu päästä meidän AirBnB-asuntoon ja pohditaan, mitä kaikkea Madridilla on alkuvaikeuksien jälkeen tarjottavana. Jaksossa keskustellaan myös mun musiikkimausta – onko se aiheuttanut valheellisia huhuja?
Olohuone -podcastin aiemmat jaksot löydät täältä. Podcastia voit kuunnella Spotifyn, iTunesin, SoundCloudin, sekä iPhonen oman Podcast -sovelluksen ja monien muiden palveluiden kautta. Muista myös seurata Facebook-sivujamme ja Instagram-tiliä, joissa mieluusti jatketaan keskustelua! ♥
0 Comments