Johdanto
”Elämä anna mulle se pieni tunne, että selviän tämän elämän. Päälle päin ei voi tietää, mitä ihminen sietää, mutta selviän tämän elämän. Haluan kivusta irti, haluan häpeästä pois. Pitelen pelosta kiinni, jos se turvaa tois.” Kun nämä Haloo Helsingin Pelikaani-kappaleen sanat kuuluivat taksin radiosta 2021 matkallani ensimmäisiin terapiakäynteihin, käänsin katseen ylös, räpsyttelin silmiä ja yritin pidätellä kyyneliä – biisi ja erityisesti tuo kohta sanoitti täydellisesti viime vuosien ja sen hetken tunteeni. Biisistä tuli voimabiisini, vaikka olin aiemmin pitänyt voimabiisejä liian kliseisenä konseptina itselleni. Kappaleessa lauletaan myös ahdistuksesta, jolle on avattava ovet, jotta se voi tehdä työnsä ja lähteä pois. Minun oli kuitenkin vaikea samaistua tuohon ajatukseen, että ahdistus voisi lähteä pois ja vaikka se lähtisi, olisiko jäljellä enää mitään? Se oli vienyt kaiken tilan minuudeltani. Olin vain kuori itsestäni täynnä ahdistusta, häpeää, pelkoa, vihaa ja surua.
Ennen pidin itsemurhaa itsekkäimpänä tekona, minkä ihminen voi tehdä, enkä ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset päätyivät tällaiseen tekoon. 2023 ennen oikeudenkäyntiä huomasin ymmärtäväni. Olen silti tässä ja siksi olen päättänyt jakaa tarinani, koska useammin kuulemme niiden tarinoista, jotka eivät ole enää täällä omaa tarinaansa kertomassa. Tulen kirjoittamaan blogiini ilmaisten artikkeleiden lisäksi maksumuurin takana olevia artikkeleita, kuten tämä. Ensisijaisesti tämän artikkelin haluan kirjoittaa vertaistueksi niille, jotka käyvät läpi samanlaisia ajatuksia ja siksi tämä artikkeli julkaistaan poikkeuksellisesti jossain vaiheessa myös ilmaisena versiona. Tiedän, miten yksin ja yksinäistä näiden ajatusten kanssa voi olla, joten haluan tämän tekstin olevan kaikkien näin kokevien löydettävissä, jotta he tietävät, etteivät ole yksin ja kaikista tilanteista on muukin tie ulos kuin se lopullinen.
Olen vuosien ajan joutunut sosiaalisessa mediassa kiusaamisen, henkisen väkivallan ja rikoksien uhriksi. Minua on halvennettu ja minusta on levitetty perättömiä asioita sadoille tuhansille ihmisille. Vainoaminen alkoi 2017 ja se jatkuu yhä kahdeksan vuotta myöhemmin. He aloittivat vainoamisen, vaikka en ole tehnyt heille mitään ja he ovat vainonneet minua vuosia, vaikka en ole antanut heille yhtäkään reaktiota koko aikana ennen tätä blogiartikkelia. On selvää, että heidän motiivina on ollut minun mustamaalaamiseni ja aiheuttaa sitä kautta vahinkoa minulle ja uralleni, mutta myös saada huomiota itselleen ja sisällölleen sekä joissain tapauksissa tienata tällä sisällöllä. Jatkuvalla kiusaamisella on koitettu saada minulta jokin reaktio ja sitä kautta vielä lisää huomiota itselleen, mutta juuri siksi en ole sitä antanut. En ole antanut heille kerjäämäänsä huomiota, koska olen nähnyt missä mittakaavassa he ovat tehneet tätä ilman reaktiota ja jos olisin antanut heille heidän haluamansa kimmokkeen, olisi mittakaava ollut vielä suurempi.
Kuten varmasti kuka tahansa, josta levitetään valheellisia väittämiä ja herjauksia, myös minä olen monta kertaa halunnut puolustautua. Olen kuitenkin joutunut vaikenemaan, ottamaan vastaan saamani vihan ja toivonut kestäväni siihen asti, että meidän oikeusjärjestelmämme ratkaisee asian. Nämä vuodet ovat olleet todella raskaita ja tuntuneet tukahduttavilta – kuin ne viimeiset sekunnit sukeltaessa ennen kuin on pakko nousta pintaan haukkaamaan lisää happea. Olen helpottunut, että aiemmin mainitsemassani oikeudenkäynnissä yksi tekijöistä sai tuomion kolmesta minuun kohdistuneesta kunnianloukkauksesta. Vaikka hän on ainut tuomittu rikollinen, hän ei valitettavasti ole ainut, joka viime vuosien aikana sai minut näkemään parvekkeen kaiteen yhtenä vaihtoehtoa saada kokemalleni tuskalle lopun.
Vain tilaajille! Osa sivuston sisällöistä on vain tilaajille. Nähdäksesi tämän sisällön kokonaan tarvitset kuukausi- tai vuositilauksen. Hanki sivuston kuukausitilaus (15 €/kk) tai vuositilaus (150 €/v) ja lue tämä artikkeli! Tai Jos sinulla on jo aktiivinen tilaus, kirjaudu sisään tilillesi.
Jos tarvitset tukea mielenterveyteen liittyvissä asioissa…
…puhelimitse:
Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelin: 09 2525 0111 (24 h, liittymäsopimuksen mukainen hinta)
Rikosuhripäivystys RIKU: 116 006 (ma-to klo 9–18, sekä pe 9–16, maksuton)
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin: 116 111 (ma-pe klo 14–20, sekä la-su klo 17–20, maksuton)
…verkossa:
Suomen Mielenterveys ry:n Mieli Kriisichat, Mieli Tukisuhde, Tukinet.net ja Sekasin-chat
0 Comments