Skrollaa alas
en
fi

3D MICROBLADING

22 elokuun, 2017
Ennen jälkeen microblading naaG

Viimeisen vuoden aikana 3D Microblading eli kulmien 3D kestopigmentointi on puhututtanut ja ajattelin jakaa nyt omia kokemuksia.

Kulmakarvat ovat olleet mulle aina yksi tärkemmistä elementeistä kasvoissani, vaikka en kummoisia kulmia luonnostaan omistakkaan. Jo monia vuosia olen aamuin ja illoin sutinut niihin niiden kasvua tehostavaa geeliä, mikä onkin auttanut ja saanut kulmia kasvamaan pidemmiksi ja jopa täysin uusilla alueilla. Vuosien ajan mulla on ollut myös tapana harjata ne geelillä ylöspäin, jotta kulmat näyttäisivät tuuheammilta ja alle vuosi sitten innostuin myös kulmakynästä. Mulla onkin ollut tapana piirtää melko paksut kulmat, sillä tykkään tuuheista ja paksuista kulmista.

Piirretyt kulmat näyttää aina piirretyiltä. Etenkin jos lähtötilanne on lähes olemattomat kulmat. Etenkin näin miehenä ja varmaan lähes kuka tahansa muukin sukupuolesta riippumatta voi tämän allekirjoittaa, että haluaa kulmien näyttävän mahdollismman luonnolisilta. Tästä syystä otin yhteyttä Kakkobrowsin Annikaan, joka ilahtui yhteydenotostani, sillä onhan hän jo tehnyt lukemattoman määrän naisten kulmia ja uskaltaisin sanoa, että on niiden suhteen vähintäänkin Suomen taitavin tekijä. Miesten kulmia hän ei kuitenkana ollut päässyt pahemmin tekemään, vaikka miesasiakkaita kovasti on tovonut. Itseasiassa olin hänen toinen miesasiakas.

Ennen jälkeen microblading naaG (1)

Ensin liikkeessä Annikan kanssa yhdessä katsottiin millaiset kulmat mulla tehdään. Tulin paikalle muuten meikittä, mutta piirsin ennen kotoa lähtöä kulmat, sillä siitä tekijä parhaiten näkee millaisista kulmista asiakas itse tykkää. Näytin myös Instagramista parin miekkosen kuvat, jotka on mielestäni siunattu julmalaisilla kulmakarvoilla. Itse tekotapa on hyvin samantyyppinen kuin oikeassa tatuoinnissa eli ihoon vedetään ikäänkuin naarmu, jonne väri tarttuu. 3D kestopigmentoinnissa jokainen ”karva” vedetään ihoon yksitellen, jolloin lopputuloksesta saadaan aidon näköinen ja tästä myös tulee nimitys 3D. Kestopigmentointi nimitys on kuitenkin hieman harhaanjotava, sillä näitä aiemmin mainitsemiani ”naarmuja” ei tehdä niin syvälle kuin tatuoitaessa, joten kulmat kestävät ihotyypistä riippuen 12 kuukautta.

Lähdettiin varovasti liikkeelle kulmien kanssa ja lopuksi Annika teki vielä sekaan epäsymmetrisiä ”karvoja”, jotta kulmat eivät olisi niin sharpit, mitä hän naisille tekee. Kaiken kaikkiaan aikaa meni kaksi tuntia, josta lähes puolet meni kulmien suunitteluun. Microblading kulmia tehdessä käytetään limakalvopuudutettä, mikä tarkoittaa, että enismmäiset minuutit tehdään ilman puudutetta (tämä kieltämättä hieman kirpaisee… Vertaisin jopa tatuoimiskipuun). Tämän jälkeen puudute saadaan imeytettyä ihoon pienten pintahaavojen kautta, jonka jälkeen tatuoiminen saattaa vielä hieman kirpaista.

Ennen jälkeen microblading naaG (2)

Nyt kun katson noita postauksen alussa olleita ennen jälkeen kuvia niin täytyy sanoa, että olen hieman jopa järkyttynyt kuinka nuhjuselta olen näyttänyt ennen. Hyvin tehdyt kulmat todellakin kehystävät kasvoja ja tekee ilmeestä ryhdikkäämmän. Jälkeen kuvat on otettu tekopäivänä, joten ihan lopullista tulosta niistä ei vielä näe. Kulmat kun ovat ensimmäiseet kymmenen päivää lähes mustat, jonka jälkeen ne vaalenee jopa 40-50%. Lisäksi mulla on kahden viikon päästä vielä vahvistus, missä korjaillaan yksityiskohtia. Sanon kuitenkin jo nyt, että olen ihan super tyytyväinen kulmiini ja ehdottomasti haluan kannustaa naisten lisäksi myös kaikkia siellä ruutujen takana olevia miekkosia, sekä kaikkien naikkosten poikaystäviä kokeilemaan 3D microbladingiä. Sillä saa hyvin tuuhennusta, korjattua mallia tai tehtyä isompaakin muutosta niin että kulmakarvat näyttävät luonnollisilta.

Hinnat vaihtelee paikottain, mutta Annikalla Kakkobrowsilla uudet kulmat ovat 320e sisältäen yhden vahvistuksen noin kahden viikon jälkeen. Alle 6 kuukautta sitten tehtyjen kulmien vahvistus 90e, 6-8 kuukautta sitten tehdyt kulmat 120e ja 12 kuukautta sitten tehdyt kulmat 220e. Tällä hetkellä ajat on varattu syyskuun loppuun asti, mutta 15.9. klo 12.00 aukeaa loppuvuoden listat. Ajan voit varata täällä!

16 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *