Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

19 JA IKÄKRIISI

3.5.2014

Vitsit, että oli ihana käydä Oulussa, vaikka olinkin siellä vain kaksi päivää! Kerkesi nähä perhettä ja ihania ystäviä, sekä kummityttöäni, jonka kummi olen nyt sitten ihan virallisesti. Menin heti sunnuntaina näkemään ystäväni Katariinan pientä prinsessa, sillä en ollut välimatkan ja töiden vuoksi nähnyt häntä aiemmin. Siinä kohtaa oli ihan sulaa vahaa kun näin hänet ja siellä se prinsessa nukkui ja tuhisi pinnasängyssään unihiekat silmäkulmissa. Pääsin myös pitämään vauvaa sylissä kun hän heräsi ja tuo alla oleva kuva, missä hän on sylissäni on juuri sunnuntailta eli ei ristiäispäivältä.

Maanantaina oli tytön ristiäiset ja se päivä oli upea, mutta myös niin häkellyttävä. Vasta viime vuonna me Katariinan kanssa tanssittiin vanhoja ja nyt hänellä on oma pienokainen ja mä sain suuren kunnian olla tytön kummi, enpä olisi osannut odottaa. Alkaa tässä myös iskeä tuo 20 vuoden ikäkriisi, kun kaverit ne asuu jo miestensä kanssa yhdessä ja joillekkin alkaa jo vauvojakin tupsahdella. Tuntui jotenkin ihan hassulta kirjottaa kastekorttiin, että Janne-kummi, koska kun Aurora on vanhempi niin hän pitää mua aikuisena. En ole hänelle Katariinan kamu vaan Janne-kummi. Jotenkin niin outoa, koska en todellakaan koe itseäni aikuiseksi… Enkä todellakaan tahdo täyttää 20 vuotta, koska sitten kun on sen ylittänyt niin ei ihmiset enää muista olitko sä 23v vai 27v. Jos joku toiveen toteuttaja tonttu ois nyt siellä kuulolla niin voisitko toteuttaa mun ihan pikkuruisen toiveeni ja antaa mun olla aina 19-vuotias, jos ihan nätisti pyytäisin? Onneksi ikä on vain luku ja olen todellakin iloinen siitä, että näytän ikäistäni nuoremmalta 🙂

Onkos siellä muita ikäkriisin partaalla olevia?



Ei mitään hajua mitä toi tyyppi tuolla taka puuhaa… 😀

Suositellut artikkelit

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *