Hellou! Noin vuosi takaperin esittelin teille työhuoneen (kuva), josta olin haaveillut pitkään. Ajattelin, että vihdoin töiden teko onnistuu sutjakammin kotoa käsin, kun on oma työhuone, jossa voi keskittyä pelkästään töiden tekoon. Aluksi se olikin ihanan inspiroiva paikka kirjottaa ja kuvata videoita. Sinne kuitenkin alkoi kerääntyä lähetyksiä lattialle, videoissa käytettyä roinaa ympäriinsä ja pian aloin varastoimaan siellä myös kaikkea muuta turhaa. Se alkoikin enemmän tuntumaan pelottavalta huoneelta, jossa odotti aina vino pino tekemättömiä hommia ja ajatus huoneeseen menemisestä tuntui enemmänkin ahdistavalta.
Yks aamu kun tuskastelin mun olemattoman pientä vaatehuonetta niin Valtteri keksi, että miksi en muuttaisi työhuonetta vaatehuoneeksi, kun en edes ikinä käytä sitä. Siitä se ajatus sitten lähti muhimaan ja tajusin, että sehän ratkaisisi monta ongelmaa. Olohuoneessa meillä nimittäin oli vielä silloin tyhjä seinä, johon en millään keksinyt mitään sopivaa. Siirsin siihen työpisteeni (kuvia) ja se toimii täydellisesti nykyisessä paikassa. Entisessä työhuoneessa mulla on nyt viimein unelmien vaatehuone, jossa voin säilyttää aarteitani niiden arvoisellaan tavalla, haha.
Pitkään vertailin eri liikkeiden vaatekaappeja, mutta päädyin lopulta Ikean PAX -sarjaan, sillä laajata valikoimasta löytyi juuri oikein kokoiset hyllyt huoneeseen. Marmoripöydät ja nojatuoli on Zarrosta, peilin yllä oleva lamppu on merkiltään Lampe Gras ja maljakko on Muurlan. Jos jonkun muun huonekalun alkuperä mietityttä niin kommenteissa saa aina kysellä! Yritän parhaani mukaan aina vastata kaikille 🙂
Mä oon itse 100% tyytyväinen lopputulokseen. Mitäs siellä ruudun toisella puolella tykätään?
Aivan ihana! Täydellinen!
Super kiitos! <3
Supertyylikäs huone! Tuliko nuo asusteiden (kellojen yms) huopaset säilytyslokerikot kaappien mukana vai hankitko ne muualta? Ihan huippukätevän näköinen säilytysratkaisu kyllä.
Hei kiitos paljon! 🙂 Huopaset säilytyslokerot on Ikeasta myös. Tuossa yhdellä hyllyllä on aina kolme lokeroa vierekkäin eli sopii hyvin erilaisiin pienempiin tai suurempiinkin tiloihin. Siellä on muutamaa eri mallaikin eli voi valita sen mukaan onko tarve säilyttää erimerkiksi aurinkolaseja, kelloja vai kaulakoruja. 🙂
Missäs Valtterin vaatteet on? 🙂
Valtterilla on käytössä makkarin kaapistot, kun sillä on vähän vähemmän vaatteita kuin mulla niin mahtuu sinne hyvin 🙂
Mielettömän upea lopputulos. Peilit piste iin päälle, tuovat hyvän efektin tilan jatkuvuudesta.
Vau kiitos Sara! Peilit suurentavat kyllä kummasti tilaa kuin tilaa 🙂
Tee youtubeen kenkien esittely video!
kiitos kivasta ideasta! Laitetaan harkintaan 🙂
Aivan ihana vaatehuone! Osaat kyllä sisustaa tosi hyvin! Sulta oon vähän ideoita kattonu ja toteuttanutkin muutamaa omaan kotiin. Mistä mahtaa olla tuo musta tuoli ja Vogue kirja? Mahtavaa kesää sinne 🙂
Vau kiitos paljon! Ihan super kiva kuulla, että oot saanu inspistä oman kodin sisustukseen 🙂 Tuoli on OX Denmarq merkkinen ja sitä myydään muunmuassa Zarrossa (löytyy liike Helsingistä ja verkkokauppa) ja kirja on Adlibris verkkokaupasta tilattu. Sieltä löytyy tosi paljon muitakin mielenkiintosia, sekä myös kivan näköisiä muotiaiheisia kirjoja 🙂 Kiitos samoin kivaa kesää!
Toi vaatehuone on niin hieno!
ps. mulle voi lahjottaa sen harmaan tommy hilfigerin paidan s koko on just hyvä 😉
Kiitos! 🙂 Ja haha taidan pitää sen itselläni 😀
goals <3
Voi kiitos! <3
Siis tuo huone on niin täydellinen! Se on niin järjestelmällinen ainakin niihin ylähyllyn laatikoihin asti Haha, vitsi vitsi. Tuo huone on vain niin hieno. Antaisin mitä vain jotta sä voisit tulla sisustamaan mun huoneen, koska no tuota… Se nyt on astetta huonommin sisustettu kuin sinun koko kohosi. Oot ihan paras! <3
Kiitos paljon! <3
minkä malliset noi punaset kengät on?