Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

VIDEO: MEIKKAAN MUMMON / SENIORIT SOMESSA

16.1.2018

Tää video on kuvattu viime syksynä, kun kuvattiin Seniorit Somessa uutuus TV-sarjaa. Sarjassa seitsemän tubettajaa esittelee ja opastaa senioreita digitaalisen maailman saloihin eli käyttämään internettiä, sovelluksia ja laitteita tulostimesta tablettiin. Me jokainen tubettaja ollaan saatu omat ikäihmiset koutsattavaksi. Seniorit ovat 74-91-vuotiaita ja osa heistä on mukana yksin ja osa yhdessä. Mä oon kuitenkin mukana kahdessa jaksossa, sillä pääsin opastamaan yhtä yksin mukana olevaa senioria (Svante, 78), sekä yhtä paria (Lea, 74 ja Pentti, 91).

Sarja starttaa YLE TV1:llä ensi torstaina 18.1. klo 20 mun, Lean ja Pentin jaksolla. Viikkojen aikana, kun opetin Leaa ja Penttiä, saatiin idea kuvata yhdessä tällainen video, missä yritän meikata Lean, kuten meikkaisin 20-vuotiaan. Lea nimittäin harmitteli, kun kaikkialla toitotetaan, että senioreille ei sovi näyttävä meikki, eivätkä he saa tehdä rajauksia. Lea taas tykkää meikeistä, ja hänen mielestään jokaisen kuuluu saada meikata kuten haluaa.

Lea ja Pentti ovat ihan huikean ihania tyyppejä, kuten tulette tältä videolta varmasti huomaamaan. Meidän jaksossa on siis varmasti luvassa paljon naurua ja kommelluksia, joten muistakaa virittää telkku taajuuksille ensi torstaina! 😉

Mun ja Svanten jakso tulee puolestaan ulos 15.2. Lisää infoa sarjasta ja esitysajoista löydät alla olevista linkeistä.

Suositellut artikkelit

11 Comments

  1. Jannevaltteri_

    Siis tää video on loistava 😀 Sanon näin melkein joka postauksessa, mutta sanonpahan kumminkin (kirjoitan XD). Sä oot mulle niin rakas ja merkkaat mulle todella paljon <333 Et voi edes kuvitella kuinka paljon ! Sun jutut (postaukset,videot,yms) on mulle todella arvokkaita! Silloin tubeconin jälkeen mä itkin onnesta, rakkaudesta ja vähän kaikesta 🙂 EN VAA VOINU KUVITELLA ITSEÄNI SIIHEN TILANTEESEEN 😀
    Mä myönnän, että olin suhun heti ihastunutXD Sun läsnä olo mun elämässä on mulle kaikki <333 Haluan vain, että sä tajuat kuinka suuri seuraaja sulla on täällä, sillä mä luen jokaisen sun postauksen moneen kertaan, katson videot toooodella moneen kertaan ja ig kuva on vuoron perään taustakuvana 😉 Sun juttuihin ei ikinä kyllästy. Aina kun luen sun postauksia kuulen sun lukevan niitä ääneen mun päässä 🙂 RAKASTAN SITÄ <33333333333 Kaikki mitä sä ikinä ikinä ootkaan tehny on ollut todella arvokasta <3 En kestä kun meistä ihmisistä löytyy näin PERFECT tyyppi ja sydämmellinen <3 ! Oon niin onnellinen, kun mulla on näin TÄYDELLINEN idoli ja rakkauden kohde 😀 aaaaaaa… Kaikki mistä tää energia tulee kannustaa ja antaa voimaa sulle johtuu sun fiksuudesta. Oot oikeesti maailman komein ihminen ja suloisin myös 😉 <3 Ja näitä asioita ja etenkin sua mä rakastan h*lvetisti <33333333333 Pysy aina tollasena söpönä ja kultaisena Jannena <333 !! LOVE YA !!!! <333333333 Ps. Mun kaveri sano, että se teettää mun kämppään susta suihkuverhon XD <33333333333333

    Reply
  2. Emma

    Eikä! Tää oli niin ihanan sympaattinen ja ilonen video. Tulee melkeen tippa linssiin kun katsoo tätä. Mahtavia tyyppejä!

    Reply
  3. Aino

    apua IHANA video!! <3 tätä oli ihan älyttömän hauska kattoa, oon edelleen yhtä hymyä! tuli ajoittain ihan omat edesmenneet isovanhemmat mieleen, jolloin täst tuli tosi hyvä mieli 🙂

    Reply
    • Aino

      ps. tykkään täst uudest bannerista! (vai miksikä sitä ikinä kutsutaankaan)

  4. Jenni

    Mä en kestä, niin ihana pariskunta!!! ❤️❤️❤️

    Reply
  5. Anne

    Tämä video oli hyvä<3 Onko sinulla blogissa mitään erityistä kohtaa mistä voisi liittyä aktiiviseksi lukijaksi ja saisi esim aina ilmoituksen kun julkaiset uuden postauksen? <33

    Reply
  6. Sofia

    Ai että, ihanan hellyyttävä video ♥ Täällä ootellaan jo innolla teidän huomista jaksoa!

    Reply
  7. Noorag

    Toi oli kyllä tosi hyvä jakso ja yllätti mun odotukset

    Reply
  8. Tapani Huuki

    hieno kokonaisuus. Pentti on n. 50 v. takaa tuttuni(Penan edesmennyt vaimonsa oli äitini sukulainen) ja en ole hänestä Penasta kuullut mitään sitten 1980 luvun jälkeen. Nyt te tulla tupsahditte ohjelman kera meille “olohuoneeseen” tänne Ivaloon jossa asumme vaimoni kanssa. Vaimoni kuuli tuosta ohjelmasta ennakkomainoksen ja oli tunnistanut Pentin äänen ja kertoikin siitä minulle heti illalla. Sanoin vaimolleni että nyt sinä höpiset tai jotain, enkä uskonut. Sitten jonakin iltana olimme molemmat sohvalla ja taas tuli tuosta ohjelmastanne tuo mainos ja heti minäkin tunnistin Penan. Olemme katsoneet tuon ohjelman ja katsotaan vielä monta kertaa. Kuljin Penan mukana kun hän kävi keilakisoissa ja harjoituksissa, edusti silloin Makea eli malmin keilaajat.Pena on muuten valtakunnan suurmestari v. 1967 ja suurmestarin nro on 20. Olisiko sinulla mahdollisuus joskus välittää Penalle minun yhteystiedot ja yrittäisin sitten päästä Penan kanssa yhteyksiin. Kiitos hyvästä ohjelmasta ja hyvää jatkoa ja terveisiä täältä pohjoisesta meiltä molemmilt teille kaikille.

    Reply
  9. sanni

    Voi että i h a n a! Katoin tän koko sarjan päivä sen jälkeen kun se ilmestyi Yle Areenaan ja teidän jakso oli kyllä ylivoimasesti mun lemppari! ♥♥ Ja ihmettelin, että miten Svante vaikutti niin tutulta, mutta hän olikin Salkkareissa Laura Kivirannan pomo! 😀

    Reply
  10. Ari

    Upea ohjelma “seniorit somessa”
    Hienoa Janne!

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *