☺ Olen keittänyt kahvia 9 -vuotiaasta saakka, sillä viikonloppuisin minulla oli tapana keittää kahvia äidilleni ja laittaa aamupala nätisti esille, jotta hän pystyi heräämään valmiiseen aamupalapöytään. Kotona asuessani tein sen vain, koska se oli hauskaa ja minulla ei ollut aamun lastenohjelmien jälkeen mitään tehtävää, mutta näin jälkikäteen ajateltuna täytyy todelta, että olen ollut aika ihana lapsi, vaikka itse sanonkin. Pointti tässä nyt kuitenkin oli se, että olen keittänyt kahvia 14 vuotta ja tänä aamuna minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että olen oppinut vihdoin tuon maagisen kahvihöystöjen ja veden oikean suhteen. Kahvini oli täydellistä!
☺ Jo vuoden minua on häirinnyt kasvoissani eräs asia ja vihdoin tuli sopiva sauma toimenpiteelle sen operoimiseksi. Tämä on ollut myös yksi syy siihen miksi en ole voinut kuvata videoita, sillä veikkaan että teidän huomionne olisi siirtynyt muihin asioihin kuin siihen, mistä videolla olisin puhunut. Tästä toimenpiteestä on tulossa myöhemmin oma postauksensa.
☺ Olen tänään kulkenut koko päivän suu virneessä, koska eilinen reissu Köpikseen Tommy Hilfigerin kanssa oli ihan mielettömän hauska. Meitä oli koossa kivan sekalainen sakki, joten oli kiva päästä tutustumaan paremmin mukaviin tyyppeihin, joita on nähnyt aiemmin vain ohimennen eri tilaisuuksissa.
☺ Samaisella reissulla jäi ylimääräisä aikaa ja ryntäsinkin ensimmäisenä Sephoraan minkä jaloistani pääsin. Mun nimittäin oli saatava Benefitiltä uusi gimme brow volumizing eyebrow gel, sillä edellinen on vedellyt jo viimeisiään. Käytän sitä nimittäin lähes päivittäin kulmiin ja myös ripsiin, joihin se tuo todella luonnollisesti hieman sävyä, paksuutta ja pituutta.
☺ Lucky. Tuota rakkaan karvapalleron touhuamista seuratessa ei voi olla hymyilemättä.
☺ Tilasin kuntopyörän ja sain vihdoin sen kotiin saakka! Tilasin tosiaan Gofitness.fi verkkokaupasta kuntopyörän, jonka toimitusajaksi luvattiin 10-12 päivää. Noin kuukausi pyörän tilaamisen jälkeen pyörästä ei ollut kuulunut vieläkään mitään, joten laitoin heille viestiä. Vastaukseksi sain:
”Hei!
Pahoittelen kovasti, mutta tukkurimme ilmoitti vasta viime viikolla että kyseistä pyörämallia ei enää ole saatavilla.
Miten haluat tehdä, laitetaanko jokin toinen malli tilalle?”
He olivat saaneet tiedon jo edellisellä viikolla tuotteen loppumisesta, mutta eivät sitten olleet ilmeisesti aatelleet ilmotella asiakkaalle mitään (edes tuotteen ollessa jo reilusti myöhässä) ennen kuin asiakas itse ottaa yhteyttä… Vaihdoin kuntopyörän mallin toiseen ja onneksi sitä ei tarvinnut odottaa kuukautta. Välillä mä ja (lähipiirini) miettii, että olenko se vain mä joka vetää puoleensa näitä huonoja asiakaspalvelutilanteita vai onko verkkokauppojen asiakaspalvelu todella näin huonolla mallilla Suomessa. Olen kuitenkin iloinen, että tuossa vieressäni tuo kuntopyörä möllöttää ja ehkä se helpottaa tulevaisuudessa päivittäisen liikunnan saamista hektisen arjen keskellä.
☺ Sain juuri viestin puhelimeeni, että eräs hartaasti odottama pakettini on saapunut postiin. Luettuani viestin kirjaimellisesti kiljahdin niin kovaa, että Lucky säikähti ja veti korvat luimuun. Suuntaankin nyt seuraavaksi postiin vielä kun se on hetken aikaa auki!
Todella kiva postaus! Näitä on aina ilo lukee! On se aina niin ihmeellistä kuinka pienetkin asiat tuo hymyn huulille 🙂
Mukava kuulla Milde! 🙂
Voi että olit taas kyllä kirjottanu niin ihania juttuja Janne,että kyllähän
muaki ny rupes pakosta hymyilyttää ja jatka samaan malliin ja toivottavasti näkyillään!❤️ -Jasmin
Ihana kuulla, kiitos! 🙂
Siis tää postaus sai minut hymyilemään näin lyhyesti sanottuna 🙂 Joskus pienetkin asiat voi saada hymyilemään ja se nyt onkin se ihana asia 😀 Joskus tulee ajatelleeksi, että vain suuret asiat ja jonkin asian saaminen voi saada hymyilemään… Mutta se ei totta ollenkaan!! Minut saa hymyilemään ihanat sanat/tekstit ja jos, joku on oikein mukava minulle 🙂 Asiat jotka saa aidosti hymyilemään, ne muistaa aina!
Minä hymyilen vieläkin tapaamisellemme ja se on samalla myöskin yksi tapahtuma jonka muistan ikuisuuden <3
Ja toi kuva… Kuolen, kun oot siinä todella ihana !! <33 Sun hymyä ei voita sitten mikään ja tuo oli oikeasti totta 😀 <333
Minua jäi vähän häiritsemään toi sinun naama operaatio juttu mikälie XD En tahdo, että sua vaivaa mikään tai sillee… Oot täydellinen ja, niin tuut aina olemaankin 🙂 Kyllä minä nyt ymmärrän jos se on, joku rakkula tai vastaava, mutta kumminkin. En tahdo olla häiritsevä, mutta oot vaan, niin helevetin täydellinen ja haluun, että tiiät sen 🙂
Nää mun romaanit on varmaan raskasta lukea, mutta en voi tälle mitään XDD Oot minun rakkain ja kallein aarteeni, joten asiaa on paljon <33333333
Ja repesin tolle sun kiljahdukselle 😀 En tiiä miksi, mutta se kuulosti huvittavalta…
Oo se mikä sä oot!! <3 Olet, niiiin rakas Janne ja kultainen 🙂 Oot, niin tärkee :'( <33333333 !! Love ya! <3
<3
Voi miten piristävä postaus! Tää jätti myös mielenkiinnon, haluun todellakin tietää enemmän noista asioista, mitä jätit auki!
Kiitos Sini! Niistä varmasti kuullaan lisää täällä blogin puolella myöhemmin 🙂
8 asiaa, jotka saa mut hymyilemään juuri nyt:
1. asiat, mitä listasit. tuli itellekin hyvä mieli lukiessa!
2. nää kuvat, joiden värejä rakastan aivan liikaa
3. sun upea ja mielettömän kaunis hymy <3
4. se, että pääsee kuulemaan sun kuulumisia
5. sun kirjottaman tekstin lukeminen. se on vaan parasta, mikä tahansa aihe ikinä olisikin
6. yleisesti tän postauksen ihana idea
7. sinä
8. ja vielä kerran sinä, silleen ihan kaikinpuolin
Mäkin voisin lisätä listaan yhden uuden kohdan, sinut! Kiitos ihanasta kommentista 😀
Ihana postaus!! Sait mun kiireisen päivän kirkastumaan ja miettimään miten moni pieni asia on hyvin ja miten niistä pitää osata nauttia!
Kiitos taas kerran. Toit auringon mun päivään
Ihana kuulla Jessi! 🙂
Mää tuun tänne vähän väliä kommenttipalstoille toistamaan itseäni mutta pakko taas sanoa että sun blogis on ihana ja sää oot niin symppiksen ja ihanan olonen tyyppi! En seuraa mitään muita blogeja kun ihmiset tuntuu niin feikeiltä ja tylsiltä mutta sun blogis on best!! Toivottavasti tää toi myös yhden lisäaiheen hymyyn! 🙂
Todellakin toi! Kiitos ihanista sanoista, ne merkkaa paljon 🙂
Upeasti onnistunut operaatio, jos nyt kuvista päättelin oikein!
Kiitos 🙂
Ihana lukea kivoja ja positiivisia juttuja toisten elämistä kun yleensä kuulee ja lukee vain valituksia.
Kiitos 🙂
Jo pelkästään näiden kuvien katsominen sai mulla hymyn huulille! 🙂 Mut on saanut viime aikoina hymyilemään ihanan aurinkoinen sää, ihanat lapset eskarissa (oon siellä harjottelussa) ja se että enää kaksi päivää, niin vähän pidempi viikonloppu alkaa! Tää oli kyllä tosi piristävä postaus ♥
Nää aurinkoiset säät on kyllä antanut ihan uudenlaista energiaa, mikä on tullut tarpeeseen kellojen siirtämisen myötä 😀
Mukava kuulla, että ihania vlogejasi on taas luvassa
Hyvää Pääsiäistä koko perheellesi
Kiitos samoin! 🙂
Kiva postaus taas!Herätti muistoja mieleen; Minä myös keitin useiden vuosien ajan, tosin isälleni, aamukahvit ennen kuin hän lähti töihin ja viikonloppuisin usein myös leivoin/laitoin aamupalaa kaikille ja hain lehden. Äiti kun oli aamu-uninen kuten sisarukseni toisin kuin minä…
Hyvää ja rauhallista Pääsiäistä!
Sä oot jo menny ihan seuraavalle levelille ja leiponut 😀 Samoin ihanaa pääsiäistä!