Tänään mikään ei ole tahtonut oikein onnistua… Eilen päätin, että tänään hoidan roikkumaan jääneitä asioita, kuten Luckyn lääkäriajan ja siivoojan varaamisen. Soitin kyseisiin paikkoihin, mutta molemmissa oli netti kaatunut, eivätkä he päässeet käsiksi asiakastietoihin. Sovin, että soittelen huomenna uusiksi heille. Tämän jälkeen istuin koneen ääreen ja ajattelin vastata sähköposteihin ja tulla rustaamaan teille tätä postausta viime viikon reissusta, mutta mulla ei toiminut netti täällä kotonakaan. Kun olin aikani painellut modeemin jokaista nappulaa (näin mä aina teen kaikkien laitteiden kanssa joita en saa toimimaan, vaikka se tuskin edesauttaa tilannetta) sain selville, että Elisalla on jotain ongelmia yhteyksissä. Jostain syystä mun puhelimen netti toimi kuitenkin moitteettomasti, joten onneksi sain jaettua lopulta siitä nettiyhteyden tietokoneeseen. Sitä ei edes tule ajatelleeksi, kuinka moni asia on riippuvainen netistä.
Postauksen kuvat ovat viime viikon tiistailta, jolloin Tommy Hilfiger lennätti meidän pienen porukan Köpikseen. Lähdettiin aamulennolla ja mua vähän jännitti mitä päivästä tulee… Olen aiemmin kertonutkin, että olen ollut tänä vuonna todella uupunut, enkä tiedä syytä sille. Yöuneni saattaa vahingossa venähtää todella pitkiksi ja saan itseni ylös vasta päivällä neljän aikaan, sillä olen sammuttanut puoliunessa herätykseni. Tästä syystä unirytmini heittelee todella paljon, kuten tuolloin tiistaita edeltävänä yönä jolloin unet jäi kokonaan välistä ennen lentokoneeseen astumista. Onneksi lentokoneessa sain napattua puolentunnin tehotirsat.
Köpiksessä suuntasimme aluksi Tommy Hilfigerin Euroopan pääkonttorille ja -showroomille, missä meitä odotti herkullinen aamupala. Pääsimme tutustumaan syksyn mallistoihin, mistä bongasin paljon näyttäviä takkeja ja asusteita. Valitettavasti osaa vaatteista ei saanut kuvata blogiin, mutta tulette varmasti näkemään niitä ylläni kun ne saapuvat kauppoihin. Otin niistä kuvia puhelimeeni, jotta muistan syksyllä käydä ostamassa ne. 😀 Showroomin lisäksi kävimme kiertämässä myös uudet toimistotilat, sillä ne olivat huikeat. Konttorista löytyi upea hotellihuoneen tyylinen tila, missä oli mahdollista yöpyä. Ihan täydellinen idea tällaisille mun kaltaisille tyypeille, joilla työpäivät venyy yön pikkutunneille.
Ennen paluulentoa kävimme ihastelemassa kaunista kaupunkia… Okei, todellisuudessa juoksimme Sephoraan, sillä mun täytyi tehdä pakollisia hankintoja Benefitiltä, kuten aina ulkomailla ollessa. Hetki kerettiin myös istua kahvilassa, sillä paluulento meillä oli vasta illalla. Pressimatkat ovat aina todella kivoja ja aika menee nopeasti. Etenkin tällä reissulla, missä mukana oli tyyppejä, joita olin aiemmin nähnyt vain nopeasti eri tilaisuuksissa. Uudempien tuttavuuksien kanssa riittää puhuttavaa, joten lennot, jotka yleensä ovat pelkkää odottelua taittuvat hujauksessa!
Upeita nää kuvat 🙂 Jotenkin tän 2018 vuoden aikana sun kuvat on kehittyny tosi paljon. En tiedä oletko hankkinut uuden kameran vai ootko suunnitellut uuden editointi tyylin, mutta näyttää ihan super hienolta <3
Se teidän Köpiksen reissu kuulosti ja näytti upeelta 😀 Tai tottakai, kun siellä oli Tommy Hilfiger 😉 Oot säki kyllä upea 😀
Tää postaus sai minut hymyilemään, koska rakastan tätä sinun postaus tyyliä… Tää on, niiiin elämää mun silmiin <33
Ei vitsi oikeesti 😀 Oon ihan just fanittanut sua vuoden!! NIIN MAHTAVAA <33333!!
Muistan, kun viime keväänä olin vaa sillee, että tartten jonkun idolin joka piristää minua päivät pitkät… Sitten löysin sen ja oon tooosi ylpeä hänestä <33 Eli susta Janneseni <333333!! Mutta kirjoitan sitten lähempänä sitä hetkeä, romaanin meistä XD Joo ei olla naimisissa, mutta en tiiä miten muutenkaan puhuisin siittä 🙂 Oot ollu sit läsnä mun elämässä vuoden ja en voisi olla kiitollisempi <3333333!!
En tiiä mikä mun ongelma on, kun vaan hoen siittä miten paljon rakastan sua XDD Mutta tämä on totta joten ei se mitään….
Ihan super ihana postaus ja kuvat oli extra upeita <3
Toivottavasti nähdään rakas pian <33 Olet mulle rakas ja tosi tosi tärkee <3333333!!
Aivan ihana kuulla! Tänä vuonna oon saanut ihan uudella tavalla inspiraatiota kuvaamiseen ja itse editointiin 🙂
Heippa Janne 🙂
Olen alkanut seurailla blogiasi ja youtubea vasta noin kuukausi sitten, kun jäin sairaslomalle. Olen jo 33vee ”vanhus” ja nuorempi 10vee poikani olikin jo katsellut sun videoita ja välillä ollaan katseltu niitä yhdessäkin 🙂 Pääsee kätevästi taas mukaan nuorison meininkeihin
Se, miksi halusin laittaa sulle viestiä, liittyy tuohon väsymykseen. Itselläni todettiin noin vuosi sitten kilpirauhasen vajaatoiminta ja olo parani kun lääkitys alkoi. Hiljalleen olo paheni takaisin ja lääkitys ei ollut riittävällä tasolla. Väsyneenä sain itseni töissä niin puhki, että nyt olinkin sitten tuon kuukauden saikulla ja pikkuhiljaa yritän jaksaa taas tehdä töitä. Mutta tuon kuukauden aikana mä sain voimaa ja iloa sinun positiivisesta elämänasenteesta ja innokkuudesta. Ja kun luin väsymyksestäsi, tulin tietysti surulliseksi. Minä kärsin itsekin väsymyksestä todella pitkään, ennen kuin menin lääkäriin. Sinä aikana ehdin syyttää olostani itseäni, että miksi olin niin laiska ja saamaton. Itsesyytökset taas vievät hiljalleen mielenkin aika matalaksi. En tiedä, oletko jo käynyt lääkärissä, mutta suosittelen lämpimästi, ainakin tämmöiset verikokeet on helppo käydä tsekkaamassa. Myös alhaiset rautavarastot (alhainen ferritiini-arvo) voivat aiheuttaa samoja oireita, eli kannattaa pyytää kilpparikokeet ja tuo ferritiini. Toivottavasti syy väsymykseesi selviäisi pian!
Kaikkea hyvää ❤️
Todella kiva kuulla, että olet löytänyt blogini pariin. 🙂
Kiitos viestistäsi. Ymmärrän todella hyvin mistä puhut, sillä olen joutunut seuraamaan lähietäisyydeltä mihin tilaan kilpirauhasen vajaatoiminta voi pahimmassa tapauksessa ajaa. Se ei valitettavasti aina ole niin helppohoitoinen tauti kuin väitetään. Meillä on juurikin tätä tautia suvussa, joten ehdottomasti täytyisi käydä testeissä. Tuo rauta-arvojen testaaminen on itse asiassa hyvä huomio, sillä nuorempana niiden kanssa sain kamppailla.
Isot tsempit sinne ja rauhaisaa pääsiäistä. <3