Kaupallinen yhteistyö: Lumo-kodit
Mä kirjoitin 2017 paljon kehumanne postauksen vinkeistä, miten saada unelmiensa vuokra-asunnon. Postaus on kirjoitettu neljä kertaa muuttaneen kiinteistövälitysfirman omistajan lapsen sormilla, mutta nyt viidennen muuton jälkeen olen niin paljon viisaampi ja ajattelin, että on aika päivittää neuvoni.
Jokainen tietää millaista rakettitiedettä vuokra-asunnon saanti tavallisesti voi olla. Ensin etsitään eri sivustoilta vuokra-asuntoa, kirjoitetaan hakemus, mennään näyttöön luomaan paras mahdollinen kuva itsestä ja lopuksi jännitetään useampi päivä, että saako asuntoa vai ei. Hyvin usein vastaus on ei. Me muutettiin marraskuun lopussa Valtterin kanssa Helsingistä Espooseen meidän unelmien viisiöön. Voisi ajatella, että tämän asunnon saanti olisi ollut vielä edellisiä vaikeampaa, mutta päinvastoin. Löysin ja vuokrasin sen meille sinä aikana, kun Valtteri meni lähikauppaan ostamaan lounasta.
Vuoden ajan mulla ja Valtterilla oli ollut olo, että ei viihdytä meidän asunnossa, mutta ei oltu varsinaisesti mietitty muuttoa. Mulla on kuitenkin tapana, ehkä sitä voisi kutsua jopa harrastuksesi, selata myytäviä ja vuokrattavia asuntoja. Olin huomannut, että Lumo-verkkokaupassa olisi vuokralla uudesta Espooseen valmistuvasta kerrostalosta useampi viisiö, jotka olisivat ihan täydellisiä meille. Koska ei varsinaisesti oltu ajateltu muuttoa jätin asuntojen katsomisen unelmoinnin tasolle. Muutama viikko myöhemmin kun Valtteri lähti ruokaostoksille tulivat nuo asunnot mieleeni ja järkytyksenä huomasin, että enää muutama viisiöistä oli vapaana. Soitin Valtterille, joka oli juuri kerennyt sisälle kauppaan. Sinä aikana kun Valtteri keräsi lounastarvikkeet ostoskoriin ylipuhuin hänet asunnon vuokraamiseen (mikä oli todella helppoa) ja kun hän pääsi kassalle suljin puhelun. Ennen kuin Valtteri oli kävellyt kaupalta noin 900 metrin matkan kotiin olin vuokrannut uuden kotimme. Lumo-verkkokaupasta vuokratessa klikataan “vuokraa heti tästä” -nappia, maksetaan ensimmäisen kuun vuokra ja unelmakoti on sun. Erillistä vuokravakuutta ei peritä, mikä on mahtavaa sillä meidän edelliseltä vuokranantajalta ei olla vielä kolmen kuukaudenkaan jälkeenkään saatu 3000€ takuuta takaisin.
Lumo-vuokrakodeissa on tyytyväisyystakuu eli vuokrauksen jälkeen pääsimme vielä katsomaan uutta kotiamme paikan päälle, jolloin vuokrasopimus olisi ollut mahdollista purkaa ja saada ensimmäisen kuun vuokra takaisin, jos asunto ei olisi vastannut annettuja tietoja. Lumo-verkkokaupan sivuilla on todella selkeät kuvaukset ja hyvät havainnekuvat uudiskohteistakin, joten esittelyssä ei tullut mitään yllätyksiä. Nyt ollaan asuttu Lumo-kodissa lähes kolme onnellista kuukautta ja varmasti vielä monta upeaa kuukautta ja vuotta edessä. Viisiön sisustaminen on ollut ihana, mutta myös iso urakka, eikä se ihan vielä ole valmis, mutta halusin jo laittaa teille tähän postaukseen muutamia kuvia kodistamme. Lupaan, että maaliskuussa kuvaan teille paljon kysymänne Asunnon Esittely -videon.
Näin kauempaa pohjoisesta etelä-Suomeen muuttaneena liputan erityisen paljon Lumo-verkkokaupan aivan uudelle tavalle vuokrata asuntoja. Kun muutin 18-vuotiaana Oulusta Helsinkiin, kirjoitin useita hakemuksia ja soitin välittäjille ja vuokranantajille. Valtteri asui Espoossa tuolloin, joten laitoin jopa hänet käymään puolestani asuntonäytöissä, sillä mun oli mahdotonta matkata Helsinkiin jokaisen asunnon perässä, jonka EHKÄ saattaisin saada. Asunto toisensa jälkeen sain viestejä, että hakijoita oli paljon, joten asunto meni valitettavasti toiselle hakijalle. Kun soitin taas eräälle välittäjälle asunnosta, jota olin hakenut, kysyin suoraan, että miksi mä en saa asuntoa. Hän kertoi silloin, että tottakai ensisijaisesti valitsee asukkaaksi sellaisen jonka on tavannut näytössä. Kysyin, että miten ihmeessä uudelle paikkakunnalle muuttavana mun on mahdollista saada asunto. Vastaus oli: “ei mitenkään, jos et pääse näyttöihin”. Onneksi tuo vastaus ei pidä enää paikkaansa.
Lumo-vuokrakoteja on eripuolilla Suomea ja pääset katsomaan niitä täältä.
Joo sshan sielt asunnon vaan ei ole vara maksaa niin kallista vuokraa…ihan huipussaan..täytyy olla hyvät hyvät tulot
Mielestäni hyvin normaalit ja kilpailukykyiset hinnat verrattuna vastaaviin asuntoihin ottaen huomioon asuntojen koon, sijainnin ja kunnon. Pääsääntöisenä opiskelijana maksoin aikoinaan 700€ vuokraa yksiöstäni ja Lumo-verkkokaupassa on paljon yksiöitä reilusti edullisemmalla, joten en sanoisi että täytyy olla erityisen hyvätuloinen 🙂
No minä haen koko ajan asuntoa….luottohäiriömerkintä estää kaiken. Vuokranantajat mieltävät sellaisen huonoksi vuokralaiseksi, joka ei välttämättä ole niin…tekisin kodistani yhtä hienon. Ja vuokra on aina ollut varma.
Tuo on kyllä todella valitettava tilanne, mutta eikö nuokin merkinnät jossain vaiheessa ajan kuluessa poistu.
Moi! Kiinnitin huomiota kommenttiisi, ja ajattelin tulla antamaan vinkin. Itselläni luottohäiriömerkintä nuoruuteni takia.. Mutta sain asunnon silti nuorisosäätiön kautta. Eli mikäli olet 18-29,niin laita ihmeessä hakemus! 🙂 mulle vastattiin jo seuraavana päivänä.
Minä vuonna tää asunto on valmistunu ja onks siinä asuttu jo ennen teitä? : )
Tämä asunto valmistui vasta eli ollaan ensimmäiset asukkaat. 🙂
Okei jees!
Hei! Monesti voi saada jopa halvemmalla Helsingistä vuokra-asunnon yksityiseltä vuokranantajalta kuin lumolta. Terv. 2 kertaa ydinkeskustassa asunut kaksiossa ja vuokra ollut alle 1200e. Lumolla Kalasatamassa 54 neliöitä näytti olevan 1440e.
Joten mielummin valkkaan yksityisen. Ja aina olen saanut myös takuuvuokran takaisin! 🙂
Varmasti voi saada jostain halvemmalla asunnon, mutta sijainti ja asunnon kuntokin on yleensä sen mukainen. Tuossa yllä kommenteissa vain tarkoitin sitä, että hinnat on linjassa muiden tämän tasoisten asuntojen kanssa. 🙂
Yksityisellä riskinä että asunto saattaa mennä myyntiin tai yksityinen ottaa omaan käyttöön. Yrityksillä harvemmin näin tapahtuu.
Ihana toi teidän koti! Ps. Milloin uusi video? pps.ootte parhaita❤️
Voi kiitos! Ensi viikolla varmasti. Juuri kerkesin editoimaan uuden videon ja voisin sanoa, että kyseessä ehkä hauskin video koskaan. 😀
Pakko Janne sanoa sulle, että kiitos! Helpotit hieman mun stressiä! Edessäni on muutto työn perässä toiselle paikkakunnalle ja samalla uuden asunnon etsintä. Näyttöihin on mahdotonta päästä, jos asuu vielä pitkän matkan päässä tulevasta kotikaupungista, eikä sinne ihan viikoittain pystyisi heti matkustamaan. Tämä sinun esittelemäsi Lumo olisikin varmasti kelpo ja helppo vaihtoehto uuden kodin vuokraamiseen!
Todella kiva kuulla, että tämä suosittelu tuli sopivaan saumaan! Lumo-verkkokaupan vuokraustapa on kyllä ihan todella hyvä toiselle paikkakunnalle muuttaville. 🙂
Ihana koti! <3 Mistä toi toisen kuvan ihana tyyny on? Tarviin sen! <3 😀
Kiitos Taru! Se on ihana ja kyseessä siis Vallilan Petra tyyny 🙂
Ihana postaus ja upeat kuvat! <3 todella upeasti olette sisustaneet viisiönne kuvien mukaan, ne saavat minut odottamaan innolla tulevaa Asunnon esittely -videota!
Kiitos paljon! 🙂
Vuokravakuudessa alkaa korot juoksemaan tietyn ajan jälkeen. Tais olla kk aikaa palauttaa. Kannattaa selvitellä.
Kiitos vinkistä! 🙂
Hei mä vaan sitä ihmettelen että onkohan se nykyää. Näin helppoa saada asunto jne että kuhan vaan hakee asuntoa asuntohakemuksen kautta ja saa näin vaa?*mäkin haluan asunnon näin vaa jos on mahdollista
Kunhan on luottotiedot kunnossa ja maksaa ensimmäisen kuukauden vuokran vuokrauksen yhteydessä niin kyllä. 🙂
Voi, aivan tajuttoman nätti koti, teillä on niin hyvä sisustusmaku! En malta odottaa asunnon esittely-videota
Kiitos Leena! Mä en malta oottaa että pääsen kuvaamaan sen teille ja esittelemään myös makkarin ja studion kokonaisuudessaan 🙂
Joo ei tosiaan varaa asua lumolla, lumon kämppä 670€/kk, samassa kaupungissa vastaavalla alueella samaan aikaan valmistunut saman kokonen about samalla pohjaratkasulla oleva kämppä 380€/kk, kummankohan noista valitsee ihminen jonka tulot noin 700€/kk + asumistuki. Lisäksi asuntoni vuokraa korotettiin maaliskuussa, muutin pois siten että uuden asukkaan vuokrasopimus alkoi huhti-toukokuun vaihteessa ja tälle sitä vuokrattiin kymmeniä euroja halvemmalla. Meillä ei lumolla myöskään toiminut asunnossa puhelimet (tästä koitui myös vaaratilanteita epilepsian takia) huolto ja isännöinti eivät myöskään tehneet mitään sellaisten asioiden eteen joista huomautettiin tai jos tekivät niin pitkällä viiveellä. Niin ja ei halvempi asunto ei ole kaupungin vuokra-asunto vaan kilpailevan yrityksen.
Aivan ihana asunto ja kauniisti tyylillä sisustettu.
Ja niin tilava
Onnea uuteen kotiin!
Iso kiitos! <3
Upea sisustustyyli teillä! Pakko kysyä, mistä tuo musta rautainen ”hyllykkö” tossa toisessa kuvassa ja tuossa työhuoneen seinällä on?
Kiitti! 🙂 Ne on molemmat Granitista.
Ihana koti!, todella hyvin sisustettu:).
Iso kiitos! 🙂
Vitsi miten upea koti teillä on <3
Kiitos kovasti! 🙂
Voi ku on tosi kaunis ja siisti koti! Oon aina ihaillut valkoista sisustusta kuinka siitä saa persoonallisen näköisen, vaikka se ei olekkaan omassa sisustuksessa mukana. Itse käytän kirkkaita värejä. En uskaltaisi tulla käymään kahvilla, koska kahvi ja valkoinen ei ole hyvä yhdistelmä kun minä olen paikalla
Kiitos Kaisa! Valkoisesta sisustuksesta saa kyllä kivan persoonallisen. Meillä onkin siihen yhdisteltynä nyt uudessa asunnossa vaaleaa puuta ja korkkia, joihin olen ihan rakastunut 🙂 Punaviini on myös huono yhdistelmä ja sen olen muutamilta ERITTÄIN toheloilta ystäviltä kieltänytki olohuoneessamme, jossa on valkoinen matto. Viime joulukuussa siihen nimittäin kaatui jo punaviiniglögit, jotka onneksi lähti pois pesussa 😀
Ihana asunto Janne!! ❤️
Kiitos Janina! <3
Moi! Mihin käytätte noi kaikki ‘extra-huoneet’? Hieno asunto!
Työhuone, stuodio, mun vaatehuone ja makkari 🙂
Ei vitsi miten upea asunto!<3 Toivottavasti muistat mut vielä! 🙁 <3 Mulla oli paljon ongelmia, kun mua haukuttiin sen takia että fanitan teitä… Mutta rakastan sua yli kaiken ja en lopeta sun fanittamista vaikka joku haukkuisi!!<3 Oot rakkain Janne!<333
Kiitos ja tottakai muistan <3 Muista, että sussa ei ole mitään vikaa vaan tuollainen haukkuminen heijastaa aina kiusaajan ongelmista.
Mistä tuo teidän pyöreä marmorikantinen ruokapöytä on? Tosi kauniisti sisustettu koti teillä.
Se on tilattu RoyalDesign verkkokaupasta, mutta en suosittele sitä kellekkään: https://www.naag.fi/fi/2017/05/06/valta-naita-verkkokauppoja-lapinakyvaa-bloggaamista/
Ok! Kiitos rehellisyydestä!
Hyvä kirjoitus. Mutta tosiaan aika korkeat vuokrat lumolla. Itse olen yrittänyt löytää asuntoa Helsingistä 6kk ja luulin että aloitin hyvissä ajoin. Tarkoitus oli muuttaa jotta pääsisin amk opiskeluja aloittaa mutta en saanut asuntoa niin sinne meni opiskelut. Sen jälkeen olen yrittänyt löytää asuntoa jos menisin suoraan töitä tekemään. Mutta asuntoa ei saa jos ei ole töitä ja töitä ei saa jos ei asuntoa kun voi mennä kuukausia saada asunto. Itsekkin asun Pohjois-Pohjanmaalla ja asunnon saanti alkaa vaikuttaa mahdottomalta. Sillä kelalta ei saa tukea vuokratakuuseen jos muutan Helsingin ulkopuolelta. Eli joutuisin maksamaan tuhansia takuuseen joita ei ole koska töiden perässä muuttamassa. Eli siis lumo ainut vaihtoehto koska ei takuusummia. Mutta lumon yksiöt ovat yleensä yli 800e luokkaa tai jos sattuu olemaan alle 800e se on jossain lähempänä vantaalta mistä vaikea kulkea töissä aikaisin aamulla ja asunnon koko alle 20m². Olen vain pettynyt että lumo markkinoi asuntoja nuorille yms. Mutta vuokrat ovat suht suuret. Ja en todellakaan ole ainut kenellä tämä ongelma. Nuori valmistuu ammattiin jossa on töitä isossa kaupungissa. Hän haluaa muuttaa kaupunkiin jotta voisi aloittaa uran rakennuksen ja työskentelyn. Mutta kuinka muutat kun kela ei myönnä ulkopaikkakuntalaiselle vuokravakuus summia. Ja lumolla kalliit asunnot. Kaikki nuoret ketkä valmistuvat suurien kaupunkien ulkopuolella kärsivät tästä. Mutta asialle ei tehdä mitään. Nuoret vain jäävät työttömiksi ja masentumaan pieniin kaupunkeihin jossa ei ole töitä mutta eivät voi muttaa koska ei ole rahaa.
Kiitos 🙂 Lumo-kodeilla on mun mielestä tosi vaihtelevasti edullisempia ja hintavampia asuntoja Helsingissä. Helsingin asunnot ovat aina hintavia verrattuna muiden paikkakuntien asuntoihin. Jos olet etsinyt noin pitkään jo asuntoa niin suosittelen katsomaan Espoon asuntoja esimerkiksi metron lähettyviltä 🙂