Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

MEIDÄN JOULU

29.12.2019

naaG6. luukku

Tänä vuonna päätettiin Valtterin kanssa viettää joulua toisen kerran peräkkäin ihan vain kotona, sillä viime vuoden joulu oli niin kiva. Ennen viime vuotta oltiin aina vietetty joulua joko yksin vanhemmillamme ja myöhemmin yhdessä vuorotellen toisen vanhemmilla. Viime vuoden tapaan siispä myös tänä vuonna vietettiin aamu meidän oman perheen kesken eli kolmistaan Luckyn kanssa. Aamu alkoi rauhallisesti Luckyn lenkittämisellä, riisipuurolla ja Joulupukin Kuumalla Linjalla. Iltapäivällä mentiin syömään Valtterin vanhemmille, jotka asuu ihan meidän lähellä ja oltiin iltaan saakka, sillä avattiin siellä lahjat ja pelattiin lautapeliä Valtterin veljien kanssa. Illalla tai ehkä pikemminkin yöllä (sillä olihan kello jo yli keskiyön) meidän ystävät tuli vielä viime vuoden tapaan naapurista meille, joten kokattiin heidän kanssa pienimuotoisia nopeita jouluherkkuja ja vaihdettiin lahjat.

Jouluaatto oli jälleen kerran ihana ja todella onnistunut ja veikkaa syynä olevan se, että tämä oli kivan erilainen tapa viettää joulua. Tavallaan oltiin vain Valtterin ja Luckyn kanssa, mutta päästiin nauttimaan myös perhe- ja kaverijoulusta. Tämä oli kuitenkin nyt jo toinen tällainen joulu, joten ensi vuonna kaipaan jotain muuta ja vietetäänkin todennäköisesi joulua mun äidin ja sisaruksien kanssa pohjoisessa.

naaGEdit-4304 naaGEdit-3977 naaGEdit-2414 naaGEdit-4321 naaG10. luukku naaG3. luukku1naaGEdit-337767 naaGluukku naaGEdit-0285

Suositellut artikkelit

2 Comments

  1. Aino

    upeita kuvia ja tosi ihanan kuulonen jouluaatto <3

    Reply
    • Janne Naakka

      Kiitos! <3

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *