Terkkuja tällä kertaa Lapista! Tultiin Valtterin kanssa viime yönä junalla Rovaniemelle, sillä juhlitaan vuosikymmenen vaihtumista mun perheen kanssa täällä mun siskon luona. Uudenvuoden juhlinta alkaa kuitenkin vasta huomenna, sillä tänään ollaan vielä menty jouluisemmissa merkeissä. Ollaan kuunneltu sisaruksieni kanssa joululauluja, juotu punkkuglögiä ja vaihdettu lahjat. Yksi parhaista jutuista parisuhteessa on se, että pääsee viettämään joka vuosi kahta erilaista joulua, kun vietetään joulua erikseen molempien perheiden kanssa. 😀
Sen lisäksi, että olen odottanut tätä joulun viettoa perheeni kanssa, sekä huomista uudenvuoden juhlintaa niin erityisen tästä reissusta tekee myös se, että tällä reissulla haetaan kotiin paras joululahja, jonka olen saanut… Kotimatkalla napataan nimittäin mukaan meidän uusi pienokainen, jonka myötä Luckysta tulee viimein isoveli. Koiravauvan saapumisen myötä pidetään Valtterin kanssa aiempia vuosia pidempi loma, sillä tahdotaan viettää pennun (ja toki myös Luckyn) kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Lisäksi ollaan Valtterin kanssa todellakin pidemmän loman tarpeessa, jotta pystytään keräämään energiaa uusien huikeiden juttujen toteuttamiseen. Me siispä aiotaan Valtterin, Luckyn ja uuden pennun kanssa jatkaa lomailua ja joulun fiilistelyä vielä pitkälle tammikuun lopulle saakka. Olen ennen kerännyt koristeet pois nuutinpäivänä, koska vanhan sanonnan mukaanhan näin kuuluu tehdä: “Hyvä Tuomas joulun tuo, paha Nuutti pois vie”. Nyt ajateltiin nauttia myös koristeista lomamme loppuun saakka. Joidenkin mielestä koristeet tulisi kerätä pois jo loppiaisena, mutta milloin teidän mielestä joulu loppuu?
Täysin somehiljaisuuteen en ole katoamassa, sillä haluan julkaista teille muun muassa vielä kuvat meidän Nykin reissusta, mutta jos minusta ei kuulu ja mietitte missä olen niin todennäköisesti olen näiden kuvien kaltaisessa paikassa. Ajattelin nimittäin rakentaa uudelleen tämän ihana leffateatterin meidän parvekkeelle, kun ollaan taas kotona.
Kuulostaa ihanalta tavalta aloittaa uusi vuosikymmen. Rauhassa omien läheisten kanssa itsestä huolehtien. Olet todellakin rauhallisen hetkesi ansainnut. Ja me ollaan täällä sitten kun palaat juttuinesi takaisin.
Hyvää uutta vuotta, rauhallista lomaa ja nauti. Terkut myös Valtterille, Luckylle ja uudelle vauvalle!