Vaikka kauramaito oli loppu ja aamukahvini jäi sen myötä juomatta, olen ollut tänään todella energinen ja mulla on ollut erityisen inspiroitunut olo. Tavallisesti ilman kahvia olisin tehnyt täyskäännöksen makuuhuoneeseen, ottanut Luckyn kainaloon ja sukeltanut peiton...
*Kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa* Moikka kaikille pitkästä aikaa näin videon muodossa! Tällä videolla näytän millainen oli viime torstai, sekä puhutaan muodista, pian alkavasta podcastistäni, sekä ruokavaliosta. Viime aikoina mun on ollut vaikea vastata...
Ootko kokenu huonoo omatuntoa seksuaalisentuuntautumisesi vuoksi? En ole. Miksi tuntea huonoa omatuntoa asiasta, mihin ei voi vaikuttaa. Olen joskus kertonutkin, että 2. luokalla (kyllä, siis ala-asteella ei lukiossa) suudellessani ensimmäisen kerran poikaa en edes...
Tänään mikään ei ole tahtonut oikein onnistua… Eilen päätin, että tänään hoidan roikkumaan jääneitä asioita, kuten Luckyn lääkäriajan ja siivoojan varaamisen. Soitin kyseisiin paikkoihin, mutta molemmissa oli netti kaatunut, eivätkä he päässeet käsiksi...
☺ Olen keittänyt kahvia 9 -vuotiaasta saakka, sillä viikonloppuisin minulla oli tapana keittää kahvia äidilleni ja laittaa aamupala nätisti esille, jotta hän pystyi heräämään valmiiseen aamupalapöytään. Kotona asuessani tein sen vain, koska se oli hauskaa ja minulla...