Vuosi takaperin L’Oréal Paris lanseerasi Colorista -hiusvärisarjan ja olen saanut kunnian olla mukana kolmihenkisessä Suomen Colorista Squadissa. Nyt hiusvärien rinnalle julkaistiin Stylista -muotoilusarja, minkä myötä L’Oréal lennätti meikäläisen...
Valtteri lähti perjantaina viettämään viikonloppua ystävänsä luokse Tampereelle ja Lucky on puolestaan ollut viikonlopun nauttimassa jatkuvasta rapsuttelusta, herkuttelusta ja hytkyttelystä isovanhemmillan (Valtterin vanhemmilla). Valtterin äiti ihan oikeasti...
*Kaupallisessa yhteistyössä Tallinkin kanssa* Tuossa muutama viikko takaperin siskollani oli synttärit, joten päätin järjestää hänelle jotain kivaa. Tallinkin kanssa yhdessä lennätettiin hänet perjantaina Rovaniemeltä (missä hän asuu) tänne Helsinkiin koko...
Joko teillä on ystävänpäivä sunnitelmia? Me ajateltiin kiireisen vuoden alun vuoksi ottaa Valtterin kanssa rennosti, nauttia toisen läsnäolosta ja mennä perinteisemmän kaavan kautta. Suunnitelmissa on siispä ravintolaillallinen ja leffaa eli tänä vuonna ei ole...
Kuukauden päivät olen viettänyt taukoa YouTube -videoiden teosta ja täytyy sanoa, että se teki kieltämättä todella hyvää. Niin kauhean kliseiseiseltä kuin se kuulostaakin, mulla on ihan uudestisyntynyt olo ja toivottavasti se myös välittyy videolta. Mulla on levännyt...